Pieniä hyppelöitä

Eilen jumppasin ja juoksutin Akilleksen maastakäsin. Ensin lämmittelimme noin 10 minuuttia hölkkäravia, sitten työskentelimme hetken pienillä ympyröillä keskittyen siihen, että ruuna kulkee oikein, rentona ja venyttäen eteen-alas. Ympyräharjoitusten jälkeen Akilles sai irtona työskennellä ensin kavaleteilla ravissa ja lopuksi jumppasarjaa laukassa, joihin laitoin jo kunnon välit. Akilles oli innoissaan ja tarmoa täynnä. Oli kivaa katsoa kun se työskenteli niin mielellään annetuissa tehtävissä. 

Tuuli oli jäätävä, joten kävelytyksen ja lyhyiden venytysten jälkeen Akilles pääsi takaisin tarhaan loimitettuna. Niin se syksy vaan taas tuli, enää ei heitetäkään heppaa lyhyen pesun jälkeen tarhaan piehtaroimaan. Kelit on olleet ihan järkyttävät koko alkuviikon, onneksi tänään on ollut jo hieman parempi.  

Sillä välin kun minä laitoin Gljáta kuntoon, Mona juoksutti Weben. Pojassa oli virtaa kuin pienessä pitäjässä. Tässä tarjolla pieni videopätkä ruunan menosta. 

Glján kanssa olin suunnitellut, että hyppäsimme pitkästä aikaa ratsain. Lämmittelimme ensin kavaleteilla ja ympyröillä kevyessä ravissa. Tamma oli kivan tuntuinen, pehmeä ja herkästi reagoiva, joskin hieman väsyneen oloinen. Ajattelin, että kokeilen parit esteet ja jätän siihen jos se tuntuu vielä vähääkään nihkeältä. Lämmittelyissä päivän naurut sai kun yritin hakea vasemman kierroksen kevennystä. Olen viime aikoina yrittänyt kiinnittää huomiota asiaan entistä enemmän. Hitto, miten se voikin olla niin vaikeaa. :D Löytyi se kuitenkin lopuksi. Ideana oli, että en tahdo katsoa kevennystä vain lapojen liikkeestä vaan päästä mukaan takajalan ponnistaessa. Haluan oppia tuntemaan, mitä siellä takamuksen alla tapahtuu. 

Lämmittelyjen jälkeen, pyysin Monaa laittamaan ekan esteen. Toisin sanoen pyöräyttämään kavaletin seuraavalle korkeudelle. Ekan laukassa ylityksen jälkeen tamma kuitenkin piristyi aivan silmissä ja alkoi vähän kiirehtiäkin. Kuten kuvista huomaa, ei näitä taida korkeuden vuoksi esteeksi edes voida kutsua, mutta meille ne on ihan riittäviä.. ;) Pakko myöntää, ettei hyppääminen ole mulle millään tavalla sitä omaa aluetta. En ole eläissäni ollut ainoallakaan estetunnilla, ehkäpä olisi syytä käydä joskus.. Hauskaahan touhu on, mutta olen vain aivan hukassa mitä pitäisi tehdä ja miten ratsastaa ja sen kyllä huomaa. :D Ponnistuspaikat lähti mistä sattuu, yleensä aivan liian läheltä. Vasta viimeisillä hypyillä pääsi vähän kärryille eikä ponnistukset enää lähteneet aivan esteen edestä. Pääasiassa yritin vain olla häiritsemättä Gljáta ja seurata hypyssä mukana, aina siinä onnistumatta. 

 Toi mun esteistunta ja mukaan loikkaaminen.. :'D

Koska ponnistukset lähti useimmiten aivan esteen edestä, alas tulo näytti just tältä.. Gljá-parka yritti parhaansa saadakseen takajalatkin esteen yli. :D

Ei yhtään lähempää voisi enää lähteä ponnistamaan.. 

 Lopuksi höntsäiltiin vähän ilman satulaa pitkästä aikaa. Mun tasapaino tuntuu kehittyneen huimasti, sillä pysyin mukana ravissa aiempaa paljon paremmin! Yes, etenemistä! 

Ensimmäistä kertaa kokeilin myös laukkaa satulatta. Mona naureskeli mun yrityksille pitäen kameraa valmiina, että saa parhaat palat talteen jos tulla pyllähdän sieltä alas. No, enpä tullut.. :D Itseasiasssa laukka oli oikein helppoa ja pehmeää. Jos vaan joku muistaisi istua suorassa, please... 

Hyppääminen oli pitkästä aikaa kyllä superkivaa. Vaikka me ei oikein lajia handlata, niin ainakin meillä oli hauskaa, se on pääasia. Vähän vaihtelua arkeen. Voisi kyllä joskus ottaa tavoitteeksi ottaa estetunnin! Tai pyytää kotiin jonkun kokeneemman jeesaamaan. Saa ilmottautua jos jollain on antaa jotain tämän lajin parissa. ;) 

Minä ja hevoset osa 3: Hevoset meillä - anna hevosen olla hevonen

Edellisissä osissa on käyty läpi hevosten merkitys elämässäni sekä treenaaminen ja kilpaileminen. 

