3. heinäkuuta 2014

Onnea matkassa

Viime postauksen lopuksi manasin, että on koko ajan fiilis jonkin pahan asian tapahtumisesta. Niinhän sitä taas hevosenomistajia koeteltiin kun Kaspar astui viime viikon perjantaina naulaan ja joutui penissilliini kuurille. Piikitys ei ole aivan riskitöntä ja Maria piikitteli kädet vapisten, mutta onnistuneesti kolme päivää. Neljäntenä emme olisi tahtoneet enää piikittää millään, mutta päätimme kuitenkin, että kuuri olisi vietävä loppuun. Shokkihan sieltä tuli.. Viisi kammottavaa minuuttia poni riehui silmät pyörien, nähden meidät kahtena alienina ja oli koko ajan solmussa jalkoihinsa. Koko poni kramppasi kauttaaltaan ja oli silmin nähden niin pinkeä, että pelkäsin sen räjähtävän kohta. Olimme sen verran shokista lukeneet, että tiesimme siinä piilevän hengenvaaran mahdollisuus. Luojan kiitos, poni rauhoittui ja selvisimme säikähdyksellä. Eipä vaan penissilliiniä enää koskaan.. 

Kurjaa fiilistä jäi myös älyttömästä päähänpistoksestani kokeilla Gljáta kuolaimella pitkästä aikaa. Ei tähän varsinaisesti ollut muuta syytä kuin mielenkiinto. Poni on ollut nyt valtavan letkeä ja hyvä ratsastaa, se on kantanut itsensä kelvollisesti pitkinkin ohjin. Ajattelin, että haluan mielenkiinnosta tietää mitä se tuumaa kuolaimesta pitkästä aikaa. No, neitihän ei tästä ideasta tykännyt. Heti satuaan kuolaimet suuhun se alkoi mukeltaa niitä rauhattomasti ja selkään noustuani se oli kokoajan lähdössä altani. Se on pitkään toiminut kuin unelma istunnalla, mutta nyt tästä ei ollut tietoakaan. Se vain mukelsi kuolaintaan niin raivoissaan, että päätin lyhyen hetken jälkeen luovuttaa ja palata kotiin. Kurja fiilis jäi siitä, etten tiedä miksi ihmeessä piti mennä edes kuolainta laittamaan. Tamma on toiminut hackamorella paremmin kuin hyvin ja lupasinkin sille, ettei enää kuolainta laiteta. Se ei kertakaikkiaan siedä sitä, enkä keksi mitään syytä, miksi sen tarvitsisi. 

Eilen oli harvinainen päivä kun ei ollut kiirettä minnekään. Lisäksi sain molemmat, sekä Marian että Monan mukaan talleilemaan. Huippua! Tälläistä lisää, kiitos. :)





Ensin käytiin Marian kanssa jalkapatikalla Monan kanssa noin 5 kilometrin lenkki, mukana tietenkin neljä koiraa. Seuraavaksi minä hyppäsin Akilleksen selkään ja Maria Paavon, sillä Kaspar luonnollisesti on sairaslomalla. Vanhuksemme Paavo on ollut  kesäkuun alussa tapahtuneen hieronnan jälkeen uskomattoman letkeä ja laukka nousee kuin ajatus. Itseasiassa se ei muuta tekisikään mieluummin kuin laukkailisi keinuhevosen lailla eteenpäin. Akilles oli tällä kertaa parempi kun tein alkuun muutamia huolellisia nostoja. Lisäksi laukkapätkien jälkeen löytyi tosi makeeta ja pehmoista tölttiä! Pikku hiljaa se siitä kehittyy. :)





Lopuksi venyttelyä, reisitreenistä kipeät jalat oli vähän pökkelönä..

Lisäksi olen hivenen ylpeä itsestäni kun olen erittäin mallikkaasti ryhdistäytynyt ja noudattanut taas kunnollista ruokavaliota ja päässyt taas vähän treenaamisenkin makuun. Painokin on taas pikkuisen tippunut vaan vielä on matkaa tavoitteeseen. Noh, hiljaa hyvää tulee tässäkin asiassa kun vaan jaksaa jatkaa sinnikkäästi, mikä ei tietenkään ole kauhean helppoa kun sattuu työskentelemään pullien, jäätelöiden, karkkien ja grilliruokien parissa. Tässä työssä mitataankin kykyä vastustaa kiusausta ja päivän aikana putkahtelevia milloin mitäkin himoja.. Ei ihan helppoa, mutta tapeltavahan se on jos tohtii saada tuon vyötäröllä hyllyvän ällötyksen pois.

Vihdoin on saapunut uutta kuvauskalustoa! Nikon D7000 kahdella kittiobjektiivilla, jotka kummatkin Sigmaa. 18-55mm 2.8-4.5 OS sekä 50-200mm 4-5.6 OS. Olen niin innoissani kun vihdoin saan paremmin tarpeisiin sopivan kameran! Tämän postauksen kuvat otettu Monan Nikon coolpix kameralla, uutta kapistusta en ole vielä päässyt testaamaan vaikka sormeni syyhyävät jo kovasti sen kimppuun. Kunhan akku vaan ennättää latautua. Tästä alkaa myös hirveä opiskelun määrä, koska minulla ei ole juuri kokemusta Nikonista eikä sen tarvikkeista. Tuskinpa kuitenkaan kauheasti poikkeaa Canonista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)