Kurssikuulumisia runsaan kuvasadon kera

Kuinkas muutenkaan.. Mun postaukset on aina ylikuormitettuja kuvilla, pääasiassa siksi, että tsekkailen niitä aina itse muistia virkistääkseni miten on mennyt. Täytyy muuten sanoa, että nykyään kehtaa jo julkaista näin paljon kuvia. Vielä joitakin vuosia sitten poimin sadoista kuvista yhden tai kaksi vahingossa onnistuneen. Lopuissa menoa oli.. no, karmean näköistä. Että kai sen oman kehityksen voi silläkin punnita, että lähes kaikki kuvat kestävät "päivänvaloa", sillä meno on tasaisen sujuvaa. Ei suu auki ja selkä notkolla juoksevaa hevosta. Vielä näitäkin enemmän olisin voinut laittaa jos en olisi yrittänyt vetää jotain rajaa.. haha. ;)

Mutta nyt asiaan ennen kun harhaudun aiheesta ihan totaalisesti..

Kurssipäivä oli kaikinpuolin erittäin onnistunut! Paikalla oli mukava porukka ja tykästyin Sölviin opettajana. Oman haasteensa toi kielellinen puoli, sillä Sölvi puhuu hyvää englantia, mutta vahvasti islantilaisittain murtaen. Sölvi myöskin puhui todella nopeasti ja minä jäädyin aina miettimään ja kaivelemaan sanoja päästäni. Niinpä kaikki tapahtui varmasti Sölvin silmissä todella hitaasti ja saatoin varmasti vaikuttaa jopa hieman vajaamieliseltä.. xD 

 Tuima, keskittynyt tuijotus. Apua, mitä se puhuu... yrittäisit nyt edes näyttää viisaalta.

No nyt se odottaa, et vastaan jotain.. voi hitto.. voiskohan noista joku tulkata.. 

Aloitettiin sillä, että näytin Akillesta eri askellajeissa. Hevonen tuntui alla todella mukavalta, itseäni vaan jännitti kamalasti, mutta siihen nähden hommat sujui yllättävän hyvin. Laukkakaan ei pettänyt vaikka ehdin jo sanoa ennen nostoa Sölville, että laukka on meille todella vaikeaa. Sölvi tuumasi vain pienen laukkapätkän jälkeen, että ei meillä ole mitään isoa ongelmaa eikä laukka ole huonoa ollenkaan. Minun showni jälkeen Sölvi pyysi saada testata Akillesta ja minä siirryin maneesin laidalle katsomaan. Voi Aksu-rukkaa kuinka sitä taas jännitti aluksi, mutta muutaman kierroksen jälkeen se päätti pitävänssän Sölvistä ja rentoutui silmiin nähden. Sölvistä huomaa, että hän on kasvanut hevosten parissa ja varmaan ratsastanut ennen kuin on oppinut kävelemään. Hän oli hyvin pehmeä ja reilu Akillesta kohtaan. Menossa oli sitä Islantilaista tarkkaa, mutta rentoa touchia. Sitä, mitä me Suomalaiset vasta yritämme löytää. Ei mitään hinkutusta vaan "keep it simple" ja hommahan toimii. 

Sölvi kommentoi Akillesta suurinpiirtein näin: "Se on lojaali ja motivoitunut, hyvin pehmeä ja kevyt suustaan, mutta rungostaan hieman jäykkä. Olet tehnyt todella hyvää työtä sen kanssa". Siinä se tuli. Minä olen onnistunut. Tuskinpa olisi samaa sanonut vuosi sitten.

Sölvi näytti meille askellajit testattuaan harjoitusta, jota halusi meidän alkaa tekevän. Olen itseasiassa tehnyt samaa harjoitusta kotona aika paljonkin, mutta sain nyt uusia hyviä vinkkejä tehdäkseni siitä hevoselle selkeämpää ja palkitsevaa. Kyseessähän oli vain istunnalla ympyrälle taivutus. Ohjaa ei missään nimessä saanut käyttää fiksaamaan kaulaa, se oli vain johtavalla otteella. 

