26. lokakuuta 2014

Barbados - Paavo

Tässä hevosesittelyiden ensimmäinen osa, joka omistetaan kokonaisuudessaan meidän hevoslauman pitkäaikaisimmalle asukkaalle, Paavolle. Muu lauma onkin ehtinyt Paavon ympäriltä vaihtua moneen kertaan, mutta Paavo vain on ja pysyy.




Barbados "Paavo"

Rotu: Lämminverinen ravihevonen
Syntynyt: 08.06.1992, Suomi
Sukupuoli: ruuna
Säkäkorkeus: n. 156cm 
Omistaja: Maria Vänttinen

i. Barbeque
e. Boobie

Barbados sukupostissa

Kuinka Paavo päätyi meille?

Tutustuin Paavoon jo 2000-luvun alkupuolella kyläillessäni Härmässä nettikaverini luona. Vuonna 2006 Paavo muutti kaverini matkassa Rantasalmelle ja tuli meille tallipaikalle. Sieltä saakka se onkin asunut meillä, joskin ollut välillä ylläpidossa toisella kaverillamme ja Mariallakin, kunnes lopulta Maria päätyi Paavolle omistajaksi vuonna 2009.



P niinkuin Paavo, P niinkuin Persoona..

Elämän varrelle on mahtunut paljon hevosia. Jokaisessa on sitä jotain, mutta Paavossa vähän sitä kaikkea. Monipuolinen ja  luotettava harrastekaveri, joka on maustettu reilulla tujauksella temperamenttia. Paavo on erittäin oman arvonsa tunteva vanha herra ja ehdottomasti niitä hevosia, joita täytyy osata käsitellä ja kohdella oikein - se ei todellakaan ole hevonen joka kärsisi hiljaa vähimmäistäkään mielipahaa. Paavo on erittäin epäluuloinen luonne ja ottaakin yleensä vieraat ihmiset vastaan korvat hieman luimussa, selvästi kantaansa miettien. Joskus se hyväksyy tyypin samantien, joskus voi mennä hieman pidempää. Herkästi se ei lähde ystävystymään kenenkään kanssa - Paavo on erittäin tarkka, ketä huolii ihmisikseen ja ketkä voivat tehdä niitä tiettyjä asioita sen kanssa ilman, että ruuna on koko ajan varuillaan. 

Nuorempana Paavo saattoi jopa päätyä käyttämään kaviota ikävissä tilanteissa, mutta nykyään Paavossa ei ole enää merkkejä sellaisesta käytöksestä. Iän myötä Paavon koko olemuksessa on nähtävissä selvää pehmentymistä ja tietenkin käytökseen vaikuttavat myös vuosien varrella saatu luottamus ja ymmärrys. Muistan kuitenkin kun kerran vuosia sitten luulin saavani kunnolla kaviota kun Paavo käänsi peppunsa minua kohti ja luimisteli melko uhkaavan näköisenä. Tosin jälkikäteen muisteltuna kyse saattoi olla vain Paavon perushappamasta ilmeestä, jossa korvat oli käännetty kuulolle normaalia enemmän, mutta tuohon aikaan pelkäsin hevosia aika tavalla ja olin kuullut Paavon ikävistä tempauksista. Kauhuissani seisoin seinän ja hevosen takamuksen välissä, kunnes Maria tuli tilanteeseen ja huomautti kepeästi, että herrahan on vailla hännän rapsutusta. Joo, sehän se olikin ihan ekana mielessä... Kokeilin kuitenkin rapsuttaa - samassa hetkessä hevonen lopetti luimimisen ja ryhtyi huuli muikeana nauttimaan. Heti jos lopetti, se peruutti aina vaan lähemmäs. Sen jälkeen en ole enää niinkään pelännyt vaan yrittänyt vaan ottaa selvää, mitä mokoma kiukkupussi on vailla. Samaan sarjaan kuuluu kaulan rapsutus, jota Paavo myöskin uhmakkaasti tarjoaa rapsutettavaksi. Jos joku ei ymmärrä hienovaraista viestiä, Paavo vetää herneen nenään. Paavon miellyttäminen onkin taidetta monessa kohtaa. Esimerkiksi kärryillä ajaessa maiskaituksen on tultava juuri oikealla volyymilla ja soundilla niin herra lisää vauhtia mielellään. Jos maiskaitus on epämiellyttävä, saa vastalauseeksi hännänhuisketta. Paavo ei käsketä - Paavolta pyydetään. Siinä on vissi ero.

