Viisi vuotta sitten...

Facebook muistutti tänä aamuna kuvasta, joka on julkaistu viisi vuotta sitten. Se veti aika hiljaiseksi. Glján ihottuma on melko pahassa kunnossa ja minä näytän selkään nostetulta syöttöporsaalta. Muistan myös fiiliksen noilta ajoila eikä se ollut hyvä. Itkin tuona kesänä monet kerrat niin ihottuman kuin muutenkin yhteiselomme vuoksi, joka ei oikein sujunut toivotulla tavalla. 

Tuosta kuvasta tuli ensin todella paha mieli. Miten sitä onkin ollut niin sokea kaikelle ja tajuaa vasta myöhemmin. Mutta kuten Maria sanoi, elämä on. Oppia ikä kaikki ja antaa ajan kullata muistot. 

Syyskuussa meillä oli 6-vuotispäivä Muumimamman kanssa. Aika paljon on nähty ja koettu yhteisten vuosien aikana. Juuri nyt tänä päivänä minä olen onnellinen, että minulla sellainen hevonen kuin Gljá. Se on urhein, lempein ja viisain koskaan tapaamani pikkuhevonen. 

Kiitos kaikesta - menneestä ja tulevasta. :)

Tässä muutama kuva facebook arkistoista vuosien varrelta.. Jos jossain on kuuden vuoden aikana tapahtunut muutosta, niin ainakin valokuvien laadussa.. 

Onko välineellä väliä?

 Meillä on Glján kanssa ollut koko yhteisen historiamme ajan todella paljon suuongelmia. Tai paremminkin "suuongelma" voi toimia tiivistelmäsanana sille ogelmienvyyhdille, jota me kävimme läpi. Totuudessa siis ongelmat olivat paljon laajempi käsite, mutta silti ei käy kiistäminen, etteikö Gljá olisi suustaan erityisen herkkä. Sille ei voinut ajatellakaan muuta kuolainta kuin kielentilallista mylersia - muista kieli tuli välittömästi yli ja hevonen oli joko aivan tyhjä edestä tai vei minua kuin rukkasta. Kokeilin välillä ratsastaa hackmorella tai muilla kuolaimettomilla, mutta kokemus oli aina yhtä epämiellyttävä kun tamma juoksi väärinpäin alta enkä saanut minkäänlaista kontaktia. Joten jatkoin sinnikkäästi vakaamman käden löytämistä ja kävin läpi epätoivoisesti eri kuolaimia toimivan löytääkseni. Sellaista ei koskaan löytynyt eikä tule koskaan löytymään, Glján suu oli ja pysyi levottomana. Tokikaan meno ei kokoaikaa näyttänyt alla olevien kuvien mukaiselta, välillä oli parempia aikakausia, mutta ongelmat palasivat aina takaisin. Kieli viuhui kaikkien kuolainten yli, paitsi sen aivan liian suuren mylersin. Mylers ei ollut oikotie onneen vaikka siitä ei kieli yli tullutkaan. Hevonen oli silti levoton, kireä ja ratsastettavuus oli huonoa jos niin voi sanoa. Itseasiassa inhoan tuota termiä, se saa hevosen kuullostamaan välineeltä. Ja myönnettäkööt, että alkuaikoina hevonen hieman sitä minulle olikin. Kaikki mihin ratsastuksessa tähtäsimme tuki ainoastaan minun tavoitteitani ja mielihyvääni. Gljá-parka yritti kertoa, ettei sen ole hyvä olla, mutta kuunteliko kukaan? Eipä juurikaan. Lopulta se minusta alistui kohtaloonsa, sulkeutui omaan maailmansa ja vasta vuoden 2013 lopussa minä heitin pois kaikki typerät olettamukset ratsastuksesta ja lähdin seuraamaan sydäntäni antaakseni hevoselleni mahdollisuuden tulla kuulluksi. Siitä eteenpäin on menty sen ehdoilla ja lopputulemana on paljon toimivampi yhteistyö, josta kehittyi varsin lämmin ystävyyssuhde.

Monet ihmiset, valmentajat ja ystävät yrittivät löytää apunani meidän ongelmiin ratkaisua. Teimme virheen siinä, että tuijotimme vain sitä suuta ja yritimme vääntää Gljáta muotoon, jossa sen oli mahdotonta kulkea kun selässä oli ihminen, joka ei osannut ratsastaa. Kokeiltiin apuohjaa, pakkokeinoja.. kaikkea mikä saa jälkikäteen minut tuntemaan vihaa itseäni kohtaan, että annoin niin tapahtua.. Tajuan nyt todella selvästi kaiken sen missä meni pieleen, mutta oppimatka oli käytävä, jotta minusta pystyi kasvamaan se ihminen, joka olen tänä päivänä. Olenkin aina sanonut, että Gljá saapui minun opettajakseni. Tulen todella surulliseksi kun muistelen menneitä vuosia ja sitä, mitä hevoseni on joutunut minulta kestämään. Se on upein ja anteeksiantavaisin otus, jonka tunnen. Jos katselisin itseäni Glján silmin, vihaisin itseäni enkä missään olosuhteissa tahtoisi olla tekemisissä tälläisen ihimisen kanssa. Mutta hevosissa on sellaista viisautta ja lempeyttä, joka hämmentää minua päivästä toiseen ja josta jokaisen olisi syytä ottaa mallia. Mietin joskus, ansaitsenko edes tuollaista hevosta, joka kaiken jälkeen tulee tänä päivänä luokseni kun menen tarhaan ja kulkee vapaana mukana lenkillä. 

