29. lokakuuta 2016

Barbados "Paavo" 1992-2016


Jos on olemassa paikka, jonne matka vie kun se päättyy täällä, 
on siellä ikivihreää. 
Se on paikka, jossa vanhakin nuortuu 
ja jossa kuolema on levolliselle mielelle seuraava suuri seikkailu.

Kiitos Paavo kaikista yhteisistä vuosista. Meillä on suunnaton ikävä jo nyt koko pihan täyttämää persoonaasi. Kuka meidät nyt ottaa vastaan höhötellen kun tullaan tallille.. On hiljaista ja ikävää.


Elämä hevoslauman kanssa on yksi arjen parhaita asioita. Meidän jokaisella lauman jäsenellä on erityinen paikkansa ja nyt kun yksi on poissa, tuntuu niin tyhjältä. Paavo oli lauman pää ja isähahmo nuoremmilleen. Se oli suunnattoman fiksu ja vaativa hevonen, joka ei tyytynyt millaiseen hoitoon hyvänsä. Mutta se oli lämmin ja lempeä niille, jotka sen ansaitsivat.  

Kaikkein suurin suru on Webellä. Eilen se juoksi holtittomasti pitkin märkää laidunta huutaen Paavon perään. Lopulta meidän oli pakko viedä se katsomaan Paavoa viimeisen kerran ja se tärisi huohottaen haudalle kävellessä. Tuntuu vielä satakertaa pahemmalta nähdä Weben suru kuin kokea omaansa, sillä Webelle ei voi kertoa sanoin, miksi oli Paavon aika lähteä.. 

On hevosenomistajan pahin hetki päättää siitä, milloin on toisen aika lähteä. Olo oli kuin murhaajalla ja teki mieli kirkua Paavon kuolleen ruumiin ääressä, että anna meille anteeksi kun tehdään sulle näin. Koko ajan pyörii päässä, oliko se oikein. Vaikka kyllä me kaikki tiedettiin, että nyt oli sen aika. 


Hyvää matkaa ystäväkallis..<3

28. lokakuuta 2016

Ensilumen iloa ja raskaiden hyvästien jättämistä


Voin tulla kuinka vanhaksi tahansa, mutta en koskaan niin vanhaksi, että lakkaisin iloitsemasta pienen lapsen tavoin ensilumesta. Olimme kaikki hepppoja myöten jotenkin hömppätuulella ja hellyyden osoituksia jaettiin ja nautittiin ensilumen riemusta lenkkeilemällä. Kaikkialla oli niin kaunista, syksyn värit yhdistettynä valkeaan lumeen loivat uskomattoman hienon kontrastin. Ensilumet tulivat ja menivät, mutta onneksi oli sopivasti vapaapäiviä kulkea kamera mukana päivistä nautiskelemasta. Kuvia noiden päivien taianomaisesta tunnelmasta löytyy lisää TÄÄLTÄ. :)






Tänä viikonloppuna hevoset siirtyvät takaisin kotiin kesälaitumelta. Eivät ne sentään ole enää joutuneet elämään laidunruoholla vaan ovat saaneet syödä pyöröpaalista. Kesälaidun olisi hyvä koti ympärivuotiseen käyttöönkin, mutta meille pidemmän matkan takia siirrymme talvikotiin. 



Talvikotiin siirtyy laumastamme vain neljä. Vanhuksemme lähtee tänään nauttimaan ikivihreistä.. Tämä päivä on raskas ja olo tuntuu tyhjältä. Suru on valtava, mutta samalla olo on helpottunut. On tullut Paavon aika lähteä, niin musertavalta kuin se tuntuukin.. Onneksi meillä on meidän nuoret lohduttamassa..

Kiitos Paavo kaikesta, oli todella ilo, että meidän laumaamme oli osana sinun kaltaisesi hevospersoona.




11. lokakuuta 2016

Viisi vuotta sitten...

Facebook muistutti tänä aamuna kuvasta, joka on julkaistu viisi vuotta sitten. Se veti aika hiljaiseksi. Glján ihottuma on melko pahassa kunnossa ja minä näytän selkään nostetulta syöttöporsaalta. Muistan myös fiiliksen noilta ajoila eikä se ollut hyvä. Itkin tuona kesänä monet kerrat niin ihottuman kuin muutenkin yhteiselomme vuoksi, joka ei oikein sujunut toivotulla tavalla. 

Tuosta kuvasta tuli ensin todella paha mieli. Miten sitä onkin ollut niin sokea kaikelle ja tajuaa vasta myöhemmin. Mutta kuten Maria sanoi, elämä on. Oppia ikä kaikki ja antaa ajan kullata muistot. 