Vaikka Paavo on varsinainen kiukkupussi, piilee sielläkin hevonen, jolla on lämmin sydän ja hyvä tahto. Mikään varsinainen halinalle Paavo ei ole, mutta herran omilla ehdoilla hellyyshetket ovat ihan okei ja se, että pääsee jo lähellekin rapsuttelemaan on melkoinen luottamuksen osoitus. On ollut jännää nähdä, miten pikku hiljaa vuosien aikana Paavo on luopunut epäluuloisuudestaan suhteeni ja antaa minun tehdä jo melkein samoja asioita kuin Mariankin. Kunhan ensin neuvotellaan toimenpiteestä ja sen aikana tapahtuvasta yhteistyöstä. Kun Paavoahan ei vaan oteta ja viedä mihinkään tai ruuna käyttäytyy niin kuin olisi sikaa piikille viemässä.. Esimerkiksi ensimmäisen kerran kun hoisin hammaslääkärin käynnin ilman Mariaa, Paavo oli todella jännittynyt ja lopulta pihattoon taluttaminen olikin sille liikaa. Se otti lähdöt ensin mellastettuaan hetken narun päässä ja lopulta minun ei ollut enää mitään mahdollisuuksia pidellä sitä. Nykyään tälläisiä kohtauksia ei enää onneksi tule ihan niin rajussa mittakaavassa.

Paavo on myös erittäin riippuvainen laumastaan. Jos lähdemme lenkille niin, että tarhaan jää vain issikoita, ei näistä kukaan piittaa tapahtumasta, mutta jos Paavo huomaa jonkun poistuvan laumasta, alkaa perään huutelu ja joskus riehumistakin. Puhumattakaan siitä jos herra joutuu jäämään yksin.. 

Paavo on aina nälkäinen ja aina kerjäämässä. Heti jos joku tulee tallille, herra höhöttelee ja kuoputtelee. Se on muutenkin kova käyttämään ääntään ja tykkää jutustella vaikka ei olisi välttämättä mitään vaillakaan.


Paavo harrastekaverina..

Siihen aikaan kun Paavo muutti meille, pelkäsin ratsastamista aivan valtavasti ratsastusonnettomuuden jälkeen. Kesä 2006 tuli kuitenkin keikuttua melko tiheään Paavon kyydissä ja voitettua ratsastuspelkoa sen maailman pehmeimmässä laukassa. Paavo onkin ollut enimmikseen luotettava ja mukava harrastetoveri, myös erittäin monipuolinen. Mikään erityisen laadukas ratsu se ei ole eikä kovin osaavaakaan, mutta sen kanssa on aina voinut mennä minne vain ja tehdä melkein mitä vain. 
Luotettavan harrastetoverin toisena puolena Paavo tarjoaa toisinaan reilun tujauksen temperamenttia ja itsepäisyyttä. Joskus lenkeillä joutuu käymään lyhyitä neuvotteluita, joiden aikana Paavo saattaa vähän yrittää keuliakin.  

  
 




Paavo nyt ja tulevaisuudessa...

Paavo on pääasiassa täysin eläkkeellä tätä nykyä. Jo parin vuoden ajan on Paavon kuntoa tarkkailtu sillä silmällä, ettei se enää kestä harrastaa kanssamme entiseen malliin. Viime kesä oli Paavolle todella rankka helteiden vuoksi, se laihtui aivan luurangoksi, koska se ei syönyt eikä juonut kunnolla. Eläinlääkärin mielestä Paavo on kuitenkin ikäisekseen niin fysiikaltaan kuin hampaidenkin puolesta erinomaisessa kunnossa. Samaa mieltä oli hieroja. Itse kuitenkin olemme olleet huolissamme niin jaloista kuin selästäkin. Lisäksi Paavo tuntuu välillä olevan hieman vanhuuden höperö ja toisinaan siksi arvaamaton. 

