Kuvauskaluston uusin tulokas - GoPro Hero

Maria rakastaa kuvata kaikenlaista videolle ja kännykkä kädessä kuvaaminen on toisinaan ollut aikamoista turaamista. Ennen joulua touhua tarpeeksi seurattuani haaveilin kuumeisesti, että voisin antaa Marialle lahjaksi sellaisen GoPro hero actionkameran. Olisihan moinen ollut aika tyyris ostaa lahjaksi, mutta ennen joulua minua potkaisi melkoinen arpaonni..

Osallistuin Fast Finlandin järjestämään jouluarvontaan, jossa kyseinen kamera oli osa pakettia. Olipa yllätys pudottaa penkiltä kun heiltä tuli muutama päivä myöhemmin viestiä, että arpaonni oli suosinut minua.. :o En ollut uskoa tuuriani enkä ollut malttaa pitää suutani kiinni koko viikkoa jouluaattoon saakka, jolloin Maria sai löytää kameran paketista. Sen jälkeen onkin käyty parit lenkit kameralla kuvaamassa. Ensimmäinen onnistui, mutta oli vähän vauhditon pohjan huonon kunnon vuoksi. Eilen käytiin lenkki, jolla tammani oli hienompi kuin koskaan. Siitä lenkistä jäi mieletön fiilis, mutta arvatkaapa mitä kävi videokuvalle... Saatiin koneelta nähdä kypärän matka maailmalle kun Maria oli mennyt laittamaan kameran VÄÄRINPÄIN kypärään.. Naurettiin tuolle pöljälle videolle niin, että isäkin jo tuli ihmettelemään, että mille me oikein hirnutaan.. 

No tänään oli enemmän tuuria matkassa ja lähdettiin Marian, Ampan, Iitun ja Glján kanssa uudelle GoPro lenkille. :) 

Metsäretkeilyä ja syksyinen kuvatulva

Ollaan tultu jo syksyyn ja oikeastaan enää voi vain sanoa, että olen siitä iloinen. Kun kesän kiireet on helpottaneet, ollaan ehditty porukalla tallille jo jokusen kerran. Ollaan lenkkeilty, ratsastettu ja ihan vain vietetty aikaa yhdessä. Voiko ihminen elämäänsä enempää toivoa. <3 

Ainoastaan blogin ulkoasu viipyilee vielä hetken kesässä, sillä en ole saanut inspistä sen päivittämiseen syksyisempään versioon. 

Mieltä varjostaa vain häämöttävä loppu. Tänään tallilla rapsuttelin meidän vanhaa miestä ja tulipa siinä muutama kyynelkin vieräytettyä. Pian se on joukostamme poissa - Paavo lasketaan ikivihreille tämän kuun lopussa. Tuntuu oudolta ja haikealta. Mutta kaikille tarinoille tulee joskus loppu, se täytyy vain hyväksyä osana elämää. Mutta onneksi kuun loppuun on vielä hetki aikaa, nautitaan siihen saakka. 

No, mieltä piristävempiin aiheisiin nyt ja työnnetään ahdistus hetkeksi syrjään. Mona on löytänyt Akilleksesta uuden poikaystävän ja tämä kaksikko on herttainen yhdistelmä. Lainaan miestäni mielelläni Monalle, tulen aina hyvälle tuulelle kun näen tämän kaksikon yhdessä. 

Jotain muutosta on tapahtunut meissä kaikissa. Me ollaan kasvettu ja rauhoituttu, löydetty luottamusta ja levollisuutta. Vuosia sitten me paineltiin Monan kanssa hurjaa kyytiä pitkin metsäteitä vaikka meitä pelottikin. Hevoset kävi kierroksilla eikä hetkeäkään seisty paikallaan. Minä en uskaltanut edes antaa tammalleni ohjaa, ettei se lähtenyt ampumaan alta. Lopulta tämä johti siihen, ettei harrastus tuntunut kivalta vaan pelottavalta ja pakolta.

Nykyään me voidaan seistä ihailemassa maisemia ja kaikilla on paljon mukavampaa. On ihanaa nauttia harrastuksestaan ilman stressiä tai suorituspaineita. 

Vihdoinkin olen taas tullut siihen tilanteeseen elämässä, että olen ehtinyt aloitella uudelleen ja haluan alkaa panostaa enemmän hevosten kanssa oloon ja tekemiseen. Kausi, jolloin asia oli hieman toissijainen kesti kauan, mutta se ei mennyt hukkaan sillä uskon, että tämän tauon aikana tapahtui se muutos, joka poisti stressin. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. 

Hommat on menneet oman harrastuksen suhteen niin uusiksi, että toisinaan tunnen itseni aivan turistiksi. Tältä näytti meidän viimeviikon turisti "työhyvinvointipäivä".. Noi ilmeet ja eleet on just niitä, mitä näki kun vielä vedin retkiä islanninhevostallilta. On kyllä ihan hauskaa olla oman elämänsä turisti vaikka loppuiän. Aina voi kokea uudelleen sen uutuudenviehätyksen eikä ainakaan tule tylsää. ;)

Ah, aina nää mun kuvatulva -postaukset. :D

Mutta en malta jättää seuraavalle. Syksy on niin kaunis ja nää kuvat on poltellu koneella siitä asti kun ne viimeviikolla kuvattiin. 