Tässä kirjoituksessa kerron hieman, miten hevoset meillä elävät. Miksi tähän on päädytty ja mitkä ovat meille arvoja, joita tahdomme noudattaa hevosten suhteen. Tapoja pitää hevosia on varmasti aivan yhtä monta kuin on hevosen pitäjiä, nämä ovat vain minun näkemyksiäni ja tapojani eivätkä tarkoitettu loukkaamaan ketään tai opettamaan mitään kenellekään. :)

Tämä teksti on enemmänkin sellainen pääntyhjennys postaus, pahoittelen, jos siinä ei vaikuta olevan päätä eikä häntää. 

Ihminen hevosen kanssa

Kuinka usein joutuukaan kuuleemaan kaikenlaista siitä, miten joku hevonen on taas omistajaansa vedättänyt "se pelleilee". No.. ei pelleile. Asioihin on aina jokin syy vaikkei se ihmisnäkökulmasta selkeä olekaan. Uskomatonta, mutta totta - postilaatikot voivat syödä hevosia ja ohi huristeleva auto käydä päälle. Ainakin hevoselta voi tuntua siltä - siitäkin huolimatta, että me tiedämme, etteivät postilaatikot ole toistaiseksi syöneet ketään ja autotkin enimmikseen ohittavat huomaavaisesti. Olen joskus itsekin ajatellut, että se pelleilee, testaa.. mitä näitä nyt onkaan. Kuitenkin mitä kauemmin olen ollut hevosten kanssa, sitä paremmin olen oppinut ymmärtämään, ettei näin ole. Vielä paremmin olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuinka usein jokin käytös on minun aiheuttamaani. Kaikesta vaan joutuu ja pitää oppia. Hevoselämän tärkein opetus - ole nöyrä näkemään virheesi ja tarkkaile toimintatapojasi jatkuvasti. Sitten kun hyväksymme sen, että katsomme maailmaa eri tavoin ja olemme kaksi eri lajia, voimme tulla toimeen. Tavoitteena löytää yhteinen kieli, jolla voimme viestiä toisillemme. Lopulta tulla ystäviksi ja luottaa toisiimme. Mutta miten sellaista lähteä tavoittelemaan?

Tutustumassa Glján kanssa sen entisessä kodissa vuonna 2010.

Aloin tarkkailla omaa toimintaani hevosten kanssa entistä enemmän viime talvena ja miettimään ihan todella, millainen eläin se hevonen on. Muutakin kuin aroilta kotoisin oleva kaviokas heinän syöjä. Tärkeintä on muistaa "keep it simple" -asenne. Itse tälläisenä ylianalyyttisena ihmisenä, sorrun herkästi ajattelemaan liikaa ja teen kaikesta kamalan monimutkaista. Yksinkertaistamalla ajatusmaailmaansa ja jättämällä turha inhimillistäminen pois, onnistuu elämä hevosen kanssa huomattavasti paremmin. Vaikka hevoset ovat tärkeitä ja haluan ehdottomasti hyvän suhteen hevosiini, en ole koskaan tahtonut pitää hevosiani mamman mussukoina, joita paapotaan ja puetaan. Hevoset eivät ole lapsen korvikkeita, vaikkakin jokainen saakoot oikeuden hevostaan satunnaisen hellitellyn nimissä mammanmussutella. ;) Hevonen ei tule onnelliseksi pinkistä satulahuovasta ja ihanan räikeistä suojista. Hevonen tulee onnellisemmaksi siitä, että olet sille parempi ihminen ja tarjoat paremmat oltavat, annat sen olla hevonen. Asetat rajat, jotka hevosen on helppo ymmärtää. Se tekee hevosen kanssa olemisesta turvallisempaa ja taatusti myöskin mukavampaa. 

Itse tutustuin hevostaitoon ensimmäisen oman hevosen, vuonohevosruuna Mullen saavuttua taloon 2000-luvan alkupuolella. Mulle oli erityisen vaikea hevonen, joka romutti kaikki pienten tyttöjen pilvilinnat oman hevosen omistamisesta. Silloin olin harmissani, nyt ajattelen, että se oli sysäys oikealle polulle. Sen aikainen käsitys luonnollisesta hevostaidosta oli narun pyörittelyä ja join-up menetelmää. Nykyään en puhu oikeastaan lainkaan sellaisen puolesta, vaikka vielä viime vuoden lopulla yritin sillä menetelmällä lähteä hakemaan yhteyttä Akillekseen. Akilleksen juostessa hurjana, silmät selällään pyöröaitausta ympäri, tajusin, että tämä on hyvän suhteen alusta kaukana enkä tule saavuttamaan tällä mitään muuta kuin hikisen hevosen. Piti alkaa miettiä asioita aivan uudelleen. Sen jälkeen olen muodostanut mielipiteeni ja käsitykseni hevostaidosta on ihminen, joka toimii hevosen kanssa määrätietoisesti, mutta lempeästi sekä pitää asiat selkeinä ja yksinkertaisina. Mielestäni mitään suhdetta ei rakenneta viidessä minuutissa pyöröaitauksessa narua pyörittämällä. Ystävyys täytyy rakentaa ja kerrokset koostuvat päivittäisistä asioista. Asioiden pitäisi toimia kaikissa tilanteissa, ei vain pyöröaitauksessa. Toimimalla aina samalla tavalla, olemalla hevoselle selkeä ja reilu, ansaitset pikku hiljaa jotain merkittävää ystävyydelle. 

