8. joulukuuta 2014

Linkkaa blogisi + valokuvakilpailu (palkinto)


Kesän LINKKAA BLOGISI -postauksesta alkaa olla jo aikaa, joten pistetäänpä Joulukuun kunniaksi uutta kierrosta! :)

Kuka vain voi linkata bloginsa, siihen ei tarvitse olla blogini rekisteröitynyt lukija. Kaikki 17.12. mennessä linkatut blogit arvostellaan omassa postauksessaan. 

Blogia linkatessasi:

1. Kerro lyhyesti itsestäsi ja blogistasi.
2. Kerro muutamalla sanalla näkemyksesi minun blogistani. 

Eikä siinä vielä kaikki!

Koska blogissani ei ole joulukalenterin merkeissä laitettu joulumieltä liikkeelle, täältä pesee....

rumpujenpärinäääää....

Turpaterapian tarpeessa järjestää rekisteröityneille lukijoilleen:


Aletaan viedä vuoden 2014 viimeisiä. Vuosi on toivottavasti ollut täynnä mitä ikimuistoisempia ja upeimpia hetkiä, parhaimmassa tapauksessa sellainen on vielä tallentunut kuvaksikin! 

Valokuvaus on intohimoni. Katselen mielelläni kauniita ja tunnelmaltaan hyviä kuvia, suurimmaksi osaksi juuri niitä haluankin nähdä seuraamistani blogeista. Nyt on siis tilaisuutesi jakaa hetkesi tähän kilpailuun ja vielä mahdollisesti tulla palkituksi!

3 parhaalle palkinnoksi S-ryhmän lahjakortit, jotka käyvät esimerkiksi joka heppatytölle tuttuun Agrimarkettiin, mistä voi sitten käydä vaikka sille heppakaverille jotain kivaa, tai mikseipä itselleen, sinä päätät siitä.

Nyt vaan kaikki lukijat osallistumaan rohkeasti valokuvan ja sen taustalla olevan pienen tarinan kera! Kilpailuun osallistumiseen riittää rekisteröitynä lukijana oleminen, mutta ei vaadi esimerkiksi, että sinun täytyisi toimia bloggaajana. Kisaan voi osallistua 1-3 kuvalla.

Kuvat voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen iitus@live.fi . Jos en vastaa postiin ja kuittaa kuvia tulleeksi perille (katson spostia melko tiuhaan), huomauta asiasta kommenttikentässä, sillä jotkut kuvalähetykset näyttävät päätyvän suoraan roskapostin joukkoon tai voivat muuten vain olla tulematta perille.

Kilpailu jatkuu 31.12. saakka. Kuvakilpailun sato tulee näytille omassa postauksessaan, jossa kerron lyhyesti oman näkemykseni jokaisesta kuvasta sekä lisään kilpailuun osallistuneen tarinan valokuvalleen.


HUOM! Kuvat tulevat ainoastaan tähän kilpailuun, eikä niitä luovuteta tai käytetä tämän kilpailun ulkopuolella.

37 kommenttia:

  1. http://matskuntallielamaa.blogspot.fi/
    Blogia ylläpitää 16v heppatyttö. Postausten sisältö vaihtelee omien hevosten kuulumisista ja treeneistä lifestyleen, sekä myös erikoispostauksia teen aika usein.

    Monta kuvaa olisi siis tarpeellinen määrä osallistumiseen?..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin just, että voi osallistua 1-3 kuvalla :)

      Poista
  2. http://pinkun-ja-inkun-life.blogspot.fi/

    Blogi kertoo 12 vuotiaan tytön elämästä ja puuhastelusta poninsa Inkun kanssa. Inkusta saat lisää tietoa ylävälilehdestä.;) Kilpailemme esteillä 60-90cm ja koulussa He C-B tasolla vaihtelevin tuloksin


    Sun blogisi on todella kiva ja ansaitsisi lisää lukijoita antoisille postauksille!

    Saatampa kisaanki osallistua:D

    VastaaPoista
  3. Eeppistä elämää

    Blogi kertoo 23-vuotiaasta suomenhevosvaari Eposta, joka viettää rentoja eläkepäiviä maastoillen - ajaen, taluttaen tai ratsastaen. Epon kuulumisia blogiin kirjoittaa aivan pian 15-vuotias Melissa.

