Takaisin ratsaille

Tänään nautin kokonaisesta vapaapäivästä, mikä on ollut harvinaista herkkua viime aikoina. Fiilistelin kokopäivän ihanaa vapautta ja aikatauluttomuutta siivoillen ja lopulta puolen päivän jälkeen lähdin Monan kanssa tallille. 

Mona kapusi ensin Weben selkään ja lähdimme lyhyelle maastokävelylle. Tunnelma oli hieman haikea, sillä metsätien vartta tuhotaan parhaillaan isoilla koneilla ja muun muassa meidän satumetsä on nykyään hakkuu-aukio..yyh. Kumman surulliseksi voi tehdä asia, johon ei voi mitenkään vaikuttaa. Onhan se nyt vallan kurjaa, että lapsenmielisiltä viedään leikkipaikka..

Ja ötököitä.. Niitä on nyt niin hitokseen, että oltiin kaikki hevosia myöten aivan helisemässä. Onneksi ihottumaiseni voi hyvin olosuhteisiin nähden ja on paremmassa kunnossa kuin yleensä tähän aikaan. Itseasiassa tästä on postausaiheitta suunnitteilla, on tarve päästä purkamaan ihottumahevosen hoitohelvettiä ja ehkä päästä jakamaan kokemuksia muiden sellaisten hoitajien kanssa.. Ketään linjoilla? Aiheesta vaihtaa aina mieluusti kokemuksia.  

Itikka-armeijan hyökkäyksen kohteena oli vaikea keskittyä kuvaamaan kun tuntui, että pää oli aivan tulessa niiden puremista, mutta jotain fotoja kuitenkin napsittiin. Kuvaus kohdekin oli ötököiden syötävänä kovin levoton eikä se ollut poseerausideasta erityisen innoissaan. Häntä huiski ja pää heilui melko tiuhaan niin koetappa sitä nyt sitten saada kahlituksi kameran etsimeen.

Onni-koiran tunkeminen kuvaan ei ilahduttanut Webeä vähääkään.. Hyi, koirapöpöjä.. :D 

"Anna mun murjottaa rauhassa.." 

Metsälenkin jälkeen riisuttiin Gljá-mamma loimestaan ja käytiin pikaisesti pesemässä jalat. Sillä aikaa kun minä varustin Akilleksen lenkkikuntoon, Gljá nautti kentällä piehtaroinnista. Harmittaa kun se joutuu olemaan kaapunsa uumenissa piilossa eikä pääse hevosen tavoin nauttimaan kesän iloista normaalisti kovinkaan usein.. mutta mieluummin loimi kuin rikki hangattu hevonen. 

Akilles oli lenkille lähdöstä selvästi innoissaan. Mokoma on vaan lihonut loman aikana ja nyt täytyykin skarpata kuntokuurin merkeissä. Kilometrejä alle ja läskiä palamaan. Molemmilta - sekä kuskilta, että hevoselta. :D

Kuljetin joitakin pätkiä Gljáta käsihevosena, Mona talutti maantieosuudet.

Täytyykin varmaan ruveta harjoittelmaan tätä enemmän, että saisi kaksi liikutettua yhdellä iskulla kesän kiireiden keskellä. Harvinaista muuten, että Gljá katsoo korvat hörössä kameraan kun Akilles on sen seurassa. Neiti oli selvästi innoissaan kun tiesi pääsevänsä lenkkeilemään.

Päivästä jäi niin hyvä fiilis. Olenhan ennenkin pitänyt taukoa ratsastuksesta pitkiäkin aikoja, enemmillään jopa seitsemän vuotta.. :D Silti tämä mennyt kolme viikkoa ahdisti minua tavattoman paljon, mutta se toki voi johtua siitäkin, että kiire ja erityisen tiukat aikataulut ovat pukanneet melkoista stressiä päälle. Nautin lenkistä erityisen paljon tänään. Akilleksen kävellessä metsätietä eteenpäin reippaasti höristen, sitä sai tuntea tätä harrastusta parhaillaan. Rentoa yhdessäoloa ja kiireettömyyttä. ah, mun pala taivasta. <3 Jospa sitä elämä asettuisi taas uomiinsa ja ehtisi enemmän viettämään aikaa hevostensa kanssa.

Mitä jatkossa?