Paavon tulevaisuus on maksimissaan hyvin kevyttä tekemistä ja eläkepäiviä muun lauman kanssa. Tietenkin toivomme, että tämä persoonallinen kiukkupussi ja ehdottomasti lauman kivijalka, olisi ilonamme vielä monta vuotta. Onneksi Paavo toipui vielä kesän jälkeen hyvin ja on jo paljon virkeämpi ja lihaakin on taas tullut luiden ympärille talven tarpeiksi. 


Jos jokin jäi mietityttämään meidän Paavossa, lisäkysymyksiä voi esittää kommenttikentässä! :)

24. lokakuuta 2014

Näy! pohdintaa heijastimista

Alkuun nopea maninta, että glovejen testipostaus siirtyy hieman tuonnemmaksi kunnes saadaan aiheesta kunnon materiaalia. Eilen vain nopea testaus ja vähän kävelyä.



Heijastimet. Ainakin pentuna nämä kuuluivat samaan sarjaan pyöräilykypärän ja turvavöiden kanssa. Pyöräilypotta oli maailman noloimpien asioiden top10 -listalla ja turvavöitähän ei kovikset käyttänyt. Toivottavasti muut ovat olleet viisaampia kuin minä näiden asioiden suhteen jo pienenä. Nykyään olen aika pitkälti turvavaruste- ja turvallisuuspoliisi, oikeastaan tämän on oppinut ymmärtämään sitä paremmin, mitä kauemmin on autoillut. Auton ratista maailman näkee onnettomuuskenttänä. Kun vastaan tulee hämärällä lenkkeilijä ilman asianmukaista heijastimia, tekisi mieli pysähtyä ja pitää lyhyt valistus. Mielestäni ei riitä, että on juoksuhousujen sivussa lahkeensuulta 10cm heijastinnauhaa tai samankokoinen muumiheijastin roikkumassa hihasta. Kun ei vaan näy riittävästi - ainut asiallinen varuste on kunnon heijastinliivi. Samat saarnat tekisi mieli pitää kun näkee liikenteessä ihmisiä ilman pyöräilykypärää. Itse vetäisin keväällä pyörällä kunnon ilmaveivit ja ensimmäinen ajatus voltin aikana oli "onneksi on kypärä". 

Noniin ja heitetäänhän sitten se sädekehä menemään. Huolimatta hyväntahtoisesta huolehtivaisuudestani toisten turvallisuutta kohtaan, otan itse toisinaan aivan typeriä riskejä. Oikukkaiden ja arvaamattomien pyörien selkään en mene ilman kypärää, mutta miksi sitten kiipeän toisinaan satoja kiloja painavan saaliseläimeni selkään ilman halpaa henkivakuutusta? Miksi myös lenkkeilen aina metsäteillä ilman heijastinliiviä, koska "ei täällä eilenkään ketään ajanut". Tottahan on, että täällä meillä auto kulkee noin kerran päivässä, mutta silti heijastimet olisi hyvä varuiksi olla. Pyöräillessä minulla oli kypärä, mutta heijastinliivi loisti poissaolollaan vaikka se olisi ollut erityisen tärkeä.
Ratsastuslenkillekin lähtiessä liivi usein unohtuu vaikka autoilijana tietää, että etenkin tähän aikaan vuodesta on harvoin niin kirkkaita kelejä, että liivin voisi jättää huoletta kotiin. Eikä hyvä näkyvyys ole millään säällä tai vuodenaikana paha asia, heijastinliivin huomaa hyvin jo kaukaa. 




