Puput, ponit ja noita

Heippa vaan ja terveisiä pääsiäiseltä! Viime postauksessa kerroinkin, että meidän arkeen on tulossa pieni poikkeus kun luvattiin lähteä paikallisen matkailuyrityksen pilkkitapahtumaan pitämään talutusratsastusta. Niin sitä sitten pakattiin ponit koppiin, puput istutettiin penkeille, noita hyppäsi rattiin ja suunnattiin kohti Kuus-Hukkalaa.

Itselleen jäi ihan hyvämieli tapahtumaan osallistumisesta. Ponit hieman jännittivät joitakin ratsastajia, mutta käyttäytyivät kuitenkin oikein mallikelpoisesti ja kaikki sujui hyvin. Erityisen ylpeä saadaan olla meidän pikku-Kaaposta, joka ylitti kaikki odotukset tuplaten. Gljá sen sijaan veti välillä hieman alta riman.

#Akiviisivuottasydänsydänsydän.... ♥ Jestas miten suloinen lapsi, kertakaikkiaan hurmaava pikkumies! Akin äidille terkkuja vaan - poika sai kyllä melkoisen fanilauman.. ;) Kun pikkumies kävi viimeisen kierroksen Gljálla, kiitteli reippaasti kyydistä ja toivotteli hyvää päivänjatkoa me tuijotettiin Marian ja Monan kanssa toisiamme ja piirreltiin sydämiä ilmaan melkein tippalinssissä.. haha. :'D

Kaiken kaikkiaan jäi sellainen maku suuhun, että kai sitä voi poistua kotoa taas toistekin.. ;)

Muita pääsiäisajan tunnelmia toisesta blogistani TÄÄLTÄ.

Kevättä rinnassa

Viime aikoina on saatu kylpeä kevät auringossa joka on houkutellut ulkoilemaan entistä enemmän. Pohjat tosin on aika huonossa kunnossa, mutta liikkumiset on pitänyt vaan soveltaa siihen sopivaksi jos ei ole aina ehtinyt vetää poneille tossuja jalkaan. 

Valkea hevonen, kirkas keli ja lumihanki = erittäin vmäinen kuvausyhdistelmä. 

Olen alkanut taas viime aikoina opiskella enemmän kuvausta. Huomaan unohtaneeni kaiken mitä olin opiskellut viime vuoden aikana manuaaliasetuksista, valkotasapainosta, tarkentamisesta jne.. Hitsi miten voikin kaikki tieto kadota reilun puolivuotisen aikana. Nyt kuitenkin valokuvauksen opiskeluinto on taas ylimmillään. Kuvausfiilis polttelee koko ajan, mutten ehdi niin paljoa kuin tahtoisin.  

Osa alla olevista kuvista on surkeaa suttua, joissa hanki on palanut puhki + hevoset ei ole kuvauksellisimmillaan kun turkit oli märät loskasta.. :D No, eipä kuvien aina tarvitse olla kauniita, joskus ne toimivat vain muistoina hauskoista hetkistä. Silti harmittaa kun kuvasin JPEG:nä, koska kuvien pelastamiseksi minun taidoillani ei ollut paljoa tehtävissä. Nyt olen taas siirtynyt kuvaamaan RAW:na ja ihmettelen syvästi, miten välillä siirryinkin taas laiskuuttani kuvaamaan JPG:nä. Kuvan kehittäminen alusta saakka itse luo aivan eri mahdollisuudet lopputulokselle ja on lisäksi erittäin mielenkiintoista. 

Maria on muuten aloitellut Kaapon kanssa ajohommien muistelua uudelleen. Ehkäpä meillä on kesään mennessä kärryponi...? ;)

"Tuletko mukaan, pieni ystävä?" Glján seikkailut hangessa. Tamma loukkaantui aina syvästi kun ei lähdetty sen mukaan polulta poikkeamaan, mutta onneksi koirilla oli enemmän seikkailumieltä.. ;)

Gljálla on taas kevättä rinnassa melkolailla ja Kaspar saa tuntea sen kirjaimellisesti nahoissaan. Tamma on koko ajan Kasparin kimpussa ja vaatii leikkimään. 

Yllä olevat kuvat saivat epäonnistumisellaan minut todella harmistumaan. Tarkennus oli suurimmassa osassa ihan metsässä ja kaikki muutenkin kaukana siitä mitä hain. Niinpä otin nöyrästi Nikonin ohjekirjan kätöseen ja palauttelin asioita mieleen. Alkoi onnistua jo vähän paremmin ja siitä se taas harjoittelemalla lähtee. 