Tänään kävimme Marian kanssa kävelyllä ja pohdimme positiivisen vahvistamisen merkitystä, jonka käytöstä koulutuksessa kiinnostuin aiempaa huomattavasti enemmän viime talven aikana. En aiemmin ole kauheasti pohtinut kouluttamista, olen vain tasapainoillut tekemällä jotain ja joten kuten, enkä koskaan riittävästi ja riittävän selkeästi. Eri ihmiset ja ammattilaiset puhuvat eritekniikoiden puolesta ja omat tekemiset olivat sen vuoksi aiemmin aika ristiriitaiset ja hajanaiset. Kuitenkin tutustuttani temppukouluttamiseen, koko kouluttamisen maailma alkoi avautua aivan eri tavalla. Tajusimme, että Akilles, joka on toisinaan melkoinen jännittäjä, suorittaa moitteettomasti jalannoston melkein missä tahansa mielentilassa. Se kerää itsensä jännittävässä tilanteessa, koska se ymmärtää jalannoston erinomaisesti ja rahoittuu sillä tavalla kun tietää, mitä sen tulee tehdä ja mitä siitä seuraa. Tämä tuli testattua vahingossa kun Maria yritti eilen hätistellä hevosia laitumelta pihattoon - Gljá tulkitsi Marian paikallaan seisomisen raippaa huiskutellen temppuhetkeksi ja tuli Marian luokse esittelemään jalannostoaan. Akilles joka oli seurannut säikähtäneenä silmät selällään Marian omituista käytöstä, ymmärsi Glján aikeet, kokosi itsensä ja liittyi mukaan temppuiluun. Tilanne alkoi olla sellaisella tasolla, jonka seki saattoi tajuta. Ymmärsimme tästä keskustellessamme, miten tärkeää on panostaa selkeään kouluttamiseen, asioiden toistamiseen ja erityisesti siihen, että asiat pitää tehdä positiivisesti vahvistamalla. Sain tästä valtavan inspiraation ja motivaation jatkaa arjen asioiden kanssa touhuamista, niin ratsailla kuin maastakin luodakseni hevosilleni turvallisen olon kanssani ja tehdäkseni itsestäni ymmärrettävän ihmisen. Yleensä ristiriita tilanteet ovat vain puutteellista luottamusta ja koulutusta. Tälläisen pohtiminen aiheutti tietenkin myöskin ymmärryksen siitä, miten vähän taas tietää, miten vähän on tehnyt asioiden eteen ja miten paljon on vielä tehtävänä ja opittavana. Hevoselämä - loputon opinpolku. Onneksi joka päivä edellistä mielenkiintoisempi.

Pihattohevosen elämää

Se, mitä ihmisen ja hevosen välillä tapahtuu päivässä, on hevosen päivää hyvin pieni osa. Minulle on erityisen tärkeää, että sen loppu päivä on parasta mahdollista, mitä voin tarjota. On ruokaa, vettä, laumakavereita sekä tilaa liikkua - ympäri vuorokauden. Akilles vietti hetken viime vuonna tallissa, jossa oli päiväksi pieni tarha ilman kaveria ja yöt seisottiin jopa yli 12 tuntia karsinassa. Akilles oli valtavan stressaantunut. Kun lopulta siirsin kotiin pihattoon ja muutos teki tehtävänsä muutamassa viikossa, tajusin ensi kerran selkeämmin kuin koskaan, etten enää ikinä vie hevosiani täysipäiväisesti talliin asumaan. Niiden paikka ei kertakaikkiaan ole lukittuna pieneen koppiin. Valtaosa hevosista selviää ulko-olosuhteissa enemmän kuin hyvin kun niillä on käytössä asiallinen pihatto (sellainen, jolla ei ole mitään tekemistä kolmiseinäisen hökötyksen kanssa) sekä mahdollisuus tarpeen mukaan loimitukseen silloin kun sää niin vaatii. Sisätilat on hyvä olla olemassa sairaskarsinoineen ja hoitotiloineen. Hoitotilat sisätiloissa ovat ennemminkin sitä omaa mukavuutta, hevoset eivät niitä osaa kaivata. Tietenkin myös maalaisjärki mukana siinä, koska ne hevoset sinne pihattoon totutetaan. Jos hevonen paiskataan kesken vuotta talvella asumaan pihaton armoille, harvoin siitä mitään hyvää seuraa. 

 Meillä kaikki hevoset sopeutuvat pihattoon erinomaisesti. On kuitenkin fakta, ettei lämminverisen turkki ole samaa sarjaa islanninhevosten pörröisen karvakuorrutteen kanssa. Esimerkiksi Paavo tarvitsee muita useammin loimitusta ja se saa takin selkäänsä heti kun vähääkään vaikuttaa siltä, että sen sietokyky säätä vastaan alkaa olla heikoissa kantimissa. Tässä vaiheessa yleensä issikat myhäilevät partoihinsa, kääntävät pyllyn tuulta kohden ja nauttivat olostaan.  