Blogi on viettänyt hiljaiseloaan ja ihan syystäkin - ei kertakaikkiaan ole ollut kertoa yhtään mitään. Minun päiväni ovat olleet pelkkää työtä ja en ole edes ratsastanut kertaakaan kisojen jälkeen. Hevoset ovat pääasiassa lomailleet, Akilles on liikkunut vain mukanani lenkeillä, Maria on ratsastanut Gljáta kerran ja eilen ne pääsivät irtojuoksutukseen kentälle. 

Sen lisäksi, ettei mitään kertomisen arvoista ole ollut, olen myöskin paininut motivaatiopulan kanssa. Kisojen jälkeen olen ollut hieman masentunut siitä, mitä hevosharrastukselleni tulee käymään. Tällä hetkellä ainoa ajatus on, että aion mennä päiväkerrallaan eteenpäin, mutta on paljon mahdollista, että kisaradoilla meitä ei enää nähdä, ainakaan lähitulevaisuudessa ellen saa jostain intoani yllättäen takaisin. Sen sijaan hevosista en ole luopumassa kokonaan vaikka välillä olen niin väsynyt, että mietin mistä saisin voimavaroja antaakseni niille niiden ansaitseman huomion, hoidon ja liikutuksen. Tällä hetkellä kuitenkin olen päättänyt olla repimättä itsestäni kaikkea irti väkisin ja koska hevosilla ei ole varsinaisesti hätää ollessa ja elellessä, olen päättänyt antaa itselleni armoa ja keskittyä omaan hyvinvointiin arjen kiireiden keskellä. Sitä kautta hevoseni saavat taas itselleen paremman ihmisen.

Kun eilen tuhottoman väsyneenä menin duunipäivän jälkeen tallille ja Akilles tuli minua iloisesti tervehtimään ja kun sitten menimme kolmisin Glján ja Aksun kanssa kentälle, tajusin ettei kisaaminen ja verenmaku suussa treenaaminen ole ollut ikinä eikä varsinkaan enää minua varten. Siinä temppuillessamme ja rinnatusten vapaana kävellessämme, mietin, että miksi yritän väkisin tehdä sellaisia asioita, joista en pidä. Joita stressaan ja jännitän. Minä haluan vain nauttia hevosteni kanssa olosta ilman, että ajattelen seuraavia kisoja tai tulevia tavoitteita. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.. Tai on tuntunut siitä asti kun aloitin tämän blogin. Välillä halusin taas kokeilla, tajutakseni mitä haluan ja ymmärrän nyt, etten ehkä tahdo kisata. Stressaannuin siitä taas aivan liikaa ja kadotin paljon tärkeää, jonka eteen olin tehnyt koko vuoden töitä. Kisaaminen on hauskaa, mutta tehkööt sitä ne, jotka siitä nauttivat. Olkootkin sitten niin, että pihalla seisoo kaksi rahallisesti suhteellisen arvokasta hevosta kovaa vauhtia pullautumassa, joista toisen ostin mitallien kuvat silmissä. Vähät minä siitä.. Jatkan nyt vain määrittelettömän pituista breikkiäni asioista nauttien, mutta tietoisena siitä, että mielipiteeni voi taas muuttua joskus. Eletään kuitenkin hetkessä ja nyt tuntuu tältä. Huh mikä helpotus vuodattaa nämä synkeät ajatukset tekstiksi. hah. :D Ja hitot ne mitään synkkiä ole, asioita vain. Vaikka kaikki onkin tuntunut jotenkin poikkeuksellisen raskaalta viime viikot.

Joten blogi jatkaa olemassa oloaan ja palaa alkuperäiseen aiheeseensa käsittelemään sitä mitä hevoset minulle ovat. Turpaterapiaa.. <3 

Ihanaa ja iloista kesäaikaa kaikille! 

Palataanhan perjantaina kuvien ja kuulumisten kera. :)

<3: Ida

Kilpailut Pieksämäellä 31.5.

Haha, pakko laittaa alkuun tämä kuva, josta saatiin päivän naurut kisakansliassa, jossa olin talkoohommissa hoitamassa kuulutuksia. Tämä kysymys oli paitsi meille seuran johtislaisille, jotka olimme keltanokkina kisoja järjestämässä, mutta voin myös kysyä tätä itseltäni kisasuoritusten jälkeen.. Kuulutuksethan oli sellaista dorkailua, että ei voi kuin nauraen muistella mitä kaikkea kummallista sitä tuli mikkiin lörpöteltyä. Ehkä mieleen painuvin oli kun sain muutettua sanan varustetarkastus, varastustarkastukseksi.. Ja voi jestas, että vihaan omaa mikkiääntäni.. :D

Jotta mitenkä se kisasuoritus nyt sitten meni noin niinku omasta mielestä?