Eka tunti ohi. Olo hieman hämmentynyt ja sanalla sanoen hävetti huono kielitaitoni, mutta olin otettu Sölvin kehuista.

Toisella tunnilla pääsin istuntani kanssa paremmin sinuiksi ja Akilles alkoi vastata kokoajan vain herkemmin. 

Ja saman ajatuksen kun vei raviin niin voi pojat mitä menoa... Sölvi sanoikin, että minun täytyy vain uskaltaa ruveta ratsastamaan enemmän eikä vain matkustaa kyydissä. Tähän asti on vain tuntunut siltä, että kauheasti ei ole voinut tehdä, ettei tasapaino menisi. Vasta viime viikkoina on alkanut raviin tulla jotain ratsastettavuutta ja kurssilla se kulminoitui erinomaiseen suoritukseen sekä valtavaan edistysaskeleeseen.

Nyt en keksi kirjoittaa kurssista enempää, mutta kysyähän saa jos jotain tuli mieleen. Olen nukkunut 3,5 tuntia yövuoron jälkeen, täytyy lähteä koirien kanssa lenkille tuonne tuulen tuiverrukseen, jotta heräisin vähän ja jaksaisin mennä taas illaksi painamaan duunia. Onneksi on vain kuuden tunnin päivä, muuten voisi vähän koetella, koska en ehdi nukkua enää enempää ennen työvuoroa. Pitäähän sitä ehtiä tallille ennen töitä.. ;)

Gljá oli Akilleksen seuraneitinä mukana. Se on kyllä todellinen kultakimpale ja paras hevostoveri, jota toivoa saattaa. Molemmat hevoset muuten lähtivät aamulla matkaan erittäin mielellään, josta olen hyvin tyytyväinen. Jos lastauksessa olisi ollut ongelmia, silloin olisi luultavasti viimeisestä maneesireissusta jäänyt jotain hampaan koloon. 

Ennen kaikkea muuta kurssipäivästä jäi mieleen suhteeni Akillekseen. Se todella luottaa minuun nyt ja uskaltaa olla kanssani missä vain. Silti Glján virka seuraneitinä oli todella tärkeää. Kun tulimme viimeiseltä tunnilta pois maneesista, Akilles nosti päänsä ylös ja hirnahti korvia vihlovasti. Kymmenien metrien päästä valkea tamma höristi korviaan, nosti pään ylös ja hirnui takaisin "täällä minä olen!". Kun Akilles kuuli tyttönsä äänen, se laski pään takaisin alas, hörisi ja imeskeli tyytyväisenä huuliaan. Se  ei missään vaiheessa jännittänyt kanssani maneesissa, mutta toki piti tarkistaa missä kaveri on. Niin suloista.. Ei ole mitään laumaa tärkeämpää. <3

Ja Mona... Suurkiitos kun jaksat aina lähteä reissuun kanssani, auttaa, toimia aivoinani, hoitaa hevosiani, kuvata ja pöljäillä kanssani. Maailman parasta seuraa. ;) <3 

Kuulumisia! niitä hyviä ja vähän huonompiakin

Vaikka hevoset ovat liikkuneet säännöllisesti ja treenit ovat menneet hyvin, on postailu ollut nyt aivan jäissä monestakin syystä. Pääsyyllinen lienee aika tai paremminkin sen puute, sillä motivaatiota olisi kyllä postailla vaikka mitä (muutakin kuin kuulumisia), mutta kun ei riitä päivissä tunnit niin minkäs teet.. Työt, hevoset, koirat ja salilla treenaaminen pitää sen verran touhukkaana, että silloin kun koneella ololle olisi aikaa, kaadun mieluummin sohvalle tai sänkyyn.  

Nyt siis tiedossa melkoinen kuva- ja tekstipläjäys. Näistä jutuista ja kuvista oli tarkoitus tehdä pari eri postausta, mutta kun ei ollut sitä aikaa, niin tulkoot nyt kerralla sitten.