Ruokaa meillä on tarjolla koko ajan verkoissa. Tavallaan ruoka on säännösteltyä, mutta siitä riittää pitkin päivää syömistä. Riittävä korsirehun saanti myös takaa lämpimänä pysymisen. Verkkojen lisäksi ruokaa jaetaan yön ajaksi myös hankeen pieninä annoksina, joita hevoset voivat sitten etsiskellä syötäväksi ja pysyvät lämpiminä liikkuessaan kevyesti ja syöden samalla vähän väliä. Verkko ei myöskään ole syömis asennoltaan se ihnateellisi ja sen vuoksi ruokaa on hyvä saada myös maan tasalta. 
Lisäksi hevoset saavat rehu-annokset iltaisin, yleensä jonkin ajan päästä liikutuksen jälkeen. Ehkä juuri yksilöllinen ruokinta on pihatossa vaikeinta ja aiheuttaa miettimistä, mutta toistaiseksi kaikki ongelmat on tehty ratkottaviksi. 

Minusta on upeaa, että nykyään pihatot alkavat yleistyä ja niitä arvostetaan ympäri maailmaa. Meillä pihatto on ollut 2000-luvun alulta saakka kun Mulle tuli meille. Tuohon aikaan pihatto oli vielä melko vieras käsite ja herkästi sellaisen pitoa katsottiin hieman paheksuen. Karsinatalli menetelmät alkavat jäädä taakse ja esimerkiksi euroopassa suurilla kilpatalleillakin ymmärretään, mikä tekijä pihatto-olosuhteissa asuminen on hevosen, niin psyykkiselle kuin fyysiselle terveydelle. Painottaen taas sitä, että tilojen tulee olla kunnolliset.. En tietenkään väitä, että karsinahevoset jotenkin kärsisivät, mutta aina voi tehdä paremmin ja tarjota parempaa, eikö? Koskaan ei pidä sanoa ei eikä tuomita mitään, jos ei ole kokeillut. 

Usein kuulee jostain syystä, että laiskat ihmiset pitävät pihattoa. Tyyppi, joka näin sanoo, ei ilmeisesti ole eläessään ainuttakaan pihattoa pitänyt eikä tietenkään oikeutettu tuollaisen asian julistamiseen. 
Pihatto vaatii työtä. On kausia, jolloin pääsee helpommalla, mutta sitten niitä ällöttäviä ja masentavia "sataa viisi viikkoa putkeen" -kausia, jolloin kaikki hevoset linnoittuvat sisälle ja patjaa saa olla siivoamassa ja kuivittamassa vähän väliä. Kevättalvella pihat on liukkaita, tarha on märkä eikä koko tontilla tunnu olevan kuivaa kohtaa.. Mutta sitten on niitä kausia kun saa katsoa hymyillen laiduntavaa tai leikkivää hevoslaumaa ja ymmärtää, miksi kaikki on sen arvoista. Kaiken lisäksi hevoset saavat elää omassa rytmissään, eikä niitä pidetä puolta vuorokautta erillään.

Varusteet säilyvät meillä sähköistetyssä työmaaparakissa, joka oli paitsi edullinen myös nopea keino saada säilytystila kun sen tarve tuli edellisen tilan jäädessä pois käytöstä. Meillä ei ollut mahdollista rakentaa vielä kiinteitä tiloja, koska hevoset ovat vanhempiemme luona ja luonnollisesti se on väliaikaista - joskin määrittelettömän ajan. Saa nähdä, mihin elämä meidät hevostemme kanssa vie. Luonnollisestikin muutto suunnitelmat sitten tulevaisuudessa tehdään hevosten mukaan. Niillehän on tarjottava sitten parasta mahdollista. ;)

Kirjoitan tätä töissä ja yritän välillä pomppia kassalle tarjoilemaan lauantai-illan viettäjille, kelle mitäkin. Nyt juuri tuntuu, ettei ajatusta kerta kaikkiaan irtoa enempää tekstiksi vaikka molemmat aiheet ovat todella laajoja eivätkä lainkaan yksiselitteisiä. Jos jokin jäi mietityttämään, laita kommenttia.

Kuinka hevoset asuvat teillä? Saa linkata talli- ja tilaesittelyjä tulemaan! :)

Minä ja hevoset osa 2: Näin meillä treenataan sekä kilpaileminen

Edellisessä postauksessa käytiin läpi lyhyesti hevosten merkitys elämässäni. Koen, että hevoset ovat elämän tapani ja ratsastus meidän yhteistä ajanvietettä ja harrastus. Tässä siis hieman tietoa siitä, miten meillä treenataan ja lisäksi yhdistin tähän aiemmasta aikomuksestani huolimatta myös kilpailemisen. Alunperin aioin tehdä kilpailemisesta ihan oman juttunsa, mutta minulle arvokkaampana asiana, tämän juttusarjan viimeinen osa omistetaankin meidän tavalle pitää hevosia. Nyt kuitenkin siihen treeniasiaan.

Jos treeneissä pitäisi noudattaa vain yhden sananmukaista ohjelmaa, minä valitsisin monipuolisuuden. ;) Meillä maastoillaan, jumpataan, hypätään, irtojuoksutetaan, temppuillaan.. Mitä vain satutaan keksimään. Kun treenaaminen on monipuolista, mieli pysyy virkeänä ja keho saa monenlaista ärsykettä kehittyäkseen. Tietenkin kehitys vaatii myös pitkäjänteistä ja rutiininomaista työtä, mutta yhtä tärkeää on pitää myös hauskaa ja keksiä treeniin vaihtelua.