Jos sitä onkin tullut petrattua vähän omaan näkyvyyteen, missä on kuvien hevosten heijastimet? Entä koirien silloin kun lenkkeilen niiden kanssa? Heijastinliivistä itsensä päällä ei liene hyötyä jos esimerkiksi kuvan käsihevonen olisi päättänyt palata ominpäin kotiin ja ylittää isomman asfalttitien. Miksi pyörittelen näitä kauhukuvia mielessäni jälkikäteen, mutta unohdan jo seuraavalla kerralla, että olen edes miettinyt moista. 

Täytyy varmaan lähteä heijastinkaupoille ja pistää asiat kuntoon. Miten tarkasti teillä suhtaudutaan kypärän, heijastimien ja muiden turvavarusteiden käyttöön?






Eilen Maria kuljetteli Gljáta kädessä, että minä pystyin paremmin ottamaan kuvia ja harjoitella tähän vuoden aikaan ja hämäryyteen sopivampia asetuksia. 
Kaspar, joka yleensä on perässähiihtäjä poni, innostui uudesta tehtävästään ja käveli reippaasti korvat hörössä. Varmaan tunsi jotain vallantunnetta saadessaan olla johtajaponi. ;) Gljá puolestaan alistui rinnalla kulkemiseen hieman nyrpeänä. Sain myös aikamoiset naurut kun Maria yritti nostaa laukkaa meidän laukkaspurttailu ylämäkeen (pitelin siis Gljáta jo itse) eikä Kaspar tästä kummemmin innostunut. Gljá katsoi parivaljakon perään, huokaisi todella syvään ja kärsivästi kuin sanoen "paras laukkapätkä ja tuo se vaan köntystää ylös, käsittämätöntä". Glján mielestä vaan on parasta ottaa ilo irti revittelemällä.

23. lokakuuta 2014

Metsäretkiä

Pakkanen veti maat sen verran betonille, että viime päivät on hevosten liikutuksiin hyödynnetty metsäkankaan ihanaa pehmeyttä ja pitävyyttä. 
Akilles on pari päivää kulkenut narussa ja ollaan Marian ja Kasparin seurassa käyty kunnonkohotus lenkkejä kävellen. Kunnon mäkitreeniä sammalmaastossa, reidet kiittää, huh! 

Gljálle olen ratsastanut tällä viikolla kahdesti. Tiistaina tamma oli aivan mahdoton... Alkumatkan se käveli todella leppoisasti, mutta tutussa ylämäessä alkoi hitsata viimeistään kunnolla, joskin jo ennen sitä tamma oli tanssahdellut hieman tulisilla hiilillä. Kyllä taas tamman omistajan hermoja koeteltiin ihan urakalla.. Fiilis ratsastuksen jälkeen oli sanalla sanoen pettynyt, mutta sellaista se on nämä vuodet ihastuttavan neitoseni kanssa olleet..



Seuraavana päivänä tamma kuitenkin paikkasi edellisen käytöstään ja oli oikein hyväntuulinen. Se kulki lunkisti eikä hötkyillyt yhtään vaikka otettiin Paavoa vähän käsihevoseksikin. Paavo sen sijaan sai kohtauksen kun läksin hetkeksi Glján kanssa alemmas metsään ja tulin polun laukassa ylös. Vanhus vähän tanssahteli ja kokeili taitojaan levaden tekoon. ;)



Tiukkaa jumppaa mäntyjen ympärillä. Aluksi tamma oli tosi jäykkä puun ympäri kiertäessä ja oli ilo tuntea hetken päästä kun se alkoi kivasti taipua pienemmästäkin avusta. Tehokasta ja hauskaa! Ei aina tarvitse pyöriä jumppaamassa kentällä kun se voi suorittaa mukavissa merkeissä männikössä.