Syyskuussa meillä oli 6-vuotispäivä Muumimamman kanssa. Aika paljon on nähty ja koettu yhteisten vuosien aikana. Juuri nyt tänä päivänä minä olen onnellinen, että minulla sellainen hevonen kuin Gljá. Se on urhein, lempein ja viisain koskaan tapaamani pikkuhevonen. 

Kiitos kaikesta - menneestä ja tulevasta. :)


Tässä muutama kuva facebook arkistoista vuosien varrelta.. Jos jossain on kuuden vuoden aikana tapahtunut muutosta, niin ainakin valokuvien laadussa.. 













10. lokakuuta 2016

Metsäretkeilyä ja syksyinen kuvatulva


Ollaan tultu jo syksyyn ja oikeastaan enää voi vain sanoa, että olen siitä iloinen. Kun kesän kiireet on helpottaneet, ollaan ehditty porukalla tallille jo jokusen kerran. Ollaan lenkkeilty, ratsastettu ja ihan vain vietetty aikaa yhdessä. Voiko ihminen elämäänsä enempää toivoa. <3 

Ainoastaan blogin ulkoasu viipyilee vielä hetken kesässä, sillä en ole saanut inspistä sen päivittämiseen syksyisempään versioon. 

Mieltä varjostaa vain häämöttävä loppu. Tänään tallilla rapsuttelin meidän vanhaa miestä ja tulipa siinä muutama kyynelkin vieräytettyä. Pian se on joukostamme poissa - Paavo lasketaan ikivihreille tämän kuun lopussa. Tuntuu oudolta ja haikealta. Mutta kaikille tarinoille tulee joskus loppu, se täytyy vain hyväksyä osana elämää. Mutta onneksi kuun loppuun on vielä hetki aikaa, nautitaan siihen saakka. 


No, mieltä piristävempiin aiheisiin nyt ja työnnetään ahdistus hetkeksi syrjään. Mona on löytänyt Akilleksesta uuden poikaystävän ja tämä kaksikko on herttainen yhdistelmä. Lainaan miestäni mielelläni Monalle, tulen aina hyvälle tuulelle kun näen tämän kaksikon yhdessä. 



Jotain muutosta on tapahtunut meissä kaikissa. Me ollaan kasvettu ja rauhoituttu, löydetty luottamusta ja levollisuutta. Vuosia sitten me paineltiin Monan kanssa hurjaa kyytiä pitkin metsäteitä vaikka meitä pelottikin. Hevoset kävi kierroksilla eikä hetkeäkään seisty paikallaan. Minä en uskaltanut edes antaa tammalleni ohjaa, ettei se lähtenyt ampumaan alta. Lopulta tämä johti siihen, ettei harrastus tuntunut kivalta vaan pelottavalta ja pakolta.
Nykyään me voidaan seistä ihailemassa maisemia ja kaikilla on paljon mukavampaa. On ihanaa nauttia harrastuksestaan ilman stressiä tai suorituspaineita. 


Vihdoinkin olen taas tullut siihen tilanteeseen elämässä, että olen ehtinyt aloitella uudelleen ja haluan alkaa panostaa enemmän hevosten kanssa oloon ja tekemiseen. Kausi, jolloin asia oli hieman toissijainen kesti kauan, mutta se ei mennyt hukkaan sillä uskon, että tämän tauon aikana tapahtui se muutos, joka poisti stressin. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. 





Hommat on menneet oman harrastuksen suhteen niin uusiksi, että toisinaan tunnen itseni aivan turistiksi. Tältä näytti meidän viimeviikon turisti "työhyvinvointipäivä".. Noi ilmeet ja eleet on just niitä, mitä näki kun vielä vedin retkiä islanninhevostallilta. On kyllä ihan hauskaa olla oman elämänsä turisti vaikka loppuiän. Aina voi kokea uudelleen sen uutuudenviehätyksen eikä ainakaan tule tylsää. ;)


















Ah, aina nää mun kuvatulva -postaukset. :D

Mutta en malta jättää seuraavalle. Syksy on niin kaunis ja nää kuvat on poltellu koneella siitä asti kun ne viimeviikolla kuvattiin. 




PS. Turpaterapeutit löytyy facebookista (>klik<), jospa jaksaisin sitä päivittää enemmän kuin blogin instagramia, johon en ole koskenut sen perustamisen jälkeen vaikka ajattelin, että sinne olis kiva laittaa satunnaisesti kuvia, joita en aio käyttää postauksiin. Ahdistun näistä kaikenmaailman mediasivustoista vaikka itse tykkään niitä seurailla ja etenkin löydän blogeihin aina katsomaan uudet päivitykset niiden facebook-sivujen kautta.