Meidän laji ratsastuksessa on askellajit. Islanninhevosissa onkin oma haasteensa tavanomaista useamman askellajin vuoksi. Näiden kaikkien askellajien tasapainoinen kehitys on melko haastavaa ja välillä käykin niin, että kun yksi askellaji alkaa toimia, toisessa tulee vaikeuksia. Kuitenkin juuri tämä on se syy, miksi minusta juuri askellajiratsastus on äärettömän kiehtovaa. Haastetta piisaa ja minähän en sitä pelkää. Välillä toki tuntuu, että voisihan sitä päästä helpommallakin, mutta se unohtuu sillä hetkellä kun kauan odotettu onnistuminen tapahtuu. 

Gljá alkaa olla melko tasapainoinen kaikissa muissa askellajeissa paitsi töltissä. Myös laukassa se on tällä hetkellä melko jäykkä, mutta tämä on korjattavissa kun alamme taas syksyä kohden jumpata enemmän. Kesä kun on lähinnä mennyt maastoillessa kentän puutteesta johtuen. Toki jumpata voi muuallakin, mutta laukan parantamiseen kaipaisin toisenlaista työskentelyä. Ehkä voin hyödyntää siihen nyt peltoa kun heinät on puitu. Ainakin on laaja ja tasainen alue.
 Akilles puolestaan on vielä tasapainoton ja viisikäyntisenä toisinaan melko hukassa askellajeissaan. Se rikkoo laukan herkästi passiksi ja ravilta töltiksi. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut jatkuvasti ja kun talvella lähdettiin liikkeelle siitä, että ravia tuli siedettäviä askelia yksi tai kaksi, nyt sitä tulee jo pitkät pätkät. Töltti oli ajoittain melko passitahtista, mutta nyt nakutetaan menemään jo aivan puhtaasti. Laukassa on ollut peikkona ristilaukka, mutta tästä onneksi on päästy jännityksen lievennyttyä ja varmasti myös hieronnalla oli osuutensa asiaan.

Jotta tämä teksti olisi selkeä, käyn läpi kaikki askellajit kummankin hevosen kohdalta. Kerron mitä keinoja käytän sen tietyn askellajin parantamiseen ja tietenkin sen, mitä meidän lajissa halutaan nähdä kun kyseistä askellajia esitetään meidän kilparadalla eli baanalla. Huom, kriteerit ovat vain minun muististani  repäistyä pintaraapaisua. Tuskin siinä kaikki, mitä halutaan nähdä. :)

Lyhyenä tietoiskuna tietämättömille, että baana on ovaalinmuotoinen rata. Sen tarkoista mitoista en ole varma, mutta muistelisin että pitkäsivu on n. 100m.

Vielä sen verran treeneistä, että liikutan hevosia n. 3-4 krt viikossa. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Pidän periaatteena, että silloin jos menee oikein hyvin treeni on lyhyt ja silloin kun menee päin mäntyjä ja alkaa tunteet kuumeta, on parempi viedä hevonen takaisin tarhaan ja yrittää parempana päivänä uudelleen. Etenkin kenttätreenit yritän pitää mahdollisimman lyhyinä, mutta tehokkaina. Maastossa sitten kasvatetaan kilometreilla kuntoa ja kestävyyttä. Lisäksi minulle on tärkeää, että hevonen on rento ja positiivinen. Mitään liian vaikeaa ei saa vaatia vaan kuulostellaan, milloin on uuden asian oppimisen aika.

Käynti

Kilpailuissa halutaan nähdä rentoa käyntiä, jossa hevonen kulkee askeleessaan leväten ja hyvällä yliastunnalla. Pisteitä rokottavia tekijöitä voi esimerkiksi olla liian hätäinen tai passitahtinen käynti. Molemmilla hevosillani on onneksi luonnostaan hyvä käynti ja käynnin ratsastaminen on ollut minulle aina helppoa. Joku voi ajatella, että lastenleikkiähän köpötyksen ratsastus, mutta ei se sitä välttämättä ole. Pienilläkin tekijöillä voi olla iso merkitys. 

Ja näin sitä treenataan..

Käynnissä tehty työ on avain kaikkien muiden askellajien parempaan ratsastettavuuteen, mutta mielestäni myös käynnin itsensä ratsastamiseen tulee kiinnittää huomiota. Jumppaamalla ja puomeilla käyntiin haetaan lisää letkeyttä. Jumppaa on esimerkiksi ympyrätyöskentely, pohkeenväistöt, avo- ja sulkutaivutukset. Käyntiä ratsastaessa kiinnitän huomiota, että istun rauhassa - jäntevästi, mutta rennosti enkä anna istunnan lähteä liikaa työntämään hevosta. Tämä on yleisin virhe mitä näkee, että ratsastaja puskee hevosta käynnissä jatkuvasti istunnallaan. Lisäksi käynnissä pitää aina hakea hyvä mieliala puolin ja toisin. Kisasuorituksessani jätän käyntiosion aina viimeiseksi, koska tuolloin hevoselta on usein jo energiat vähissä ja se saa palkintonsa siirtymällä käyntiin. Voimme molemmat henkäistä pois kisasuorituksen paineet ja vain kävellä.