Vastatakseni otsikon kysymykseen "onko välineellä väliä", voin vain hyvin savolaiseen tapaan todeta, että voipihan sillä olla tai olla olematta. On varmaan sanomattakin selvää, että meidän tapauksessamme suurempi merkitys asioiden muuttumiseen lähti minun korvieni välissä. Lisäksi minulle ratsastus tuntuu luontevammalta kuolaimetta ja hevoseni ovat tuntuneet olevan samaa mieltä siitä, että tämä on hyvä juttu. Ei väline vaan käsi, joka sitä käyttää ja minun käteni ei selvästikään osaa. Sen vuoksi piti lähteä etsimään meille toimivampi väline avaimeksi harmoonisempaan ratsastukseen - suljin korvani ihmisten ja valmentajien neuvoilta eri kuolaimista, heitin romukoppaan kaiken sen mitä luulin tietäväni ratsastuksesta ja aloin rakentaa kaikkea uudelleen. Matkalla toimivampaan ratsastukseen ja yhteistyöhön on tullut kokeiltua kaikenlaisia kuolaimettomia, välillä menestyksekkäästi, välillä aivan yhtä kehnoin tuloksin kuin kuolaimia.  

Tässä muutamat kuvat kaikista kokeilemistani ja niiden vaikutuksista.

NARURIIMU

Alkuun kun ei ollut muita kuolamettomia kuin hackamore, menin naruriimulla, koska pelkäsin hackisten kankivartta. Vielä joitakin vuosia sitten olisin varmaankin kirjoittanut tähän jotakuinkin niin, että naruriimu on täysin hyödytön ja epätarkka väline ratsastukseen, mutta se käy hyvin humputteluun. Niin asia oikeastaan vähän onkin, riippuen siitä mitä tavoittelee. Minun ratsastukseeni se välttää siinä missä mikä tahansa väline, koska oma ratsastukseni pohjautuu tätä nykyä rentoon meininkiin ilman pakotusta tai sellaisia konsteja kuin "kutittele oikeaa kuolain rengasta ja sitten vasenta, noin....kivasti antaa niskasta periksi".  Olen huomannut, että mitä vähemmän ajattelen kaulan asentoa, sitä paremmaksi hevsoteni liikkuminen on muuttunut. Glján kanssa on oppinut, että jokainen hevonen löytää itselleen sopivan muodon kulkea kun ensin löytyy rentoutta, notkeutta ja voimaa. Naruriimu ei silti ole se parhain ratsastusväline, mutta tietynlaiseen löysäilymenoon se on ihan ok kapistus jos vaikka ei ole muuta saatavilla.

SIDEPULL

Ainakaan Gljálle se ei sopinut. Paine tulee väärään paikkaan, liikaa nenälle. Sidepull toimi yhtä hyvin kuin kuolaimet..eli ei ollenkaan. Gljá ei rentoutunut sen kanssa ainakaan tuolla kokeilu kerralla jos yhtään yritti ottaa tuntumaa. Myöhemmin en ole enää sidepullin kokeiluun palannut, koska on löytynyt toimivampia vaihtoehtoja. 

Kuten kuvista huomaa, sidepull ei ollut se meidän juttu.

STARWHEEL

Starwheel toimi hieman sidepullia paremmin, mutta senkään kanssa Gljá ei oikein rentoutunut ihan täysin. Starwheelissä voi kuitenkin hieman säätää paineen vaikutusta. Gljálle tuntuisi passaavan paremmin kun on hieman vipua, liian suora vaikutus jättää minut ilmeisesti kiinni vetämään, jota Gljá provosoi juoksemalla alta.

HACKAMORE

Kun etenin omassa ratsastuksessa, käden ja kropan käytössä oli selvää, että Gljá itse tykkää enemmän kankivarrellisista. Se rentoutuu niiden kanssa nopeammin ja toimii höyhenen kevyesti. Perus hackamoressa ei ole sinänsä vikaa, mutta se on turhan suuri ja ehkä hieman kovakin. Kaipasin näiden tilalle jotain pehmeämpää...

LG-Bridle

...Lopulta hankin tämän kalliina tunnetun ja hyvin brändätyn merkkituotteen. LG oli ihan ok ja ratsastinkin sillä aika kauan, mutta lopulta myin sen pois, koska se tuntui hieman kömpelöltä ja raskaalta. 

