Opettamisesta ja omasta ratsastamisesta

Olen aina rakastanut opettamista. Marraskuussa kun tuttavani kyseli kiinnostuksestani tulla heille opettamaan erästä tyttöä, innostuin heti ajatuksesta. En voi silti kiistää, etteikö minua hieman ujostuttanut ja jännittänyt. Tyylini opettaa ei välttämättä sovi kaikille vaikka esimerkiksi ohjaajakurssilla aikanaan sain hyvää palautetta vetämästäni demotunnista. Päätin kuitenkin rohkeasti olla oma itseni ja antaa sitten tuon tytön päättää, haluaako hän tunteja vielä jatkossakin. Nyt jännitys opettamiseen on kadonnut säännöllisten viikkotuntien myötä ja meille on muodostunut aika hyvä tiimi. On ihanaa käydä opettamassa kun oppilas on motivoitunut ja kiinnostunut! On ollut upeaa nähdä se valtava kehityskaari Annin ja Rökkvin työskentelyssä.

Sen lisäksi, että minulla kävi tuuri kun sain oppilaakseni motivoituneen Annin paljastui, että hänkin on hyvin innostunut valokuvauksesta! Tyttö vieläpä aloitti juuri lukuloman lukiosta, joten kerrankin sain jonkun kuvaamaan päiväaikaan omaa ratsastusta. Aika mahtavaa! Se on tätä nykyä aika harvinaista herkkua kun aikataulut menee kaiken aikaa ristiin töiden takia esimerkiksi Marian kanssa. Torstaina Anni tuli meille vierailulle tutustumaan ensi kertaa meidän hevosiin sekä kokeilemaan ratsailta kaikkia kolmea issikkaa. Kasparin kanssa Annilla synkkasi tosi kivasti eikä Glján ja Aksunkaan kanssa huonosti mennyt vaikka noi mun herkkikset vähän omia oikkujaan Annille näyttikin. 😅 Kasparille Anni oli just täydellisen napakka ja rohkea, mutta reilu ratsastaja!

Kun opettaa, oppii siitä aina itsekin saaden uusia ajatuksia sekä työkaluja omaan ratsastukseen. Valokuvat paljastivat kaikki ne kehittämistä vaativat osa-alueet. Viime aikoina molemmat hevoset ovat kyllä edistyneet hyvin ja se on ehdottomasti tulosta oman istunnan kehittymisestä. Sen eteen olen tehnyt valtavasti töitä niin lihaskunto- kuin mielikuvaharjoitteidenkin kautta ja on hauskaa huomata kuinka palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Mutta vielä on paljon duunia tehtävänä! Ryhti, kädet ja ristiselän rentouttaminen vaan ovat se loputon työmaa. Ja ehkä noille ilmeillekin vois yrittää tehdä jotain.. haha. 😂

Akilleksen tasapaino ja voima laukassa on edistynyt nyt aika huiman harppauksen verran. Se alkaa oikeasti olla jo aika ratsastettavissa ilman, että on riski ristilaukasta tai välittömästä heitosta passille jos yrität tehdä jotain. Ravi on edistynyt paljon talven aikana kun syksyllä se oli taas kateissa melkein kokonaan. Sen sijaan töltti vaatii nyt vuorostaan enemmän työtä kun se on jäänyt vähemmälle huomiolle meidän keskityttyä muihin juttuihin. 

Paljon kivaa kevääksi tiedossa niin oman ratsastuksen kehittämisessä kuin Annin opettamisessakin. Ihanaa kun saa pureutua sellaisiin asioihin, jotka antavat arkeen niin paljon inspiraatiota. 😍

Kiitos Annille kuvista! Annin blogissa voit vierailla 
osoitteessa http://thedefinenormal.blogspot.fi

Pieni ponityttö

Saatiin pieni ponityttö pitkästä aikaa mukaan tallille. Amppa on aivan mielettömän hellyyttävä pikku-neiti. On ilo katsella neitiä heppojen kanssa ja Kaapo hoisikin työnsä neidin ratsuna oikein esimerkillisesti. 