Pääuutinen tälle viikkoa varmaankin on, että osallistun jälleen valmennukseen Akilleksen kanssa. Tällä kertaa menemme tutustumaan täysin uuteen opettajaan, Suomen maajoukkueenkin valmentajana toimineeseen Sölvi Sigurðarsoniin. Sölvin kurssia meille suosittele Jenni, joten ajattelin rohkaista mieleni ja lähteä kokeilemaan. Valmennus on lauantaina, joten sieltä sitten postaus materiaalia tiedossa ensi viikolla, kävi miten kävi. 

Omien hevosten kanssa on siis pyyhkinyt tosi kivasti ja siitä alempaa lisää, mutta Marialla ei ole ollut Kasparin kanssa aivan yhtä hyvää tuuria matkassa. Maanantaina otettiin Kaspar kentälle ja jeesailin Mariaa tekemään samoja tehtäviä, mitä olivat aiemmin tehneet Jennin tunnilla. Kaspar tuntui olevan yhteistyöhaluisella tuulella, vastasi apuihin todella herkästi ja tuntui toimivan toisinaan kuin ajatus. Iloitsimme onnistumisista, kunnes ravipätkiä aloitellessa selvisi, ettei Kasparilla ole kaikki kunnossa. Sen vasemmassa etujalassa on ollut ongelmaa aiemminkin, mutta nyt se siirtyi raviin todella epäpuhtaasti hypähtämällä. Hämmentävää oli, että tämä epäpuhtaus näkyy ainoastaan siirtymisessä, ei ravissa juurikaan. Luulimme siis, että syy on varmaan ratsastajassa ja jatkoimme vielä hetken kunnes Maria onnistuikin siirtymään lähes puhtaasti raviin. Vikaa oli myös Marian istunnassa, joten ajattelimme, että voisin näyttää Marialle siirtymisen tai pari, jotta näkisimme onko siinä mitään eroa. Kun nousin selkään Kaspar vetäisi totaali stopin, liikkui ainoastaan taaksepäin jos johonkin enkä sitä sitten pakottanutkaan mihinkään suuntaan. Nousin alas ja Maria takaisin tilalle, mutta sama jatkui. Olimme kertakaikkiaan hämmentyneitä, sillä oli selvää, että poniparkaa varmasti vaivasi jokin. Poni riisuttiin varusteistaan ja pyysimme sitä raavaamaan irtona. Siirtyminen oli jälleen todella surkea, mutta vauhtiin päästyään poni oli puhdas ja vauhtiakin piisasi, mutta aivan oma itsensä se ei vieläkään ollut. Päätimme alkaa ottamaan asiasta selvää ja Kaspar onkin lähdössä Kangasalalle klinikkatutkimuksiin 12.5., jossa spesialisti arvioi onko se enää jatkossa enää muuta kuin päiviemme ilona ja rapsuttelukaverina. Jotain selvästi on pielessä, ei ehkä pahasti, mutta selvittää täytyy voimmeko tehdä asialle jotain sen parantamiseksi. Ei ole tärkeää onko Kasparilla ratsunuraa edessä, mutta on erityisen tärkeää, että tahdomme sen olevan kunnossa. 

Jotta vaakakuppi kestäisi tasapainossa, hieman sairastellut vanhuksemme on päättänyt ottaa keväästä kaiken ilon irti. Se on kertakaikkiaan ollut niin mahdottoman energinen ja iloinen, että en ole koskaan nähnyt sitä sellaisena. Se tahtoo aina mukaan tarhasta ja kuten kuvista näkyy se hengaili mukana Marian ratsastaessa Kasparilla. Välillä se piehtaroi hiekassa oikein antaumuksella (saattaapi näkyä sekin kuvissa :D), välillä se kulki Kasparin matkassa ja toisinaan se parkkeerasi häntänsä minulle rapsutettavaksi. Jos en huomioinut, se työntyi aina vain lähemmäs ja nautti sitten rapsutuksista huuli pitkänä. Lopulta se hurvitteli ja pukitteli laukassa kuin mikäkin villivarsa. 

