Metsäretkeilyä ja syksyinen kuvatulva

Ollaan tultu jo syksyyn ja oikeastaan enää voi vain sanoa, että olen siitä iloinen. Kun kesän kiireet on helpottaneet, ollaan ehditty porukalla tallille jo jokusen kerran. Ollaan lenkkeilty, ratsastettu ja ihan vain vietetty aikaa yhdessä. Voiko ihminen elämäänsä enempää toivoa. <3 

Ainoastaan blogin ulkoasu viipyilee vielä hetken kesässä, sillä en ole saanut inspistä sen päivittämiseen syksyisempään versioon. 

Mieltä varjostaa vain häämöttävä loppu. Tänään tallilla rapsuttelin meidän vanhaa miestä ja tulipa siinä muutama kyynelkin vieräytettyä. Pian se on joukostamme poissa - Paavo lasketaan ikivihreille tämän kuun lopussa. Tuntuu oudolta ja haikealta. Mutta kaikille tarinoille tulee joskus loppu, se täytyy vain hyväksyä osana elämää. Mutta onneksi kuun loppuun on vielä hetki aikaa, nautitaan siihen saakka. 

No, mieltä piristävempiin aiheisiin nyt ja työnnetään ahdistus hetkeksi syrjään. Mona on löytänyt Akilleksesta uuden poikaystävän ja tämä kaksikko on herttainen yhdistelmä. Lainaan miestäni mielelläni Monalle, tulen aina hyvälle tuulelle kun näen tämän kaksikon yhdessä. 

Jotain muutosta on tapahtunut meissä kaikissa. Me ollaan kasvettu ja rauhoituttu, löydetty luottamusta ja levollisuutta. Vuosia sitten me paineltiin Monan kanssa hurjaa kyytiä pitkin metsäteitä vaikka meitä pelottikin. Hevoset kävi kierroksilla eikä hetkeäkään seisty paikallaan. Minä en uskaltanut edes antaa tammalleni ohjaa, ettei se lähtenyt ampumaan alta. Lopulta tämä johti siihen, ettei harrastus tuntunut kivalta vaan pelottavalta ja pakolta.

Nykyään me voidaan seistä ihailemassa maisemia ja kaikilla on paljon mukavampaa. On ihanaa nauttia harrastuksestaan ilman stressiä tai suorituspaineita. 

Vihdoinkin olen taas tullut siihen tilanteeseen elämässä, että olen ehtinyt aloitella uudelleen ja haluan alkaa panostaa enemmän hevosten kanssa oloon ja tekemiseen. Kausi, jolloin asia oli hieman toissijainen kesti kauan, mutta se ei mennyt hukkaan sillä uskon, että tämän tauon aikana tapahtui se muutos, joka poisti stressin. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. 

Hommat on menneet oman harrastuksen suhteen niin uusiksi, että toisinaan tunnen itseni aivan turistiksi. Tältä näytti meidän viimeviikon turisti "työhyvinvointipäivä".. Noi ilmeet ja eleet on just niitä, mitä näki kun vielä vedin retkiä islanninhevostallilta. On kyllä ihan hauskaa olla oman elämänsä turisti vaikka loppuiän. Aina voi kokea uudelleen sen uutuudenviehätyksen eikä ainakaan tule tylsää. ;)

Ah, aina nää mun kuvatulva -postaukset. :D

Mutta en malta jättää seuraavalle. Syksy on niin kaunis ja nää kuvat on poltellu koneella siitä asti kun ne viimeviikolla kuvattiin. 

PS. Turpaterapeutit löytyy facebookista (>klik<), jospa jaksaisin sitä päivittää enemmän kuin blogin instagramia, johon en ole koskenut sen perustamisen jälkeen vaikka ajattelin, että sinne olis kiva laittaa satunnaisesti kuvia, joita en aio käyttää postauksiin. Ahdistun näistä kaikenmaailman mediasivustoista vaikka itse tykkään niitä seurailla ja etenkin löydän blogeihin aina katsomaan uudet päivitykset niiden facebook-sivujen kautta.

Koska onhan ratsastaminen äärimmäisen vakavaa puuhaa..