KAUPRE'S HACKAMORE

Kaupre's on näyttänyt jäävän pysyvästi meidän käyttöön. Se on sopivamman kokeinen kuin LG tai perus hackamore. Sen muotoilu tuo hieman hackamorea pehmeämmän otteen. Gljá piti siitä heti ensi kerrasta lähtien, samoin Akilles toimii sillä tosi kivasti. 

Summasummarum...

Välineellä ei ole väliä vaan kädellä, joka sitä käyttää. Jos asiat eivät toimi ja jossain mättää, pyri korjaamaan ne kaikilta osin - toimiva ratsastus on kokonaisuus, joka lähtee jostain aivan muusta kuin välineistä. Kuuntele hevostasi ja löydä sille sopiva tapa liikkua, älä yritä vääntää väkisin muotoon, joka ei ehkä ole mahdollinen. Tarkastele välineiden sopivuutta, omaa asennetta, hevosen asennetta ja teidän yhteistyötä. Ole rehellinen itsellesi omasta ratsastuksesta, jokainen tekee virheitä, mutta vain typerykset eivät korjaa niitä (minä olin typerä liian kauan..). Etsi jokaiselle hevoselle sopivin väline, olipa se kuolain tai kuolaimeton, mutta ennen kaikkea panosta siihen, että ratsastus on miellyttävää kaikille osapuolille - etenkin hevoselle. ♥

Näettekö te muutoksen kuvista? :)

Postaus ei ehkä muodostunut ihan sellaiseksi kuin olin alunperin ajatellut. Olin ajatellut tehdä vain sellaisen faktapohjaisen väline-esittelyn, mutta aloin kiehua kun ajattelin matkaamme tähän päivään ja oli pakko saada kirjoittaa hieman pohtivammin. Kun lyösin noita vanhoja kuvia, olin pakahtua kuristavaan ahdistukseen kun mietin, miksi olin sulkenut silmäni Glján hädältä ja annoin sen kaiken tapahtua.. Ratsastuksesta on tehty nykyään aivan liian teknistä ja välineellistävää urheilua. On tärkeää, että hevonen liikkuu ratsastaessa oikeinpäin terveytensä kannalta, mutta ne keinot joilla sitä yritettiin saavuttaa ovat kaukana oikeista. Se mitä sanon aina omasta treenaamisesta, soveltuu paremmin kuin erinomaisesti hevosten kanssa treenaamiseen; liikkumisen ilolla kehittymiseen.

Postia pukille!

Sain haasteeksi Eeppistä elämää -blogin Melissalta kirjoittaa postia pukille, joten täältä pesee... :)

Blogitallin järjestämään haasteeseen pääset tarkemmin tutustumaan >tästä<

Rakas joulupukki,

Nyt täytyy myöntää, että viime kerrasta onkin jo aikaa! Varmaan liki kahteenkymmeneen vuoteen en ole sinulle kirjoittanut. Jestas, kylläpä se kuullostaa kamalalta kirjoitettuna, mihin aika on kadonnut?! No, jokatapauksessa - silloin kirjoitin viimeksi kun toivoin koko sydämestäni niin, että kipeää teki, jouluksi omaa Jasu-aasia. Olin nähnyt Jasusta kuvan lelulehdessä ja katselin sitä päivät pitkät. Pelkäsin kuollakseni, ettei kirjeeni ole tullut perille eikä toivettani ole kuultu, mutta pelkoni oli onneksi turha ja aatto-iltana sain käpertyä sänkyyn oma, pehmoinen Jasu kainalossa. Olin lelukuvastoa katsellessani kuvitellut, mitä kaikkea voisimmekaan Jasun kanssa yhdessä leikkiä. Se asuu yhä vanhempieni luona kaikkien näiden vuosien jälkeen ja sen pehmoiseen turkkiin on kätketty monta muistoa ja salaisuutta, miten monet kerrat se katsoikaan pienen tytön ilot ja surut. Kuitenkin varmasti jo seuraavaan jouluun mennessä Jasu ei ollut enää elämässäni ykkönen. Se vietti joulunsa yksin yläkerrassa kun minä luultavasti räpelsin uusista paketeistani auki jo jotain uutta ja jännempää. En muista kuitenkaan koskaan Jasun lisäksi toivoneeni mitään niin kovasti lapsena joululahjaksi, vaikka varmasti esimerkiksi äiti voisi väittää muuta. Muistan toiveen Jasusta kirkkaammin kuin mitään muuta jouluisista toiveistani.