Eilen suuntasimme isolla hevoskaravaanilla metsäkävelyretkelle. Fiilis oli jotenkin lapsenomainen. Metsähän kuhisi varmasti kaikenlaisia olijoita, joku saattoi kuulla menninkäisenkin viheltelevän.. haha. ;) Tuollainen metsäily toi niin mieleen isän kanssa lapsena tehdyt saturetket metsään. <3









Seuraavaksi vuorossa Akilleksen uusien Glove bootsien esittely! 

Ja työnalla toivepostaukset, eli laajemmat esittelyt meidän hevosista. Kysymys kuuluukin mitä tahdotte tietää? :)


18. lokakuuta 2014

Peltoilua


Eilen olin suunnitellut molemmille hevosille oikein kunnollisen ja perusteellisen jumppapäivän. Noh, matkaan tuli pari muuttujaa kun keli oli kaunis ja kuvauksellinen, Mona tuli mukaan tallille ja Gljá oli hetken kentällä värkkäilyn ajan niin tahmea, että päätettiin unohtaa kenttäilyt siltä erää. Gljá on syksyisin usein väsynyt ja laiskahko, mutta nyt se liikkui kuin täi tervan seassa. Ainoastaan ravissa se innostui niillä parilla kierroksella mitkä mentiin ja sen jälkeen suunnattiin maastoon. En tahtonut alkaa kiusaamaan sitä pakkopulla jumpalla, kerta sen mieliala oli kertakaikkiaan niin alavireessä. Maastossa se olikin huomattavasti pirteämpi, mutta ei ihan samanlainen ruutitynnyri kuin yleensä. Pitää seurata tilannetta jos tahmeus jatkuu, että voiko syy olla muussa kuin syysväsymyksessä. Tietenkin täytyy huomioida, että takana on rankka ihottumakesä ja kaikki se stressi verottaa voimia. Ehkäpä annan suosiolla toistaiseksi Gljálle vapaata kenttätyöstä ja mennään vain maastossa mieltä piristäen.



Akilleksen kanssa päätettiin myös skipata kenttätreeni ja suunnattiin eräälle sänkkäripellolle kuvaamaan ja vähän irroittelemaan. Mona ratsasti Akilleksen mennessä pellolle ja minä hyppäsin puikkoihin vasta paikan päällä. Sainpahan kunnon alkuverkat kun puuskutin ylämäet ruunan reippaan askelluksen tahdissa.


Akilleksella oli paljon virtaa ja se olisi mieluummin vaan tehnyt sitä, mitä varmasti jokaisen mielestä sänkkärillä kuuluu - eli ottanut kunnon spurtteja. Tölttäilin vähän ristiin rastiin peltoa, tehden ympyröitä ja kiemura-uria, yrittäen saada ruunan puhtaaksi ja paremmin kuulolle. Myös parit tosi hyvät laukkapätkät saatiin aina kun ruuna malttoi keskittyä. Sählätessä tulee edelleen usein passilaukkaa ja aukea alue, jossa ei ole selkeää suuntaa, poika tuntui sekoilevan vähän enemmän askeleidensa kanssa. Se olisi tahtonut kurvata Monan luo ja minä toiseen päähän peltoa.  











13. lokakuuta 2014

Syksyisempää ulkoasua




Väsäys vähän syksyisempään tunnelmaan. En tällä kertaa jaksanut tehdä kummempia, katsotaan sitten jos panostaisi taas enemmän kun syksyteema vaihdetaan talvisempaan. Jos vaikka opettelisi vähän koodauksia, että saisi jotain jännempää.. :)



Tähän postaukseen piti tulla myös pätkä videota muutamalta eri päivältä, mutta tietenkin juuri silloin nettiyhteys päätti alkaa hidastella. Kaunkohan olisin saanut odottaa jos olisin jatkanut.. nyt takana vasta vähän reilu puolituntia ja 0% näyttää ladanneen. hmp. Ehkäpä joku toinen kerta sitten.. :)

9. lokakuuta 2014

Vähän kuulumisia


Tänään odoteltiin eläinlääkäriä tulevaksi hoitamaan heppojen hampaat (jota ei sitten koskaan kuulunut eikä näkynyt paikalle, ehkä huomenna...). Odotellessa ajateltiin testata Aksun kanssa bootsit ratsailta kun vihdoin flunssa on hellittänyt sen verran, että olisi jaksanut taas ratsastaa hetken. Bootseja pukiessa Aksulta kuitenkin löytyi kolmesta jalasta riviä, joten homma jouduttiin unohtamaan. Rasvattiin jalat kunnolla ja otin Aksun sitten vain maastakäsin jumpattavaksi kentälle, samalla kun Maria ratsasti Gljálla. 