Ravi

Askellajikilpailuissa halutaan nähdä ravia, jossa on liitoa, hyvä tahti ja kaunis muoto. Mitään kouluponin sievää ravia ei radalla tahdota nähdä vaan liikettä, jossa on ponnua ja hevonen liikkui kuin tanssien. Glján askellajeista ravi on ehdottomasti paras ja mukavin ratsastettava vaikka se onkin taipuvainen jäämään herkästi etupainoiseksi. Itse olen myös aina tykännyt ravin ratsastamisesta. Silloin kun hevonen löytää ravissa täydellisen tasapainon ja oma istunta kestää kasassa, ravi on todella upea kokemus. Missään muussa askellajissa saan harvoin sellaisia euforiantunteita. Akilleksen ravi on vielä vaiheessa, mutta näytteitä on saatu jo erittäinkin kivasta ravista. Uskon, että tasapainon kehittyessä ja voiman kasvaessa sieltä tulee kelpoista ravia radallakin näytettäväksi. Tällä hetkellä suurin ongelma on ravin ratsastaminen ympyrällä, jossa Akilles usein rikkoo töltille. Tämä on siis varmasti suurin asia saada kuntoon ennen syyskuun starttia. Tosin eihän me siitä stressiä oteta, jos rikkoo kurvaan niin rikkoo, hällä väliä. :)

Ravin treenaaminen

 Kuten alla olevista kuvistakin huomaa, hyödynnän paljon puomeja sekä kavaletteja ravin treenaamiseen. Ylipäänsä puomit ovat erinomainen treenikeino tasapainon ja koordinaatiokyvyn kehittämiseen. Puomeja laitan myös niin, että vain puomin ulkopuoli on nostettu korokkeelle ja on hieman leveämmin ulospäin auki. Tämä auttaa sisäkylkeä taipumaan ja ulkokylkeä venymään paremmin mukaan. Kotona ratsastan vaihtelevasti matalammassa työskentelymuodossa ja aika ajoin sitten lähempänä sitä, mitä radalla näytetään. Mieluummin annan radalla hevosen liikkua vapaammin ja iloisesti, jotta vaikutelma jää positiivisemmaksi. Raviin on myös etenkin Glján kohdalla vaikuttanut paljon lapajumppa eli jalannostot espanjalaisen käynnin alkeita harjoitellessa.

Lisäksi ravissa käyttämiäni treenikeinoja ovat siirtymiset, temmon vaihtelut ja ympyrätyöskentely ja ylämäet. Hyvää tekee myös talvisin hankitreenit järkevissä määrin, olettaen, että sitä lunta on eikä se ole kivikovaa. Omaa istuntaa ravissa (kuten muissakin askellajeissa) kannattaa hioa ratsastamalla ajoittain ilman jalustimia. Itselle siitä on ainakin ollut valtavasti apua.

 Laukka

Askellajeista vaikein on minulle ollut aina laukka. Ehkä ratsastusharrastukseni alkutaipaleella tapahtunut täydestä vauhdista tippuminen jätti jälkensä sekä Akilleksen rajut ristilaukat, joiden seurauksena jään helposti könöttämään luodakseni illuusion siitä, etten tipu niin helposti ja takerrun hevoseen paremmin kiinni. Näinhän asia ei tietenkään ole. Kun vaan istun suorassa ja hevosta häiritsemättä, saadaan laukasta vasta jotain irti. 

Kisoissa tahdotaan nähdä laukkaa, joka kulkee kuin ylämäkeen, tahti on puhdasta ja laukka pyörii hyvin, muoto on kaunis eikä hevonen kiirehdi.

Ja näin sitä laukkaa harjoitellaan..

Ylämäet, pienet esteet, puomit, temmon vaihtelut ovat jotain niistä harjoitusmuodoista joita käytän. Myös jumppa laukan taustatyönä on erittäin tärkeää. Aloitellessa laukkatreenejä hevosen kanssa, tulee muistaa, että ei se määrä vain laatu. Kannattaa panostaa hyviin laukan nostoihin sen sijaan, että kaahottaa ympäriinsä. Pikku hiljaa nostoista siirrytään yhä pidempiin pätkiin kun tuntuu, ettei pakka enää leviä heti kun askeleita on muutamaa useampi. Erityisen tärkeää tämän kaltainen harjoittelu on ollut Akilleksen kanssa, jotta vältyttäisiin ristilaukalta. Jos nosto oli huono, Akilleksen tasapaino petti ja sen jälkeen koikkelehdittiin ristilaukkaa.

Töltti

Töltti on tietenkin yksi niistä syistä, miksi aikanaan ihastuin islanninhevosiin. Vetovoimaansa askellaji on kasvattanut, mitä syvemmälle sen saloihin on päässyt. Ravin lisäksi ehdottomasti lempi askellajini treenata vaikka haastavaa onkin. 

Kisoissa tahdotaan nähdä puhdasta, nelitahtista tölttiä. Hevosen tulisi liikkua itseään kauniisti kantaen, polkien hyvin alleen ja oikeassa temmossa. Miinusta voi tulla korkeasta muodosta, tahtirikoista (passi- ja ravitahtisuus). Tempoeroilla on iso merkitys kilpailuissa. Esimerkiksi jos työtöltti (hidas töltti) on liian kovaa, siitä rokotetaan pisteitä. Esimerkiksi töltti T1 luokassa esitetään hidasta tölttiä, temmon vaihtelut (työtöltti baanan lyhyillä sivuilla ja pitkillä lisättyä) ja kierros lisättyä tölttiä. 