PS. Turpaterapeutit löytyy facebookista (>klik<), jospa jaksaisin sitä päivittää enemmän kuin blogin instagramia, johon en ole koskenut sen perustamisen jälkeen vaikka ajattelin, että sinne olis kiva laittaa satunnaisesti kuvia, joita en aio käyttää postauksiin. Ahdistun näistä kaikenmaailman mediasivustoista vaikka itse tykkään niitä seurailla ja etenkin löydän blogeihin aina katsomaan uudet päivitykset niiden facebook-sivujen kautta.

Kun vielä on aikaa, tehdään tästä paras kesä ikinä... (+VALOKUVAKILPAILU)

Hei pitkästä aikaa! 

Turpaterapian tarpeessa palaa jälleen tauolta uusitun ulkoasun kera ja joku tarkkaavainen saattoi bongata, että TT:n porukka löytyy nyt myös Instagramista, käykäähän seuraamassa, että löydän teidän instatileille! 

Kaikkihan tätä blogia aiemmin seuranneet tietää, että minä rakastan valokuvakilpailuja tai kilpailuita ylipäänsä.. ;) 

Joten polkaistaanpa kesän kunniaksi instagramiin käyntiin kuvakisa, joka saa kunnian kantaa blogini nimeä ja sen pääosaa eli lisää omaan instagramiisi kuva (max 1 kuva / osallistuja) hästägillä #turpaterapiantarpeessa ja kerro mikä on parasta turpaterapiaa. Hästägin lisäksi kannattaa ilmoittaa täällä blogissa osallistuneensa ja kertoa samalla osoite omalle instatililleen. 

Voittajalle tiedossa palkintoa ja osallistumisaikaa 17.heinäkuuta saakka! 

Täällä ollaan ihan kesäfiiliksissä ja hevosetkin pääsivät tänä vuonna normaalia aiemmin laiduntamaan. Siirtyminen oli tänä vuonna varsin helppoa kun aidat ja kaikki oli edelliseltä vuodelta lähes tulkoon paikoillaan.  

Kesän riemukasta fiilistä tosin varjostaa se tosiasia, että kesän jälkeen joudumme sanomaan hyvästit yhdelle laumamme jäsenistä. Ikä on alkanut viedä vanhuksemme kuntoa ja Paavon kulunut hammaskalusto on vaikeuttanut sen syömistä pitkin talvea. Paavo on muutoin erittäin pirteä ja elämän iloinen, mutta on valitettavan laiha eikä se siitä enää nuorru ja kuntoudu. Elämän yksi vaikeimpia ja ikävimpiä asioita on päättää toisen elämästä, mutta se on hevosenomistajan velvollisuus..

Ennen Paavon siirtymistä ikivihreille, se saa kuitenkin nauttia vielä kesän laitumesta ja laumastaan jos kunto vain kestää edes nykyisellään. Ja me tietenkin saadaan nauttia vielä nämä hetket persoonallisen papparaisemme seurasta. Minun on sitä ikävä jo nyt, kyyneleet meinaavat kihota silmiin kun ajattelen asiaa, mutta en anna tunteiden vielä viedä mennessään. Sitä ennen me tehdään tästä paras kesä ikinä! Ei murehdita vielä, surraan sitten kun on sen aika.

Hevoset siirrettiin laitumelle viime viikolla. Paavo ja Gljá kulkivat kymmenen kilometrin matkan trailerin kyydissä, mutta pojat vietiin laitumelle ratsain. Akilles oli innoissaan päästessään pidemmälle retkelle ja oli hauskaa huomata kun muutama satametriä ennen määränpäätä kaikki kolme ruunaa selvästi hoksasivat mihin oltiin tulossa ja painelivat korvat hörössä eteenpäin. 

Suurin osa matkaa oli valtatie 14:sta joka mentiin taluttaen. Ei siksi, etteikö hevoset olisi liikennevarmoja vaan siksi, että koskaan ei tiedä minkälainen suhari sieltä tulee vastaan. Parempi välttää riskejä.

Iloinen retkeläinen.. ;)

Välipysähdys tehtiin Kolkonlahden Kesäkahviolla äidin luona. Hepat sai viilennystä pesusta ja me käytiin vähän retkievästä eli jäätelöä kuten kuumaan päivään kuuluu. :D

Laitumelle päästyään hevoset heittivät muutamat villit rundit kuten asiaan kuuluu.. 

ja pari muutakin hullua kesänlasta riemastui päästyään villeinä ja vapaina laitumille.. 

Mitäs me kesäböndet.. 

Junttiuden hallitseva maailmanmestari 2016. ;)

Sellaset laidunkauden avajaiset.. Niin hauskaa, että Aksuakin naurattaa.. tai ehkä se meinasi vaan tukehtua ahmimiseen. Pojalle onkin tiedossa paljon ylimääräistä liikkumista ja uintitreenejä, että saadaan kilot pysymään kurissa.

Ihanaa kesää kaikille, muistakaahan laittaa mun iloksi kuvia mukaan kisaan! =)