Lapsena toiveet olivat helppoja toteuttaa, mutta pelkäänpä pahoin, Pukki, että enää et voi tuoda minulle lahjaksi mitään. Älä käsitä väärin, en ole siitä lainkaan pahoillani. Toivomukseni ovat sellaisia, joita eivät voi tontut valmistaa pajallaan, sillä tähän ikään mennessä olen ehtinyt jo hankkia kaiken tarvitsemani materian, jopa liikaakin. Paitsi valovoimaisemman objektiivin kameraani, mutta olen suunnitellut ensi kesänä hankkivani sen aivan omilla ansioillani. Kuten sanottua, minun ensisijaiset toiveeni ovat sellaisia joita voi kyllä antaa, mutta niiden tekemiseen täytyy osallistua myös itse. Sillä toivon hyviä muistoja, parhaita hetkiä ja terveyttä sekä hyvää elämää niin itselleni kuin muillekin. Terveyttä eritoten, sillä olen viimevuosien aikana nähnyt aivan liian monen hyvän ihmisen sairastuvan vakavasti. Osa on mennyt, osa taistelee yhä. En toivoisi sitä tuskaa ja huolta kellekään. 

Tietenkin toivon myös joulun taikaa! Sitä, etten ikinä kadota lapsenmielisyyttäni, rämpiessäni eteenpäin tässä ei-niin-kotoisassa ja harmaassa aikuisten maailmassa. Maailmassa, jossa ihmisen paras kaveri ei enää voi olla pehmolelu Aasi, ellei toivo menolippua pöpilään. Selviän tästä aikuisuudesta vain jos saan uskoa aina, että elämässä on yhä vähän taikaa - sitä lapsenomaista hulluttelua, hassuttelua sekä tapaa välittää ja innostua asioista koko sydämellään. Sitä, ettei lapsena mikään ollut mahdotonta, koska tyyppi nimeltä Järki ei tunkeutunut kertomaan kylmiä totuuksia haavemaahan. 

Olen aina rakastanut joulua. Sitä tunnetta kun mahanpohjassa kutisee koko päivän. Ennen se vatsan kutina liittyi tietenkin sinun tuloosi, mutta nykyään se liittyy siihen taianomaiseen tunnelmaan. Vaikka en toivo erityisemmin lahjoja, tykkään kuitenkin niin antaa kuin saadakin niitä. Tänä vuonna aion antaa lahjaksi enimmikseen hyviä tekoja, olen suunnitellut jokaiselle läheiselleni jotain mukavaa. No, jeesustelun taas lopettaakseni, rahatilanteeni ei ole kummoinen lahjojen hankintaan ja sitä paitsi uskon, että jokaisella on jo melkein kaikkea ja he tarvitsevat hyviä tekoja paljon enemmän. 

Lahjatoiveisiin kuitenkin hiukan mennäkseni..

Koska kukaan ei voi tuoda minulle hyvää elämää eikä terveyttä, joita tietenkin toivon koko sydämestäni, on kuitenkin yksi asia johon voit vaikuttaa aiemmin kirjoittamistani toiveista. On nimittäin keino saada parhaat hetket ja muistot talteen. Ehkä voit auttaa siinä? Antaisit vinkin jollekin läheisistäni, miten kovasti toivoisin meidän parhaita hetkiämme kehystettynä. Ehkä sinun pajasi väki voisi näpertää jotkin kauniit kehykset? Minulla on kovin paljon ihania muistoja niin sydämessäni kuin kameralle tallennettuna. En millään osaa päättää, mitkä niistä otattaisin vanhoille kunnon paperikuville ja kehystäisin joka päivä katsottavaksi. Ehkäpä tonttusi kierroksellaan voisivat käydä vihjaamassa toiveestani jollekin läheiselleni? 

Ainiin, olin unohtaa! Tähänkään sinä et voi tietenkään suoranaisesti vaikuttaa, mutta ajattelin, että sinulla voisi olla joitakin hyödyllisiä kontakteja. Luulenpa nimittäin, että sinunkin on vähän ikävämpi lähteä reellä jouluna liikkeelle jos ei ole lunta! Tiedetään, että ne rekeä vetävät porot osaa lentää, mutta ei kai välilaskut ole kovin sujuvia jos reen jalakset liukuu soraa pitkin? Joten jos olisit ystävällinen ja ottaisit yhteyttä sääherraan, luontoäitiin tai vastaavaan tahoon, joka voisi vaikuttaa meidän valkeaan jouluun? Säätiedotteet nimittäin ovat luvanneet melko synkkää keliä enkä kaiken rehellisyyden nimissä pidä siitä yhtään. Sääherra osaa olla melko hankala ja luontoäiti, kuten naiset yleensäkin, osaa olla aika arvaamaton, joten tsemppiä matkaan jos uskallat ottaa yhteyttä välittääkseni toiveeni. Tuhannet kiitokset! 