Gljálla on hyvä, puhdas töltti. Vain pitkien treenitaukojen jälkeen ja jos ratsastaja on hieman epäaktiivinen, jää tamma ravitahtiseksi. Tölttiä pitää kuitenkin tällä tammalla tosissaan ratsastaa, ilmaiseksi sitä ei saa. Muoto ja tasapaino ovat aina olleet meille ne haastavimmat asiat töltissä. Silloin kuin Gljá oli takavuosina parhaassa kunnossaan, töltti alkoi olla jo hyvinkin helppoa. Nyt olemme hakemassa tätä kuntoa takaisin, mutta tahdon tehdä sen rauhassa ilman liikaa puskemista tai vippaskonsteja. Muoto tulee kyllä kun perustyö tehdään kunnolla. Akillekselle puolestaan töltti on huomattavasti helpompaa, poika kun liikkuu töltissä mielellään myös vapaana ollessaan ja lisäksi Aksulla on luonnostaan parempi ryhti. Akilles on ainoastaan hieman jäykkä ja sen vuoksi tasapainoinen liikkuminen on vielä haasteellista, mutta kaikki tämähän kehittyy treenin edetessä.

Tölttitreenin saloja..

Kuten kaikissa askellajeissa, töltitreenissä jumppa on erityisen tärkeää. Hevosen tulee olla pehmeä, notkea sekä ratsastettu hyvin avuille. Töltti paranee usein monen muun asian summana ja henkilökohtaisesti olen huomannut, että parempi laukka on usein yhtä kuin parempi töltti (tietenkin myös painoarvo sille käynnissä tehdylle pohjatyölle). Usein laukan jälkeen tulee tosi hyviä pätkiä tölttiä. Kuten ravissa ja laukassa, myös töltissä siirtymiset ovat tärkeät. Etenkin peruutuksesta suoraan tölttiin siirtyminen auttaa saamaan paremmin takajalat mukaan. Kun takajalat toimivat, selkä ja vatsalihakset aktivoituvat ja sitä kautta tulee sitten se muotokin paremmaksi. Myös temmon vaihtelut ovat hyvää treeniä. Esimerkiksi hitaasta töltistä noin 5-10 askeleeksi nopeampaan tempoon ja taas jarrutus takaisin hitaampaan. Tässä harjoituksessa istunta joutuu koville, että saa hidastettua hevosen pehmeästi.

Passi

Islannissa tätä on nimetetty kuninkuuslajiksikin. Minulle toistaiseksi vielä täysi mysteeri, mutta olen kovasti kiinnostunut oppimaan kun sen aika tulee. Olen päässyt muutamia kertoja kokeilemaan ja voi pojat mikä vauhdin hurma! Vaikka kaikki olivat vakuuttuneita, että Gljá on täysin puhdas nelikäynti löytyi tammalta kuitenkin passia kaksi talvea sitten. Tätä ei ainakaan toistaiseksi ole kaivettu sen enempää esille - joskus olen käyttänyt sitä töltin parantamiseen. Etenkin lisättyyn on saatu kivasti ponnua kun ensin on nostettu laukka, otettu pari askelta passia ja sieltä lisättyyn tölttiin. 
Mutta Akilles onkin ensimmäinen täysin viisikäyntinen hevoseni. Yhdessä olisi sitten tarkoitus lähteä oppimaan tästä vielä vieraasta askellajista enemmän kun sen aika tulee ja joskus sitten kilpaillakin tässä lajissa. Kilpailuissa passia kisataan sekä tyylipassi luokassa, että speedpassia, jossa nopein kellotettu aika voittaa.

Anteeksi kuvan surkea laatu..

Miksi kisaan?

Silloin kun kisasin Gljálla enemmän, alkoi homma mennä vähän överiksi. Laskeskelin vain pisteitä ja keski-arvoja, luin palautteita uudelleen ja uudelleen. Kävin kisa-ohjelmaa läpi usein, valmennuksissa ravattiin kahdestikin kuussa ja lopulta kaiken tämän hössötyksen keskellä koko hommasta alkoi mennä maku. En ole koskaan ollut erityisen kilpailuhenkinen, eikä moisen tunteen tunteminen tuonut mitään tyydytystä silläkään kertaa, ainoastaan stressiä. Aloin väsyä koko touhuun niin, että päätin aloittaa pitkän, määrittelettömän pituisen hengähdystauon ihan meidän molempien vuoksi. Blogissa olenkin usein tästä ohimennen maininnut. Hengähdystauko oli enemmän kuin hyvä päätös ja nyt tunnen olevani valmis kokeilemaan uudelleen, tuntematta heräävää kilpailuviettiä uhkana. 