Kaikki prinsessat tarvitsevat päiväunensa.. ♥

Itselläänkin on kyllä kevättä rinnassa siinä missä hevosillakin, ihmeellinen voima tuolla auringolla joka on jälleen palannut tänne pimeän pohjolan maille meitä ilahduttamaan. Vielä kun päästäisiin noista lumista.

Meidän arkeen muuten tulee lauantaina vähän spesiaalimpaa tekemistä, ollaan nimittäin lupauduttu lähtemään paikallisen matkailuyrityksen pilkkikisoihin pitämään talutusratsastusta. No huh.. kaikenlaista. :D Mukaan lähtee Gljá ja Kaspar muksuja viihdyttämään, saapa nähdä miten homma menee, pitäkäähän peukkuja!

Villi ja vapaa on islantilaisen mieli

Sain meidän myrtsi-Paavosta kerrankin pehmeän kuvan. ;)

Viime aikoina on tullut jonkin verran ulkoilutettua kameraa, tässä muutamia otoksia meidän uudesta tyylistä lenkkeillä. Koska Gljá on taluttaessa mallia 'perässä vedettävä', kerran maastolenkille mennessä päästin sen tielle irti ja käskin matkoihinsa. Olipa hauskaa nähdä, miten tamma tästä ilahtui ja joka kerta se innostuu tästä yhtä paljon. Viime viikolla me Akilleksen ja koirien kanssa juostiin perässä kun tamma pyyhälti täyttä laukkaa kaula ylväästi ylhäällä ja häntä tötteröllä kuin mikäkin arabi. Välillä se pysähtyi ja jäi odottelemaan, saattoi kääntyä takaisinkin ja tulla vastaan. Meidän villi ja vapaa luonnonlapsi. Kyseessä on siis metsätie, jossa ei meidän lisäksi paljoakaan ole elämää. Tosin silloin viime viikolla sinne eksyi auto.. Kuskia selvästi huvitti kun se näki yhden tytön kokoavan viheltämällä laumansa ja pitelevän lopulta naruissa kahta koiraa ja kahta hevosta, jotka hetkeä aiemmin olivat pyyhältäneet siellä täällä pitkin metsiä.. Kylähullu hevosmummo.. =D 

Maria erehtyi lenkillä pysähtymään toviksi tutkimaan älypuhelintaan. Tästähän Gljá riemastui, sen mielestä oli aika leikkiä ja se patisteli Mariaa mukaan.

Ihmeellinen, hallitseva älypuhelin..

#Yogapony

Lumen kuori risahteli. Siitä kuoriutui valkoinen hevonen kavioissan auringon peili - sielussaan vapaus ja sydämessään hyvyys.

*****

Toisessa blogissani esittelyssä BUCKET LIST 2016, käyhän katsomassa ja kerro omastasi jos pidät tämän tyyppistä listaa, olisi mielenkiintoista kuulla muiden listoista ja lukea niiden edistymisestä! :)

*****

Onko välineellä väliä?

 Meillä on Glján kanssa ollut koko yhteisen historiamme ajan todella paljon suuongelmia. Tai paremminkin "suuongelma" voi toimia tiivistelmäsanana sille ogelmienvyyhdille, jota me kävimme läpi. Totuudessa siis ongelmat olivat paljon laajempi käsite, mutta silti ei käy kiistäminen, etteikö Gljá olisi suustaan erityisen herkkä. Sille ei voinut ajatellakaan muuta kuolainta kuin kielentilallista mylersia - muista kieli tuli välittömästi yli ja hevonen oli joko aivan tyhjä edestä tai vei minua kuin rukkasta. Kokeilin välillä ratsastaa hackmorella tai muilla kuolaimettomilla, mutta kokemus oli aina yhtä epämiellyttävä kun tamma juoksi väärinpäin alta enkä saanut minkäänlaista kontaktia. Joten jatkoin sinnikkäästi vakaamman käden löytämistä ja kävin läpi epätoivoisesti eri kuolaimia toimivan löytääkseni. Sellaista ei koskaan löytynyt eikä tule koskaan löytymään, Glján suu oli ja pysyi levottomana. Tokikaan meno ei kokoaikaa näyttänyt alla olevien kuvien mukaiselta, välillä oli parempia aikakausia, mutta ongelmat palasivat aina takaisin. Kieli viuhui kaikkien kuolainten yli, paitsi sen aivan liian suuren mylersin. Mylers ei ollut oikotie onneen vaikka siitä ei kieli yli tullutkaan. Hevonen oli silti levoton, kireä ja ratsastettavuus oli huonoa jos niin voi sanoa. Itseasiassa inhoan tuota termiä, se saa hevosen kuullostamaan välineeltä. Ja myönnettäkööt, että alkuaikoina hevonen hieman sitä minulle olikin. Kaikki mihin ratsastuksessa tähtäsimme tuki ainoastaan minun tavoitteitani ja mielihyvääni. Gljá-parka yritti kertoa, ettei sen ole hyvä olla, mutta kuunteliko kukaan? Eipä juurikaan. Lopulta se minusta alistui kohtaloonsa, sulkeutui omaan maailmansa ja vasta vuoden 2013 lopussa minä heitin pois kaikki typerät olettamukset ratsastuksesta ja lähdin seuraamaan sydäntäni antaakseni hevoselleni mahdollisuuden tulla kuulluksi. Siitä eteenpäin on menty sen ehdoilla ja lopputulemana on paljon toimivampi yhteistyö, josta kehittyi varsin lämmin ystävyyssuhde.