Lisäkseni lunta meillä toivovat ja odottavat myös viisi kilttiä hevosta sekä enimmikseen kiltit koirani, ne nauttivat lumesta kovasti (kuten niiden omistajakin, jonka ei tarvitse pestä niitä joka kerta lenkin jälkeen). Toivon todellakin, etteivät sinun tonttusi ole ottaneet niiden toilailuja niin kauhean vakavasti, niin järjettömiä kuin ne välillä osaavatkin olla. Ihan kilttejä ja herttaisia ne on enimmän aikaa, vaikka sinun tontut niitä pihalla karkuun juostessaan olisivatkin saaneet hieman toisenlaisen käsityksen. Sinun tonttusi ovat vikkeliä, mutta eivät ne sentään parille tollerille ja yhdelle ADHD-spanielille pärjää. Mistäkö tiedän, että ne jahtaavat tonttuja? Mitä muutakaan jos ne säntäävät haukkuen pimeyteen kun lasken niitä ulos illalla. 
 Siitä puheenollen, voisitko sanoa tontuille, etteivät tulisi yöaikaan kurkkimaan ikkunoista? Vinskillä on ollut koko joulukuun rasittava tapa herättää minut yöaikaan haukkumalla ja minä uskaltaisin väittää, että siinä on sinun väkeäsi takana. Päivä aikaan tirkistely on kuitenkin ihan okei.

Rakkaudella, Ida

Neljä yhteistä vuotta

Siitä tulee pian kuluneeksi neljä vuotta kun kimo tamma saapui elämääni ihastuttamaan, vihastuttamaan, rikastuttamaan ja paljon muuta. Tämä hevonen antanut niin paljon enemmän kuin olisin koskaan uskonut. 

Neljä vuotta sitten elokuussa olin seuraamassa islanninhevosten PM-kilpailuita Ypäjällä. Erään lyhtypylvään kylkeen oli niitattu ilmoitus ylläpitoon annettavasta hevosesta. Kaverini ehdotti, että ottaisin yhteyttä. Minä epäröin - tokkopa tyyppi antaisi minulle hevostaan ylläpitoon, ilmoituksen mukaan kyse olisi vähän hienommastakin tammasta ja minä olen vielä melko taitamaton. Otin numeron ja tallensin sen puhelimeeni "ylläpitohevonen" -nimellä. Olin kuitenkin liian ujo soittamaan ja kotiin päästyäni olin jo unohtanut koko jutun. Kuitenkin kaipuu "omasta" oli suuri ja laitoin ilmoituksen nettiin, jossa kerroin etsiväni ylläpitoon hevosta harrastamiseen sekä valmentautumiseen ja kilpailemiseen.

Seuraavana aamuna ilmoituksen laittamisesta puhelimeni soi. Soittaja oli "ylläpitohevonen". Vastasin hyvin hämmentyneenä puheluun ja siitä puhelusta tarinamme alkoi. Ylläpidossa vuoden ja seuraavana kavioliittomme solmittiin virallisin paperein, Glján elämänkumppaniksi vaihduin minä.

Neljä vuotta ovat olleet yhtä tunteiden vuoristorataa, hyviä ja huonoja päiviä. Silti en ole koskaan katunut hetkeäkään, että tämä tamma astui elämääni. Uskon, että hevoset valitsevat ihmisensä. Sille oli syynsä, että Gljá päätyi minun opastajakseni niin myötä- kuin vastamäessä. Tämä hevonen ei ole koskaan lakannut yllättämästä minua. Aina olen saanut uuden läksyn luettavakseni.

Kiitos, Gljá. Menneestä, tulevasta - kaikesta. Olet minulle niin paljon. Neljä vuotta takana, toivottavasti lukemattomia edessä! Sydämessä aina ja ikuisesti.

Minä ja hevoset osa 1: Mitä hevoset merkitsevät minulle?

Edellisen postauksen yhteydessä heitettiin ehdotuksia muutamasta eri postaus aiheesta. Päätin tehdä tästä kolmiosaisen "juttusarjan", joista ensimmäinen osa on koko tämän homman pohja, toisinsanoen, se mitä hevoset minulle merkitsevät. Seuraavat osat käsittelevät hevosen kanssa harrastamista.

Hevoseni merkitsevät minulle paljon ja ovat valtaosa elämääni. Huomaan rytmittäväni elämäni ja ajattelevani tulevaisuuttani hevosten mukaan. En voisi kuvitellakaan elämää ilman hevosia. Joskus olen hetken ajatellut ja koko ajatus on ollut kovin vieras, en kertakaikkiaan näe itseäni tekemässä mitään muuta. Kuitenkin vielä joitakin vuosi sitten hevoset olivat vain harrastus, kävin ratsastamassa muutaman kerran viikossa ja siinä se. Hevoset olivat hevosia ja luulen, että jos tapaisin nyt itseni niiltä ajoilta, saattaisin pitää pienen puhuttelun siitä kuinka ystäviään tulee kohdella. Tietenkin tein silloin sen aikaisten tietojeni mukaisesti. Pidin silloinkin hevosista paljon, mutta se ei ollut samanlaista kuin nykyään. Yhtä hyvin olisin voinut pitää juoksemisesta, rullaluistelusta tai salitreenistä. Se oli samanlaista intohimoa, jota tunnetaan rakasta harrastusta kohtaan, mutta ei sellaista, jota tunnen nyt.