"Lähetäänkö töihin?"

Aksu tuntui olevan kertakaikkiaan vallattomalla tuulella. Aina jos hetken seisoin katselemassa Mariaa ja Gljáta, se rapsutteli niskaani ylähuulella. Se oli erittäin rento ja teki pyydetyt jumppa jutut mielellään. Pääasiassa jumpattiin väistättämällä takaosaa hiukan ulos ympyrällä ja tavoitteena oli, että Aksu astuisi hyvin alleen ja venyisi hieman ylälinjastaan. Onnistuimme tässä mielestäni hyvin, sillä en ole kertaakaan nähnyt Akilleksen venyvän niin rentona. On ilo, että tuo hevonen reagoi niin herkästi kaikkeen, jokaiseen hengähdykseenikin. Silloin kun vasta tutustuttiin, pidin tätä piirrettä melko haastavana, koska useimmiten se kärvensi tilanteet kun Akilles ylireagoi. Nyt se on vain sitä herkkyyttä, mistä kovasti pidän. 
Väistöjen lisäksi treenattiin vähän espanjalaista käyntiä ihan leikin vuoksi. Akilles, joka oli aivan hulvattomalla tuulella, teki tehtävän riemuissaan. Ja sieltä tuli monia askeleitakin! Hitaasti, mutta varmasti. 





Maria ja Gljá treenasivat hieman ravia ja laukkaa. Monan kanssa todettiin, että ne on kyllä toisilleen hyvin sopiva pari. Vaikka Gljá on mun ykkönen, nyt ja aina, olisin oikeastaan aika iloinen jos Maria puuhaisi sen kanssa useamminkin. Maria oppii aina ratsastuksesta niin paljon kun pääsee Glján kyytiin. On hauska katsoa ja kuunnella Marian oivalluksia ja ahaa-elämyksiä. Mitäpä muuta voisi odottaa näin keskittyneellä ilmeellä:



Me siskokset kyllä ollaan molemmat tollasia pönöttäjiä hartioista.. :D 

Lopuksi Gljá ja Akilles saivat piehtaroida kentällä ja juosta muutaman kierroksen. Aksu, joka edellisellä juoksutus kerralla liikkui todella omituisesti, oli nyt taas enemmän oma lennokas itsensä. Liekkö se rivi olisi kipeyttänyt jalkoja tai jotain muuta vaivaa.. :/ Pääasia, että se oli nyt taas energinen.

 "Pois alta!"



Koska kello alkoi olla ekan parivaljakon jälkeen sen verran, että eläinlääkäri olisi voinut saapua hetkellä millä hyvänsä (jos siis olisi tullut), juoksutettiin vielä Webe ja Kaspar lyhyesti, että saisivat edes vähän liikettä. 


Möhköponi..  





Webe vaan piileskellee Kasparin takana kun töihin pitäisi.. :D

Nyt tarvitsisin teidän apua. Ottaisin mielelläni vastaan ehdotuksia esim. erikoispostauksesta, sellaista olisi kiva toteuttaa pitkästä aikaa. Joten antaa vaan tulla ideoita jos sellaista on heittää! :)  

ps. En uskoisi sanovani tätä, mutta odotan jo todella talvea.. Tänään polttiaisia oli niin paljon, että koko mun otsa ja hiusraja on täynnä punaista jälkeä, Maria sentään ymmärsi suojautua kommandopipolla.. Gljá-parka ihottumaisena on todella kovilla. huoh. :(