Aksun kanssa treenattiin vähän puomeja ja onnistuttiin ensimmäistä kertaa espanjalaisessa käynnissä selästä käsin. Aiemmin ruuna ei ole tuntunut tuohon valmiilta, sillä se ei ole ymmärtänyt mitä yritän pyytää. Toissapäivänä vahvistettiin apuja maastakäsin ja volá - se toimi selästä hyvin pienin avuin. Oon niin iloinen mun hienosta hevosesta! 

Metsäretkeilyä ja syksyinen kuvatulva

Ollaan tultu jo syksyyn ja oikeastaan enää voi vain sanoa, että olen siitä iloinen. Kun kesän kiireet on helpottaneet, ollaan ehditty porukalla tallille jo jokusen kerran. Ollaan lenkkeilty, ratsastettu ja ihan vain vietetty aikaa yhdessä. Voiko ihminen elämäänsä enempää toivoa. <3 

Ainoastaan blogin ulkoasu viipyilee vielä hetken kesässä, sillä en ole saanut inspistä sen päivittämiseen syksyisempään versioon. 

Mieltä varjostaa vain häämöttävä loppu. Tänään tallilla rapsuttelin meidän vanhaa miestä ja tulipa siinä muutama kyynelkin vieräytettyä. Pian se on joukostamme poissa - Paavo lasketaan ikivihreille tämän kuun lopussa. Tuntuu oudolta ja haikealta. Mutta kaikille tarinoille tulee joskus loppu, se täytyy vain hyväksyä osana elämää. Mutta onneksi kuun loppuun on vielä hetki aikaa, nautitaan siihen saakka. 

No, mieltä piristävempiin aiheisiin nyt ja työnnetään ahdistus hetkeksi syrjään. Mona on löytänyt Akilleksesta uuden poikaystävän ja tämä kaksikko on herttainen yhdistelmä. Lainaan miestäni mielelläni Monalle, tulen aina hyvälle tuulelle kun näen tämän kaksikon yhdessä. 

Jotain muutosta on tapahtunut meissä kaikissa. Me ollaan kasvettu ja rauhoituttu, löydetty luottamusta ja levollisuutta. Vuosia sitten me paineltiin Monan kanssa hurjaa kyytiä pitkin metsäteitä vaikka meitä pelottikin. Hevoset kävi kierroksilla eikä hetkeäkään seisty paikallaan. Minä en uskaltanut edes antaa tammalleni ohjaa, ettei se lähtenyt ampumaan alta. Lopulta tämä johti siihen, ettei harrastus tuntunut kivalta vaan pelottavalta ja pakolta.

Nykyään me voidaan seistä ihailemassa maisemia ja kaikilla on paljon mukavampaa. On ihanaa nauttia harrastuksestaan ilman stressiä tai suorituspaineita. 

Vihdoinkin olen taas tullut siihen tilanteeseen elämässä, että olen ehtinyt aloitella uudelleen ja haluan alkaa panostaa enemmän hevosten kanssa oloon ja tekemiseen. Kausi, jolloin asia oli hieman toissijainen kesti kauan, mutta se ei mennyt hukkaan sillä uskon, että tämän tauon aikana tapahtui se muutos, joka poisti stressin. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. 

Hommat on menneet oman harrastuksen suhteen niin uusiksi, että toisinaan tunnen itseni aivan turistiksi. Tältä näytti meidän viimeviikon turisti "työhyvinvointipäivä".. Noi ilmeet ja eleet on just niitä, mitä näki kun vielä vedin retkiä islanninhevostallilta. On kyllä ihan hauskaa olla oman elämänsä turisti vaikka loppuiän. Aina voi kokea uudelleen sen uutuudenviehätyksen eikä ainakaan tule tylsää. ;)

Ah, aina nää mun kuvatulva -postaukset. :D

Mutta en malta jättää seuraavalle. Syksy on niin kaunis ja nää kuvat on poltellu koneella siitä asti kun ne viimeviikolla kuvattiin. 

PS. Turpaterapeutit löytyy facebookista (>klik<), jospa jaksaisin sitä päivittää enemmän kuin blogin instagramia, johon en ole koskenut sen perustamisen jälkeen vaikka ajattelin, että sinne olis kiva laittaa satunnaisesti kuvia, joita en aio käyttää postauksiin. Ahdistun näistä kaikenmaailman mediasivustoista vaikka itse tykkään niitä seurailla ja etenkin löydän blogeihin aina katsomaan uudet päivitykset niiden facebook-sivujen kautta.