Glján tultua taloon, alkoi pikku hiljaa harrastus muuttaa muotoaan enemmän elämän tavaksi. Kuitenkin vasta Akilleksen tulo auttoi ymmärtämään entistä paremmin hevosia ja niiden sielun elämää. Oikeasti haluamaan ymmärtämistä, ei vain jotenkuten pärjäämistä ja kun miettii meidän kahden lähtökohtia, luulen päässeeni jotakuinkin samalle levelille. Viimeisen vuoden aikana olen kokenut hevosteni kanssa uskomattomia hetkiä. Ne jokainen ovat tehneet niistä enemmän silmissäni persoonia ja sitä kautta ystäviä. Tietenkin ne ovat olleet sitä koko ajan, minä en ole vain ollut valmis vastaanottamaan sitä kaikkea. Vasta avattuani omaa sydäntäni ja vietettyäni vilpittömästi aikaa hevosteni kanssa, tajusin mikä ero on vain harrastaa hevosia kuin ottaa ne osaksi elämäänsä, kuin perheeksi ja ystäviksi. Tämän oivaltaminen on tarjonnut niin pakahduttavia onnen tunteita, etten ole koskaan kokenut missään asiassa sellaista. Tälläistä onnea tarjoaa ihan vain jokin sellainen, että Gljá tulee tarhan toiselta puolelta luokse ja haluaa rapsutella niskaani. Niitä tarinoita on jo niin monia kun olen tuntenut, miten rintaa puristaa silkasta onnesta, joita ei voi sanoin selittää. Olen oppinut niin paljon hetkessä elämisen taitoa, nöyryyttä ja pyyteettömyyttä. En usko, että olisin mitenkään muuten voinut oppia niin paljon arvokkaita asioita elämisen taitoon. 

Kaiken tämän tajuaminen sai myös harrastamisen muuttamaan muotoaan. Nykyään mikään ei ole itsestään selvyys ja kyseenalaistan kaikkea, koko ajan. En kaipaa sitä muutaman vuoden takaista tyhjäpäistä touhua, mutta kieltämättä se oli.. no, tyhjäpäisempää. Kun välittää jostain oikein kovasti, se on välillä myös valtava taakka ja täynnä huolta. Onneksi kuitenkin hyvillä asioilla taika peittää alleen satakertaisesti kaikki epäonnistumiset ja ikävät asiat. 

Ennen halusin tulla hyväksi ratsastajaksi, nyt haluan tulla paremmaksi ihmiseksi ja ystäväksi hevosilleni. Ratsastus ei ole pääosassa, joskus voi olla viikkojakin, etten ratsasta lainkaan. Tahdon mieluummin hengailla hevosteni kanssa, pitää hauskaa temppujen muodossa, harjata, rapsutella tai ihan vaan käydä pitkä kävelylenkki jalkaisin. 

Luottamus, välittäminen, ystävyys, hauskapito, avoin mieli, oppiminen. Mitkä ovat sinun teesisi ja avaimet parempaan suhteeseen hevosesi kanssa?

Seuraava osa kertoo meidän yhteisistä harrastuksista ja siitä kuinka treenaamme, pysyhän mukana!

Vähän kuulumisia ja haaste

Bloggailu on nyt pitänyt taukoa, koska ihmeitä ei ole tapahtunut. Pihamaat ovat pysytelleet luistinratana ja muutoinkin ratsastuspohjat ovat olleet surkeat. Nyt kuitenkin onneksi sataa oikein kaatamalla, hyvästi talvi ja jäätiköt! (toivottavasti ainakin..) Parempia ratsastuskelejä odotellessa ollaan lähinnä leikitty tarhassa tai hoitopaikalla heppojen kanssa ja eilen menin hetken ilman satulaa. Jalkaparkani vain olivat niin kipeät ja tönköt, kun olin edellispäivänä kruisannut potkukelkalla koirien kanssa jäällä, ettei ratsastus oikein tahtonut sujua. Jäällä oli vaan niin mieletön fiilis ja kilometrejä kertyi varmaan lähemmäs kymmenen ihan huomaamatta kun huristelin tukkaputkella eteenpäin. Siihen päälle vielä patikointia metsässä, jossa kipusin monta kertaa hitokseen jyrkän kallion rinteen ylös ihan kuntoilun huumassa. Arvatenkin olin tälläisten urheilusuoritusten jälkeen taipuisa kuin rautakanki ja ratsastus oli erittäin haasteellista. Gljá tosin oli todella energinen ja mielissään päästessään liikkumaan. Harmitti sen puolesta, ettei se saanut rallitella kun kuskilla oli hieman vaikeuksia kestää edes käynnissä mukana..

 Toivottavasti kohta päästään taas paremmin treenin makuun. Akilles puolestaan on edistynyt "espanjalaisen alkeissa" ja onkin nyt hyvin innoissaan uusista taidoistaan. Saapa nähdä, miten poika kehittyy.