Jonkinlaiset tavoitteet pitää mielenvirkeänä ja antaa aina uutta potkua treenaamiseen. Radalle mennessä pääsee testaamaan yhteistyötään hevosen kanssa sekä näkee kehityksen selkeästi pisteiden ja palautteiden avulla. Erityisen tyytyväinen olen sääntöuudistuksiin, jotka puhuvat aiempaa enemmän kauniin yhteistyön ja ratsastuksen puolesta. Enää ei katsota vaan sitä, kenen hevosella nousee kinttu korkeimmalle. En ainakaan tällä hetkellä kisaa kovin vakavamielisesti ja tuskin koskaan tahtoisin (jos jostain ihmeen syystä sellainen mahdollisuus tulisi eteen) lähteä reissaamaan kisoihin kauas kuten ulkomaille. Tosin, ei koskaan voi sanoa "ei koskaan". Kilpailut ovat usein tapahtumana todella ikimuistoisia, niissä on kiva fiilis ja kannustava ilmapiiri. Pääsee tapaamaan muita hevosihmisiä ja näkemään hienoja hevosia. Ylipäänsä kodin ulkopuolella käyminen pitää mielenvirkeänä. Tietenkin hevosista täytyy pitää hyvää huolta ja kuunnella kumppaneitaan. Kisamatkat eivät saa aiheuttaa tarpeetonta stressiä ja joskus voi jopa tulla tilanne, että h-hetkellä joutuu startin perumaan hevosen vuoksi. Sellaiseen riskiin pitäisi jokaisen varautua, joka lähtee hevosensa kanssa kilpailemaan.

Gljá on suhtautunut paria ensimmäistä kertaa lukuunottamatta kisareissuihin melko rennosti. Se ei stressaannu paikan vaihdosta vaan jatkaa eloaan missä vain melko normaalisti. Kerran se kisapaikalla otti jopa niin rennosti, että tavoistaan poiketen se ryhtyi yhtäkkiä piehtaroimaan riimussa kun seisoimme juttelemassa jonkun kanssa. Gljá joka ei hirveämmin tuolloin revitellyt, nautti tempauksestaan yhtä paljon kuin omistaja sellaisesta irroittelusta hämmentyi. Joskus Gljá on nuukahtanut radalle kun olen yrittänyt liikaa, mutta viimeiset kisat jotka kävimme ja joihin mennessä olin jo ottanut "dont worry, be happy" -asenteen, hevonen oli ihan mieletön. Saimme parhaat pisteet koskaan ja Gljá esiintyi tuomareille hyvin kepeästi ja iloisin mielin.

 Akilleksen suhtautuminen puolestaan hieman jännittää minua. Yritän kuitenkin suhtautua siihen mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja toivon, että se luottaisi minuun jo paremmin. Uskon myös, että Glján seura matkalle tarjoaa sille hieman turvaa uuden ja jännän edessä.

Näillä näkymin meidät näkee starttaamassa Pieksämäellä,Naarajärven raviradan baanalla 7.9. Saa tulla moikkaa, jos joku on tulossa! :)

Ohhoh.. tulipas tekstiä, tuskin edes kovin tyhjentävästi. Kysyttävää? :)

Seuraavaksi vuorossa tämän sarjan osa numero 3, jossa tutustutaan meidän tapoihin pitää hevosia eli toisinsanoen elinolosuhteet, arvot jne. 

Tytöt treenaa

Pyörämatka tallille keskeytyi kun Uljas Musta tunturipyöräni veti kesken matkan liinat kiinni ja paiskasi minut asfaltille. Olipahan täräys... Raastoin poski edellä asfaltia ja Musta vielä rysäytti takarenkaansa suoraan lärviini. Ihme kyllä naamassa ei ole naarmuakaan, mutta kyynärpää hankautui kipeälle asfaltti-ihottumalle (joskaan ei jälki ole kauhean kummoisen näköistä, mutta pirun kipeää tekee) ja vasemman käden sormet turposivat jonkin verran. Lisäksi nilkka taisi hieman vääntyä, sillä hetken tunnusteltuani sitäkin alkoi särkeä kävellessä.

Selvisin kuitenkin loput 8km tallille, mutta jomotuksen takia tyydyin vaan pitämään tuntia Marialle Gljálla ja sen jälkeen juoksutin pojat.

Maria harjoitteli askeleen pidentämistä ja lyhentämistä käynnissä. Kun se harjoitus alkoi sujua, oli aika pujotella tötteröitten välissä. Ei niin helppo homma kun voisi luulla. Marian lihakset huusivat hoosiannaa yrittäessään pidätellä kimoa, joka olisi mielellään pujotellut tötteröt vauhdikkaammin läpi. Lopulta kuitenkin tytöt saivat tehtävän suoritettua kiitettävästi ja saivat siirtyä ravailemaan uralle.

Maria harjoitteli myös vähän laukkaa, jossa oli hieman ongelmia oikomisen kanssa. Löydettiin kuitenkin oikomiselle syy, joka jälleen (kuinkas muutenkaan) istui satulan päällä ja vinossa vieläpä. ;)

Marian lähdettyä kiiruhtamaan töihin, minä jäin taluttelemaan Gljáta ja otin sen jälkeen meidän ruuna trion kentälle juoksemaan. Aluksi koko porukka oli hieman nihkeä, mutta jossain vaiheessa lähti letka vetämään ja pojat laukkasivat ympäriinsä vallattomasti. Laitoin myös esteen, josta ne innostuivat vaan entisestään.

Pikku hiljaa voimistuu tuo ravikin.. :)

i´m a tiger!

 

Toivottavasti huomenna sormien turvotus on laskenut ja kyynärpää pelais normaalisti, sillä haluaisin Akilleksen kanssa maastoilemaan..