Monet ihmiset, valmentajat ja ystävät yrittivät löytää apunani meidän ongelmiin ratkaisua. Teimme virheen siinä, että tuijotimme vain sitä suuta ja yritimme vääntää Gljáta muotoon, jossa sen oli mahdotonta kulkea kun selässä oli ihminen, joka ei osannut ratsastaa. Kokeiltiin apuohjaa, pakkokeinoja.. kaikkea mikä saa jälkikäteen minut tuntemaan vihaa itseäni kohtaan, että annoin niin tapahtua.. Tajuan nyt todella selvästi kaiken sen missä meni pieleen, mutta oppimatka oli käytävä, jotta minusta pystyi kasvamaan se ihminen, joka olen tänä päivänä. Olenkin aina sanonut, että Gljá saapui minun opettajakseni. Tulen todella surulliseksi kun muistelen menneitä vuosia ja sitä, mitä hevoseni on joutunut minulta kestämään. Se on upein ja anteeksiantavaisin otus, jonka tunnen. Jos katselisin itseäni Glján silmin, vihaisin itseäni enkä missään olosuhteissa tahtoisi olla tekemisissä tälläisen ihimisen kanssa. Mutta hevosissa on sellaista viisautta ja lempeyttä, joka hämmentää minua päivästä toiseen ja josta jokaisen olisi syytä ottaa mallia. Mietin joskus, ansaitsenko edes tuollaista hevosta, joka kaiken jälkeen tulee tänä päivänä luokseni kun menen tarhaan ja kulkee vapaana mukana lenkillä. 

Vastatakseni otsikon kysymykseen "onko välineellä väliä", voin vain hyvin savolaiseen tapaan todeta, että voipihan sillä olla tai olla olematta. On varmaan sanomattakin selvää, että meidän tapauksessamme suurempi merkitys asioiden muuttumiseen lähti minun korvieni välissä. Lisäksi minulle ratsastus tuntuu luontevammalta kuolaimetta ja hevoseni ovat tuntuneet olevan samaa mieltä siitä, että tämä on hyvä juttu. Ei väline vaan käsi, joka sitä käyttää ja minun käteni ei selvästikään osaa. Sen vuoksi piti lähteä etsimään meille toimivampi väline avaimeksi harmoonisempaan ratsastukseen - suljin korvani ihmisten ja valmentajien neuvoilta eri kuolaimista, heitin romukoppaan kaiken sen mitä luulin tietäväni ratsastuksesta ja aloin rakentaa kaikkea uudelleen. Matkalla toimivampaan ratsastukseen ja yhteistyöhön on tullut kokeiltua kaikenlaisia kuolaimettomia, välillä menestyksekkäästi, välillä aivan yhtä kehnoin tuloksin kuin kuolaimia.  

Tässä muutamat kuvat kaikista kokeilemistani ja niiden vaikutuksista.

NARURIIMU

Alkuun kun ei ollut muita kuolamettomia kuin hackamore, menin naruriimulla, koska pelkäsin hackisten kankivartta. Vielä joitakin vuosia sitten olisin varmaankin kirjoittanut tähän jotakuinkin niin, että naruriimu on täysin hyödytön ja epätarkka väline ratsastukseen, mutta se käy hyvin humputteluun. Niin asia oikeastaan vähän onkin, riippuen siitä mitä tavoittelee. Minun ratsastukseeni se välttää siinä missä mikä tahansa väline, koska oma ratsastukseni pohjautuu tätä nykyä rentoon meininkiin ilman pakotusta tai sellaisia konsteja kuin "kutittele oikeaa kuolain rengasta ja sitten vasenta, noin....kivasti antaa niskasta periksi".  Olen huomannut, että mitä vähemmän ajattelen kaulan asentoa, sitä paremmaksi hevsoteni liikkuminen on muuttunut. Glján kanssa on oppinut, että jokainen hevonen löytää itselleen sopivan muodon kulkea kun ensin löytyy rentoutta, notkeutta ja voimaa. Naruriimu ei silti ole se parhain ratsastusväline, mutta tietynlaiseen löysäilymenoon se on ihan ok kapistus jos vaikka ei ole muuta saatavilla.