Mutta nyt asiaan.. Olen saanut bloggaushistoriani ensimmäisen haasteen. Sellaisella minua heitti Takaisin lähtöruutuun -blogin kirjoittaja. Kiitos hänelle haasteesta! Haaste on maustettu nostalgiakuvilla, koska ne sopivat hyvin yhteen monen kertomani faktan kanssa. :)

 

 Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen luonnostani punapää ja inhosin tukkani väriä aina näihin päiviin saakka. Nyt kadun, että joskus tein tuolle pehkolle jotain. En myöskään omistanut kulmakarvoja, sittemmin ne ovat tummentuneet omia aikojaan.

Tämä kuvakammotus taisi olla neljänneltä luokalta..

 2. Pienenä olin lihava, ruma, pisamikas ja aina päätä pidempi muita. Siksi usein naljailun kohde ja itsetuntoni oli niin surkea, että korjaan tämän vuoksi ryhtiäni vielä tänäkin päivänä.  

Näiden kuvien jälkeen varmaan aloin tajuta, etten ole samankokoinen muiden ikäisteni kanssa...

Ponjan-tyttö eli "pikku" oli naapurin ex-ravuri, jonka kanssa saimme touhuta kaikenlaista ja oppia hevosenkäsittelytaitoja.

3. Aloitin hevosharrastukseni naapurin ravitallilla. Menimme enimmikseen ilman satulaa ja kun vihdoin sain aloittaa ratsastuskoulussa, en osannut istua satulassa lainkaan. Tiukka ratsastuksen opettajamme ei antanut minun ratsastaa satulalla seuraavaan pariin vuoteen, jotta sai korjattua istuntani mieleisekseen. (ps. sieltä lähti myös vannoutunut rakkauteni issikoihin <3)

Jóna ja Skessa

4. Kärsin pahasta ratsastuspelosta pitkään kun vuonna 2001 tipuin silloiselta vuokrahevoseltamme Pötköltä. Tämä tapahtui noustessani selkään ja ollessani vasta mahallani satulan päällä, Pötkö säntäsi hurjaan pukkilaukkaan. Valuin toiselta puolelta suoraan käsilleni, jonka seurauksena vasen käsi napsahti poikki. Sain tästä onnettomuudesta niin pahan ratsastuspelon, etten ratsastanut kunnolla ennen kuin vuonna 2008 aloitin uudelleen. Välillä kokeilin, mutta huonoin tuloksin, sillä pelko oli liian hallitseva elämässäni.

Palasin juuri sairaalasta ja pääsin samantien saattamaan Pötkön kotimatkalle kun säikähtänyt omistaja tahtoi viedä sen äkkiä pois.

5. Ratsastuspelon aiheuttaman tallilta erkaantumisen vuoksi elämäni kului ylä-asteesta saakka lähinnä bilettäen. Elin todella hurjaa nuoruutta, jossa viina virtasi ja tehtiin kaikkea ihan älyvapaata. Onni oli, että löysin hevoset uudelleen, että tuli jotain tolkkua tähän elämiseen.

6. Ratsastuspelkoni kaikkosi kokonaan vasta työskenteltyäni viime syksynä Ruotsissa. Sitä ennen se oli ollut hallinnassa jonkin aikaa, mutta Ruotsissa ollessani se katosi kokonaan. Päivän aikana kun nousi vaikka kuinka monen hepan selkään, alkoi uskoa siihen, että minä sittenkin osaan ja pystyn tähän.

7. Elin pari vuotta Glján tultua sellaista kisahuumaa, että meinasin lopulta väsyä koko harrastamiseen. Suoritin vain ajattelematta sen enempää hevosen tai omaakaan hyvinvointia. Tästä syystä olen alkanut tarkastella nykyistä tapaani harrastaa ja elää hevosten kanssa, enkä enää hyväksy puoliakaan se aikaisista tavoistani toimia.  

8. Olen todella tempperamenttinen ja helposti kiukkustuva ihminen. Vihaan niitä luonteenpiirteitä itsessäni. Olenkin oikeasti melkoinen lellipenska ja saanut aina tahtoni läpi kaikessa. Nykyisin olen yrittänyt päästä näiden luonteenpiirteiden herraksi. Onneksi nyt osaan hyväksyä elämän puutteet ja epäonnistumiset rennommalla asenteella, mutta vielä on paljon opittavaa. Ihme kyllä, hevosten kanssa olen aina ollut maltillisempi kuin muussa elämässä. Terapeuttiset hevoset, tässäkin asiassa.. ;)

Isän sanoja lainatakseni "pakkohan se on tehdä, ettei tarvii nähdä sitä Iitan ilmettä kun alahuuli on ihan rullalla".. haha.. :D

9. Puhun, nauran ja laulan itsekseni koko ajan ja toisinaan tämä on aiheuttanut noloja tilanteita. Ruotsissakin juttelin yksikseni tarhoja siivotessa kunnes tajusin, että työnantajani seisoi selkäni takana. Kyllä hävetti..