    Tämä blogi on sellainen "hyvän mielen blogi", sillä ihanat hevoset sekä kuvat piristävät aina päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja olin osallistumassa, mutta sähköpostini ei tunnistanut sähköpostiasi. Olisiko sinulla jotain toista osoitetta, mihin voisin viestiä laittaa? :)

      Poista
    2. Voi kiitos! voit kokeilla laittaa ida.thatlife@gmail.com :)

      Poista
    3. Kiitos, tuonne suostui lähettämään c:

      Poista
  4. http://elinantalleilua.blogspot.fi/

    Pidän yllä hevos- ja lifestyle aiheista blogia. Kaikenkarvaisia otuksia esiintyy blogissa, mutta ehkä ne suosituimmat ovat hevoset, vaikka muitakin löytyy.

    Sun blogissa on ihana ulkoasu ja tosi paljon eri aiheisia postauksia! :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. http://pysteliina.blogspot.fi

    Blogi kertoo 16-vuotiaan Tamperelaistytön eli minun hevostelusta oman 18-vuotiaan suomenpienhevosen kanssa. Kisoissa emme käy, mutta kaikenlaista muuta kivaa puuhailemme tavallisen ratsastelun lisäksi. Lisäksi blogissa seikkailee upean värinen vuokrahevoseni ja välillä postauksissa vilahtavat myös perheemme kanit ja kissat.

    Blogisi on todella hieno ja ulkoasu on aivan upea! Liityin lukijaksi ja kenties osallistun myös valokuvakilpailuun, jos aikaa valokuvien etsimiseen joulukiireiden ohella löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 toivottavasti ehdit osallistua myös kuvakilpailuun!

      Poista
  7. http://world-with-horses.blogspot.fi

    Blogi kertoo 20-vuotiaan ratsastajan elämästä. Pääasiassa hevosblogi, mutta toisinaan saattaa olla myöa lifestyleä. Tavoitteellista treenausta ja kilapiluja kolmessa lajissa, sekä tavallista arkea hevosten kanssa iloineen ja suruineen.

    Sun blogi vaikuttaa oikein kivalta! Ulkoasu ja banneri ovat hienot ja blogin nimikin on hauska. :)

    VastaaPoista
  8. http://jussilaa.blogspot.fi/

    18vuotias esteratsastaja ja entinen kenttähevonen. Ensi kaudella tarkoitus palata takaisin radalle!

    Sulla on aivan mahtava ulkoasu! Liityin lukijaksi ja osallistun kilpailuun kun pääsen lähettämään kuvia :)

    VastaaPoista
  9. http://emmanhevosblogi.blogspot.fi/
    Blogissa 15-vuotias harrastelijatyttö kertoo arjestaan hoitohevosen, vuokrahevosen ja ratsastuskoulutuntien kanssa. Tällä hetkellä meneillään joulukalenteri!

    Sun blogissa on ihanan jouluinen ja "kotoisa" ulkoasu josta tykkään kovasti, kirjoitustyylisi on myös kiva ja ansaitsisit paljon enemmän lukijoita :) omaperäisestä nimestä myös plussaa!

    VastaaPoista
  10. fiiaelina.blogspot.fi
    17-vuotias tyttö kertoilee elämästään lifestyleksi luokiteltavassa blogissaan. Aihepiireissä pyörivät niin arkinen aherrus opiskelun parissa, kuin jatkuva unelmoiminen tutkimusretkistä maailman joka kolkkaan varustettuna ripauksella kansainvälisyyttä :)

    Sun blogissa ensimmäisenä kiinnitin huomion ulkoasuun - ihanan kotoinen tunnelma, eikä ollenkaan semmoista "massa"fiilistä, kun monessa blogissa. Plussaa siitä! Banneri näkyy minulle hieman epätarkkana ja keskittäisen sen, niin kokonaisuus paranisi huomattavasti :) Postauksia selaillessa ja lueskellessa sun kirjoituksista välittyi semmoinen mukavan rento ote ja aivan suloisia kaviollisia sulta löytyy tallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset parannus ehdotuksista :) pitää yrittää saada keskitettyä bannerin sijainti! Ja katsoa saanko kuvia tarkemmaksi. Laatu kärsi hieman skaalaamisesta.