Olen oikeastaan ratsastaessa yleensä melkoinen hulivili, mutta kun katsoin näitäkin kuvia, ilmeeni näyttää siltä kuin olisin puuhaamassa jotain todella vakavaa. Tästä lähtien yritän pitää kasvot vähemmän kulmat rypyssä.. :D

Ratsastamista ei tarvitse ottaa vakavasti, ei ainakaan jos on kaksi noin kivaa hevosta, joita oli ilo ratsastaa. Gljásta on tullut tasaisen varma, juuri sellainen huippu kaveri rentoutumiseen ja kivaan harrastamiseen, josta olen aina haaveillut. Kaipaamme vain jumppaa vahvistaaksemme lihaksia. 

Akilles oli alkuun kuin leija lähdössä lentoon. Tunsin oloni erittäin epämiellyttäväksi sen selässä ja tulinkin hetkeksi alas miettien, onko se jostain kipeä. Ruunan käytös ei kyllä viitannut kipuiluun, enkä myöskään mitään sellaista havainnut. Käveltiin hetki, kiipesin takaisin kyytiin ja sama jatkui hetken, kunnes siirsin ruunan tölttiin. Hetken se innoissaan pyrähteli ja nauroin Marialle, että täähän taisi tahtoa vain juosta. :D

Pyrähtelyjen jälkeen Akilles rauhoittui työskentelemään ympyrälle ja sieltä löytyikin yllättäen oikein hyvää ja vahvaa ravia, joka on ollut nyt muutaman viikon kateissa. Viisikäyntiselle tämä on normaalia, että toisinaan askellajit ovat hukassa, etenkin jos niitä ei säännöllisesti ylläpidetä. Akillekselle ravi on aina ollut haastavaa ja yllätyinkin iloisesti, että löysimme sen niin helposti. 

Tällä hetkellä ratsastamiseen onkin tosi hyvä draivi päällä, ei malttaisi pysyä tallilta millään poissa. Harmi, että aikaa on töiden jälkeen aika vähän kaikille harrastuksille, mutta kyllä se siitä syksyksi helpottaa. :)

Oho, se hymyilee! ^^ 

Onko välineellä väliä?

 Meillä on Glján kanssa ollut koko yhteisen historiamme ajan todella paljon suuongelmia. Tai paremminkin "suuongelma" voi toimia tiivistelmäsanana sille ogelmienvyyhdille, jota me kävimme läpi. Totuudessa siis ongelmat olivat paljon laajempi käsite, mutta silti ei käy kiistäminen, etteikö Gljá olisi suustaan erityisen herkkä. Sille ei voinut ajatellakaan muuta kuolainta kuin kielentilallista mylersia - muista kieli tuli välittömästi yli ja hevonen oli joko aivan tyhjä edestä tai vei minua kuin rukkasta. Kokeilin välillä ratsastaa hackmorella tai muilla kuolaimettomilla, mutta kokemus oli aina yhtä epämiellyttävä kun tamma juoksi väärinpäin alta enkä saanut minkäänlaista kontaktia. Joten jatkoin sinnikkäästi vakaamman käden löytämistä ja kävin läpi epätoivoisesti eri kuolaimia toimivan löytääkseni. Sellaista ei koskaan löytynyt eikä tule koskaan löytymään, Glján suu oli ja pysyi levottomana. Tokikaan meno ei kokoaikaa näyttänyt alla olevien kuvien mukaiselta, välillä oli parempia aikakausia, mutta ongelmat palasivat aina takaisin. Kieli viuhui kaikkien kuolainten yli, paitsi sen aivan liian suuren mylersin. Mylers ei ollut oikotie onneen vaikka siitä ei kieli yli tullutkaan. Hevonen oli silti levoton, kireä ja ratsastettavuus oli huonoa jos niin voi sanoa. Itseasiassa inhoan tuota termiä, se saa hevosen kuullostamaan välineeltä. Ja myönnettäkööt, että alkuaikoina hevonen hieman sitä minulle olikin. Kaikki mihin ratsastuksessa tähtäsimme tuki ainoastaan minun tavoitteitani ja mielihyvääni. Gljá-parka yritti kertoa, ettei sen ole hyvä olla, mutta kuunteliko kukaan? Eipä juurikaan. Lopulta se minusta alistui kohtaloonsa, sulkeutui omaan maailmansa ja vasta vuoden 2013 lopussa minä heitin pois kaikki typerät olettamukset ratsastuksesta ja lähdin seuraamaan sydäntäni antaakseni hevoselleni mahdollisuuden tulla kuulluksi. Siitä eteenpäin on menty sen ehdoilla ja lopputulemana on paljon toimivampi yhteistyö, josta kehittyi varsin lämmin ystävyyssuhde.