SIDEPULL

Ainakaan Gljálle se ei sopinut. Paine tulee väärään paikkaan, liikaa nenälle. Sidepull toimi yhtä hyvin kuin kuolaimet..eli ei ollenkaan. Gljá ei rentoutunut sen kanssa ainakaan tuolla kokeilu kerralla jos yhtään yritti ottaa tuntumaa. Myöhemmin en ole enää sidepullin kokeiluun palannut, koska on löytynyt toimivampia vaihtoehtoja. 

Kuten kuvista huomaa, sidepull ei ollut se meidän juttu.

STARWHEEL

Starwheel toimi hieman sidepullia paremmin, mutta senkään kanssa Gljá ei oikein rentoutunut ihan täysin. Starwheelissä voi kuitenkin hieman säätää paineen vaikutusta. Gljálle tuntuisi passaavan paremmin kun on hieman vipua, liian suora vaikutus jättää minut ilmeisesti kiinni vetämään, jota Gljá provosoi juoksemalla alta.

HACKAMORE

Kun etenin omassa ratsastuksessa, käden ja kropan käytössä oli selvää, että Gljá itse tykkää enemmän kankivarrellisista. Se rentoutuu niiden kanssa nopeammin ja toimii höyhenen kevyesti. Perus hackamoressa ei ole sinänsä vikaa, mutta se on turhan suuri ja ehkä hieman kovakin. Kaipasin näiden tilalle jotain pehmeämpää...

LG-Bridle

...Lopulta hankin tämän kalliina tunnetun ja hyvin brändätyn merkkituotteen. LG oli ihan ok ja ratsastinkin sillä aika kauan, mutta lopulta myin sen pois, koska se tuntui hieman kömpelöltä ja raskaalta. 

KAUPRE'S HACKAMORE

Kaupre's on näyttänyt jäävän pysyvästi meidän käyttöön. Se on sopivamman kokeinen kuin LG tai perus hackamore. Sen muotoilu tuo hieman hackamorea pehmeämmän otteen. Gljá piti siitä heti ensi kerrasta lähtien, samoin Akilles toimii sillä tosi kivasti. 

Summasummarum...

Välineellä ei ole väliä vaan kädellä, joka sitä käyttää. Jos asiat eivät toimi ja jossain mättää, pyri korjaamaan ne kaikilta osin - toimiva ratsastus on kokonaisuus, joka lähtee jostain aivan muusta kuin välineistä. Kuuntele hevostasi ja löydä sille sopiva tapa liikkua, älä yritä vääntää väkisin muotoon, joka ei ehkä ole mahdollinen. Tarkastele välineiden sopivuutta, omaa asennetta, hevosen asennetta ja teidän yhteistyötä. Ole rehellinen itsellesi omasta ratsastuksesta, jokainen tekee virheitä, mutta vain typerykset eivät korjaa niitä (minä olin typerä liian kauan..). Etsi jokaiselle hevoselle sopivin väline, olipa se kuolain tai kuolaimeton, mutta ennen kaikkea panosta siihen, että ratsastus on miellyttävää kaikille osapuolille - etenkin hevoselle. ♥

Näettekö te muutoksen kuvista? :)

Postaus ei ehkä muodostunut ihan sellaiseksi kuin olin alunperin ajatellut. Olin ajatellut tehdä vain sellaisen faktapohjaisen väline-esittelyn, mutta aloin kiehua kun ajattelin matkaamme tähän päivään ja oli pakko saada kirjoittaa hieman pohtivammin. Kun lyösin noita vanhoja kuvia, olin pakahtua kuristavaan ahdistukseen kun mietin, miksi olin sulkenut silmäni Glján hädältä ja annoin sen kaiken tapahtua.. Ratsastuksesta on tehty nykyään aivan liian teknistä ja välineellistävää urheilua. On tärkeää, että hevonen liikkuu ratsastaessa oikeinpäin terveytensä kannalta, mutta ne keinot joilla sitä yritettiin saavuttaa ovat kaukana oikeista. Se mitä sanon aina omasta treenaamisesta, soveltuu paremmin kuin erinomaisesti hevosten kanssa treenaamiseen; liikkumisen ilolla kehittymiseen.