10. Olen palvelualtis ihminen ja rakastan sitä tunnetta kun saan auttaa ihmisiä. Tästä syystä viihdyn enemmän kuin hyvin palveluammatissa, koska höveliluonteeni siihen ihan omiaan. Jos joku tarvitsee apua tai vastauksia, olen kärppänä paikalla kuulemassa, miten voin olla avuksi.

11. Olen ollut ikäni liikuntavastainen ihminen, kunnes nyt pikku hiljaa olen oppinut nauttimaan siitä. Ennen minua ei olisi saanut millään salille tai lenkille..

11 kysymystä

 1. Mikä on tai mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä hevosten kanssa? 

- Jokainen kerta kun tajuaa, että teen hevoseni kanssa yhdessä ja molemmat nauttivat siitä, mitä ollaan tekemässä. 

2. Entä mitkä kauheimpia tai ikävimpiä?

 - Epätoivon hetket kun tulee ymmärrysongelmia eikä osaa ratkaista tilannetta tavalla, jolla hevonenkin sen ymmärtäisi. Silloin on paikallaan tuumaustauko.

3. Millaisen hevosen/ponin ottaisit, jos nyt olisit ostamassa?

- Hmm.. meillä on just nyt täydelliset tyypit laumassa, mutta olen aina haaveillut tinkeristä ja sellaisen aion tulevaisuudessa hankkia. Lempeän jättiläisen. :)

4. Mikä sinulle on tärkeintä hevosharrastuksessa?

- Yhdessäolo ja toveruus hevosen kanssa. Sekä se tunne kun on onnistunut opettamaan hevoselle jotain onnistuneesti tai ennen kaikkea se kun itse oivaltaa jotain! Lisäksi maastot Marian ja Monan seurassa, tottakai!

5. Minkä blogin hevostähden haluaisit itsellesi tai mitä haluaisit "testata"?

- Varmaan Sophia Backlundin Zebbeniä. Olisi makeaa edes kerran eläissään istua pitkälle koulutetun kouluhevosen selkään.

6. Ketä ihailet? 

- Ihmisiä, jotka ovat rehellisiä. Esimerkiksi pikkusiskoni Maria on hyvin suorasukainen. Vaikka piirre on saanut välillä minut varpailleen, arvostan suuresti, että Maria seisoo vakaasti kannattamiensa asioiden takana. Plussaksi täytyy tietenkin sanoa, että hän osaa tehdä sen kohteliaasti eikä kiivastu eri mielipiteistä.  

7. Miksi kirjoitat blogia?

- Koska tämä on kivaa! :) On hauskaa lueskella aika ajoin, mitä sitä on tullut touhuttua.

8. Millaisista blogeista itse pidät?

- Luen monenlaisia blogeja, ihan laidasta laitaan. En kuitenkaan pidä blogeista, joissa aivan liian yksitoikkeisesti käydään asiat läpi tyyliin "kävin hakee hepan tarhasta, laitoin sen käytävälle seisomaan, harjasin ja laitoin satulan..". Tekstin pitää olla mukaansa tempaavaa luettavaa. Lisäksi kuvia pitää olla tekstiä maustamassa.

9. Mitä muuta harrastat kuin hevosia?

- Käyn kuntosalilla, joogassa ja touhuan milloin mitäkin koirien kanssa.

10. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (Hevosten parissa tai muualla.)

- Tankotanssia! Kunhan vaan löydän paikan jossa pääsee kurssille.. Kauhee polte päästä kokeilemaan.

11. Kenelle haluaisit lähettää terveisiä? Millaisia?

   - Tulevaisuuden minälle (sit jos joskus luen tätä vuosien päästä ja nauran räkäisesti, mikä urpo olen ollut): Toivottavasti nautit joka hetkestä, sillä tämä oli elämän parasta aikaa! Lähetän myös terkut kaikille kivoille ja ihanille ketkä tätä lukee; saa joskus kommentoida, kertoa kuulumisia ja vaihtaa ajatuksia.. :)

Noniin ja aion pinnata tässä haasteessa sen verran, että jokainen kuka tahtoo tämän tehdä, niin tehkööt. Eli haastan jokaisen halukkaan.

Tässä niille, jotka tarttuvat haasteeseen:

1. Viime vuoden ikimuistoisin hetki?

2. Hevosesi kolme ihastuttavinta ja kolme vihastuttavinta piirrettä?

3. Lajisi ratsastuksessa/tyylisuuntasi hevostelussa? 

4. Mitä ratsastuksen lajia haluaisit kokeilla?

5. Millaisena näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

6. Ihminen, jota arvostat eniten elämässäsi?

7. Missä sinulla on elämässä eniten opittavaa?

8. Mikä mielestäsi on suurin vahvuutesi?

9. Mikä olisi unelmien työsi?

10. Miksi kirjoitat blogia? 

11. Mitä suunnitelmia sinulla on tulevalle kesälle?