Monet ihmiset, valmentajat ja ystävät yrittivät löytää apunani meidän ongelmiin ratkaisua. Teimme virheen siinä, että tuijotimme vain sitä suuta ja yritimme vääntää Gljáta muotoon, jossa sen oli mahdotonta kulkea kun selässä oli ihminen, joka ei osannut ratsastaa. Kokeiltiin apuohjaa, pakkokeinoja.. kaikkea mikä saa jälkikäteen minut tuntemaan vihaa itseäni kohtaan, että annoin niin tapahtua.. Tajuan nyt todella selvästi kaiken sen missä meni pieleen, mutta oppimatka oli käytävä, jotta minusta pystyi kasvamaan se ihminen, joka olen tänä päivänä. Olenkin aina sanonut, että Gljá saapui minun opettajakseni. Tulen todella surulliseksi kun muistelen menneitä vuosia ja sitä, mitä hevoseni on joutunut minulta kestämään. Se on upein ja anteeksiantavaisin otus, jonka tunnen. Jos katselisin itseäni Glján silmin, vihaisin itseäni enkä missään olosuhteissa tahtoisi olla tekemisissä tälläisen ihimisen kanssa. Mutta hevosissa on sellaista viisautta ja lempeyttä, joka hämmentää minua päivästä toiseen ja josta jokaisen olisi syytä ottaa mallia. Mietin joskus, ansaitsenko edes tuollaista hevosta, joka kaiken jälkeen tulee tänä päivänä luokseni kun menen tarhaan ja kulkee vapaana mukana lenkillä. 

Vastatakseni otsikon kysymykseen "onko välineellä väliä", voin vain hyvin savolaiseen tapaan todeta, että voipihan sillä olla tai olla olematta. On varmaan sanomattakin selvää, että meidän tapauksessamme suurempi merkitys asioiden muuttumiseen lähti minun korvieni välissä. Lisäksi minulle ratsastus tuntuu luontevammalta kuolaimetta ja hevoseni ovat tuntuneet olevan samaa mieltä siitä, että tämä on hyvä juttu. Ei väline vaan käsi, joka sitä käyttää ja minun käteni ei selvästikään osaa. Sen vuoksi piti lähteä etsimään meille toimivampi väline avaimeksi harmoonisempaan ratsastukseen - suljin korvani ihmisten ja valmentajien neuvoilta eri kuolaimista, heitin romukoppaan kaiken sen mitä luulin tietäväni ratsastuksesta ja aloin rakentaa kaikkea uudelleen. Matkalla toimivampaan ratsastukseen ja yhteistyöhön on tullut kokeiltua kaikenlaisia kuolaimettomia, välillä menestyksekkäästi, välillä aivan yhtä kehnoin tuloksin kuin kuolaimia.  

Tässä muutamat kuvat kaikista kokeilemistani ja niiden vaikutuksista.

NARURIIMU

Alkuun kun ei ollut muita kuolamettomia kuin hackamore, menin naruriimulla, koska pelkäsin hackisten kankivartta. Vielä joitakin vuosia sitten olisin varmaankin kirjoittanut tähän jotakuinkin niin, että naruriimu on täysin hyödytön ja epätarkka väline ratsastukseen, mutta se käy hyvin humputteluun. Niin asia oikeastaan vähän onkin, riippuen siitä mitä tavoittelee. Minun ratsastukseeni se välttää siinä missä mikä tahansa väline, koska oma ratsastukseni pohjautuu tätä nykyä rentoon meininkiin ilman pakotusta tai sellaisia konsteja kuin "kutittele oikeaa kuolain rengasta ja sitten vasenta, noin....kivasti antaa niskasta periksi".  Olen huomannut, että mitä vähemmän ajattelen kaulan asentoa, sitä paremmaksi hevsoteni liikkuminen on muuttunut. Glján kanssa on oppinut, että jokainen hevonen löytää itselleen sopivan muodon kulkea kun ensin löytyy rentoutta, notkeutta ja voimaa. Naruriimu ei silti ole se parhain ratsastusväline, mutta tietynlaiseen löysäilymenoon se on ihan ok kapistus jos vaikka ei ole muuta saatavilla.