      Poista
  11. Ratsastaen, Sofia
    Kirjoitan elämästäni monipuolisesti niin hevosten parissa kuin ilmankin. Harrastan ratsastusta ja minulla on ollut vuokrahevosia. Jonkin verran teen myös lifestyletyyppisiä hevosettomia postauksia, koska pelkistä hevosista en millään saisi tarpeeksi postausaiheita tyydyttämään bloggaamishaluni. :)

    En ennen ollut blogissasi käynyt, mutta löysin sen facebookin kautta. Kirjoitat asiallista, selkeää ja hauskaa tekstiä. Sulla on myös loistavia postausaiheita! Tosi suloisia nuo issikat muuten. ;)

    VastaaPoista
  12. http://golden-sequins.blogspot.fi/

    Olen 26-vuotias pv-ruunan omistaja ja lifestyleblogissani on hevoseni lisäksi juttua mm. kauneudesta.

    Sinun blogissasi on selkeä ja kiva ulkoasu, mutta postauksia on välillä aika harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on totta, olisi kiva postata useammin, mutta aina ei vaan riitä aikaa eikä matskua, etenkään kun tahtoisi tuoreita kuvia postauksia maustamaan. :)

      Poista
  13. Haastoin sinut muuten blogitallin haasteeseen :)

    http://eeppistaelamaa.blogspot.fi/2014/12/postia-pukille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, yritän ehtiä osallistua siihen! :)

      Poista
  14. http://tiiajamaistro.blogspot.fi/

    Blogi kertoo 17-vuotiaan poniratsastajan elämästä oman pienen ja parhaan ponin kanssa. Kilpaillaan esteratsastuksessa blogin päätähden, Maistron kanssa. Ratsastuksen lisäksi puuhaillaan kaikkea muuta kivaa, kuten maastakäsittelyä, ohjasajoa, irtojuoksutusta, agilityä, talvella pulkkaratsastusta ja kesällä uimista. Tervetuloa mukaan yli 500 lukijan joukkoon! :)♥

    Löysin juuri äsken blogiisi ja ihastuin banneriin heti! Bannerista tulee ihanan jouluinen tunnelma ja blogin osoite/nimi on loistavasti keksitty. Välilehdissä on hyvin tietoa ja näin uusi lukija pääsi kärryille tästä blogista. Sun blogissa on ihania kuvia! Postauksia sais tulla enemmän, muuten tosi kiva blogi. Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! täytyy yrittää skarpata vähän tässä postaus tahdissa :)

      Poista
  15. http://dinaeve.blogspot.fi/?m=1

    Blogissa kerrotaan elämää ekan oman hevosen kanssa ja tähtäimessä kisata esteitä aluetasolla 80-90cm luokissa.

    Mie tykkään, kun blogissasi ei ole liian totista tuo harrastaminen tai kiire kisaradoille. Kuvia odotan aina innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, ei tosiaan ole liian totista, välillä menee vähän liiankin löperöksi touhuksi.. mutta hauskapitohan on se pääasia. :D

      Poista
  16. http://stiinaidamari.blogspot.fi/
    kavereita, fiiliksiä, rentoilua ja lifestylejuttuja! :-)

    Sun teksti on tosi selkeetä ja miellyttävää lukee ja tykkään tästä ulkoasusta!

    VastaaPoista
  17. http://stiinaidamari.blogspot.fi/
    kavereita, fiiliksiä, rentoilua ja lifestylejuttuja! :-)

    Sun teksti on tosi selkeetä ja miellyttävää lukee ja tykkään tästä ulkoasusta!

    VastaaPoista
  18. http://epaonnistumisestaoppii.blogspot.fi/

    Blogi kertoo 14-vuotiaan tytön ja 7-vuotiaan shetlanninponitamman yhteisestä taipaleesta, joka on jatkunut viime maaliskuusta tähän asti, ja joka tulee toivottavasti jatkumaan vielä melko pitkälle tulevaisuuteen. Mukana aina välillä 23-vuotias lämppäritamma samalta tallilta.

    Sun blogin banneri on tosi hieno! Se on joulunen ja sopii mun mielestä taustaan. Sivut on hyviä ja niistä saa tosi kivasti tietoa heti. :) Blogin kuvat on myös tosi ihania!

    VastaaPoista
  19. laitoin sulle sähköpostia, olen lukija :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)