Ihan hyvin! Kehitettäväähän on paljon, mutta ekaksi startiksi olen tyytyväinen. Hevoset olivat hyväntuulisia, Akilles suhtautui rataan ja koko kisapaikkaan positiivisesti. Tammamamma Sähikäinen oli melkoisen vallattomalla tuulella ja jarrut olikin vähän hukassa alkuun.. Kun nousin kyytiin se oli lähdössä niiltä sijoiltaan pyyhältämään. Maria katsoi minun epätoivoisia pidätysyrityksiä ja tuumasi: "näin jonkinlaisen valmentajan roolissa, käskisin nyt  vaan, että menet tuonne raviradalle ja annat sen laukata sen minkä lähtee". Haha. No, ei kestänyt kantti laukkaan ja täytyi vähän katsoa, ettei ratsasta muiden päälle, mutta annoin sen sijaan tamman pyyhältää niin lujaa tölttiä kuin se suinkin jaloistaan pääsi ja rauhoittuikin sitten kun oli saanut vähän päästellä höyryjä. 

Postauksen kuvat Marian ottamia. Lisää kuvia kisojen kaikista ratsukoista on nähtävissä Suvi Niemisen ottamana >täältä<.

Nyt kuitenkin ensin lyhyt analyysi Akilleksen töltti T5 luokasta.

Lämmitellessä ruuna tuntui oikein letkeältä ja hyvältä. Töltti tuntui joustavammalta kuin mitä se on kotona tuntunut ja ruunalla tuntuikin olevan hyvä drive päällä.

valmistautumista collection ringissä.

Kuitenkin radalle siirtyessä minä tein perinteiset totaalijäätymiset. En muista radalla olosta paljoakaan, kunhan möhötin ratsailla. Onneksi hieno hevoseni yritti parhaansa ilman kuskin avustusta, joka istui kilpikonnakippurassa paskanjäykkänä ja ilmeisen unohtaneena mitä piti tehdä.. :D Näiden seikkojen vuoksi Akilles kulki myös melko jäykästi ja aika maahan sidotusti.

Akilleksen lapussa luki huomautuksia mm. passitahtisuudesta, lateraalisuudesta ja tempojen vaihteluosiossa pyydettiin tarkkuutta siirtymisiin. Pisteemme olivat 3,43. Aika mitättömät sinänsä, mutta kilpailusääntöjen uudistusten myötä pistesaldot ovat nykyään huomattavasti aiempaa niukemmat, mitä itse pidän vain positiivisena asiana. Koko luokassa sijoituin kolmanneksi, omassa ikäluokassani toiseksi. 

Luokan jälkeen Akilles piehtaroi suitsittuna useamman kerran. Hassua, että minun ujo ja vieraskorea hevonen pisti niin ranttaliksi. Ei ollenkaan sen tavoille tyypillistä. Ihanaa, että se oli niin rento ja luottavainen, että uskaltautui irroittelemaan. 

 Sitten nelikäynti V.5 luokan antiin. Sijoituimme Glján kanssa luokkamme toiseksi niin kokonaisuudessa kuin ikäluokassanikin. Pisteet olivat 4,57. Glján kanssa aiemmin kisanneena tiedän sanoa, että pystymme paljon parempaankin. Mutta olen silti tyytyväinen tähän, sillä kisojen pisteskaalausta katsoessa ei suorituksemme niin huono ollut. 

Niin Akilleksen kuin Gljánkin kanssa olin aika jännittynyt radalla. Tämähän tietysti näkyi joka askellajissa (ravissa takomisena) ja laukassa pompotti niin, että ei ole aikoihin pompottanutkaan. Menetin kaiken sen touchin mitä kotona ollaan löydetty. Tämän vuoksi Gljá sai lappuihin kommentteja "etupainoinen, painaa kuolaimelle" jne. Käynnissäkään Gljá ei ollut parhaimmillaan. Mutta ensi kerralla paremmin.. jos sellaista tulee. :D

Ai miten niin jännitys  näkyy hartioissa...? no huh huh...

Sellaista.. Katsotaan jospa sitä syksyllä rohkenee uudelleen.. 

Videokaappaus valmistautumisesta kisoihin, vähän erilaisella fiiliksellä kuin radalla, kisakuvissa ilmeet aika kärsivät... ;)