SIDEPULL

Ainakaan Gljálle se ei sopinut. Paine tulee väärään paikkaan, liikaa nenälle. Sidepull toimi yhtä hyvin kuin kuolaimet..eli ei ollenkaan. Gljá ei rentoutunut sen kanssa ainakaan tuolla kokeilu kerralla jos yhtään yritti ottaa tuntumaa. Myöhemmin en ole enää sidepullin kokeiluun palannut, koska on löytynyt toimivampia vaihtoehtoja. 

Kuten kuvista huomaa, sidepull ei ollut se meidän juttu.

STARWHEEL

Starwheel toimi hieman sidepullia paremmin, mutta senkään kanssa Gljá ei oikein rentoutunut ihan täysin. Starwheelissä voi kuitenkin hieman säätää paineen vaikutusta. Gljálle tuntuisi passaavan paremmin kun on hieman vipua, liian suora vaikutus jättää minut ilmeisesti kiinni vetämään, jota Gljá provosoi juoksemalla alta.

HACKAMORE

Kun etenin omassa ratsastuksessa, käden ja kropan käytössä oli selvää, että Gljá itse tykkää enemmän kankivarrellisista. Se rentoutuu niiden kanssa nopeammin ja toimii höyhenen kevyesti. Perus hackamoressa ei ole sinänsä vikaa, mutta se on turhan suuri ja ehkä hieman kovakin. Kaipasin näiden tilalle jotain pehmeämpää...

LG-Bridle

...Lopulta hankin tämän kalliina tunnetun ja hyvin brändätyn merkkituotteen. LG oli ihan ok ja ratsastinkin sillä aika kauan, mutta lopulta myin sen pois, koska se tuntui hieman kömpelöltä ja raskaalta. 

KAUPRE'S HACKAMORE

Kaupre's on näyttänyt jäävän pysyvästi meidän käyttöön. Se on sopivamman kokeinen kuin LG tai perus hackamore. Sen muotoilu tuo hieman hackamorea pehmeämmän otteen. Gljá piti siitä heti ensi kerrasta lähtien, samoin Akilles toimii sillä tosi kivasti. 

Summasummarum...

Välineellä ei ole väliä vaan kädellä, joka sitä käyttää. Jos asiat eivät toimi ja jossain mättää, pyri korjaamaan ne kaikilta osin - toimiva ratsastus on kokonaisuus, joka lähtee jostain aivan muusta kuin välineistä. Kuuntele hevostasi ja löydä sille sopiva tapa liikkua, älä yritä vääntää väkisin muotoon, joka ei ehkä ole mahdollinen. Tarkastele välineiden sopivuutta, omaa asennetta, hevosen asennetta ja teidän yhteistyötä. Ole rehellinen itsellesi omasta ratsastuksesta, jokainen tekee virheitä, mutta vain typerykset eivät korjaa niitä (minä olin typerä liian kauan..). Etsi jokaiselle hevoselle sopivin väline, olipa se kuolain tai kuolaimeton, mutta ennen kaikkea panosta siihen, että ratsastus on miellyttävää kaikille osapuolille - etenkin hevoselle. ♥

Näettekö te muutoksen kuvista? :)

Postaus ei ehkä muodostunut ihan sellaiseksi kuin olin alunperin ajatellut. Olin ajatellut tehdä vain sellaisen faktapohjaisen väline-esittelyn, mutta aloin kiehua kun ajattelin matkaamme tähän päivään ja oli pakko saada kirjoittaa hieman pohtivammin. Kun lyösin noita vanhoja kuvia, olin pakahtua kuristavaan ahdistukseen kun mietin, miksi olin sulkenut silmäni Glján hädältä ja annoin sen kaiken tapahtua.. Ratsastuksesta on tehty nykyään aivan liian teknistä ja välineellistävää urheilua. On tärkeää, että hevonen liikkuu ratsastaessa oikeinpäin terveytensä kannalta, mutta ne keinot joilla sitä yritettiin saavuttaa ovat kaukana oikeista. Se mitä sanon aina omasta treenaamisesta, soveltuu paremmin kuin erinomaisesti hevosten kanssa treenaamiseen; liikkumisen ilolla kehittymiseen.