Ihana vanhus, on niin mahtavaa nähdä se noin pirteänä ja elämänhalua täynnä.. <3

Gljá puolestaan pääsi lämmittelyjen jälkeen kokeilemaan hieman espanjalaista selästä käsin. Olen jauhanut blogissani lukemattomia kertoja, että pian on sen aika. No, mutta kun ei ole ollut. Sellaista se on kun hevosia kouluttaa, etenkin kun ei itse ole mikään ammattilainen. Täytyy vaan jaksaa odottaa ja antaa aikaa kehitykselle. Nyt kuitenkin olen alkanut saada espanjalaista käyntiä sujumaan selästä käsin edes sinnepäin. Maastakäsin menee jo aikalailla puhtaasti ja hyvässä rytmissä, jopa ympyrälläkin, mikä tuntuu olevan Glján mielestä ehdottomasti parasta. Selästä käsin olen kokeillut kerran maastossa ja tämä videopätkä taitaa olla toinen yrityksemme. Kuten näkyy, vaikeaa on vielä löytää rytmiä, mutta yritystä tammalta ei puutu. Saapa nähdä, miten homma pyyhkii vaikkapa kuukauden päästä. Ja kyllä, videon laatu on taas sellaista shaipaa, että ei mitään rajaa.. Tämä on asia, jossa meidän porukan pitää ehdottomasti kunnostautua.. :D

Kun espanjalaista oli harjoiteltu parin suoran verran, päästin mamman ravailemaan ja laukkailemaan rennommin. Nykyään kaikki sellainen on niin helppoa sen kanssa, ennen kun kaikki oma aika meni taistellessa kyydissä pysymisestä. Nyt vaan vähän ohjailee jos tarve ja istuu kyydissä nautiskelemassa. Se on ollut meidän suurin tavoite aina ja ihan huomaamatta ollaan se saavutettu. 

Kun oli vähän höntsäilty ja kävelty välissä, Maria viritteli pyynnöstäni meille kaksi kavalettia laukkatyöskentelyä varten. En ole koskaan koettanut Gljálla mitään laukkapuomien tapaistakaan, mutta tamma suoriutui tehtävästä kunnialla. Jestas miten se ilahtui nähdessään kavaletit. Tämä tamma se tykkää hypätä..

Ihme, ettei tuo ratsastaja pökertynyt alas kun ainakin viiva suusta päätellen näyttää siltä, ettei idiootti muistanut hengittää.. voi jestas millä ilmeellä sitä tulee vedettyä.. -_-

Vauhdikkaiden kavalettitreenien päätteeksi saatiin kentänlaidalla touhujamme seurannut, tallimme oma rokkari Andy McCoy, jakamaan rakkauden osoituksia. Kissakin aivan höperö näin kevään kunniaksi. Se rakastui Gljáhun täysin ja kuljeskeli loppukäyntien ajan pitkin pihoja mukana ja hirveästi mouruten tietenkin. Aina jos pysähtyi, se säntäsi jalkoihin pyörimään. :D

Seuraavana päivänä (tiistaina) oli Akilleksen vuoro treenailla. 

Kentälle saapui myös Maria Kasparin kanssa, tarkkaillaksemme miten sen jalka voi. Kuten tekstistä aiemmin kävi selville, hyvinhän se ei voinut vaan vielä maanantaita huonommin, jonka jälkeen klinikka aika päädyttiin varaamaan. Kaspar ei suostunut edes väistämään kunnolla yhtä askelta, se näytti kertakaikkiaan tuntuvan niin vaikealle.

 Ilmeestäkin näkee, ettei kaikki ole kohdallaan..

Maria antoi ponin olla ja jäi seurailemaan meidän treenailuja. Akilles yllätti minut täysin toimimalla kaikissa askellajeissa todella hyvin! Aloitimme ravissa, jossa se puksutti eteenpäin kuin juna. Minä vain hymyilin selässä ja päivittelin Monalle (jolle kiitos kuvista!) ja Marialle, että mitähän tälle hevoselle nyt on tapahtunut.

Kun oltiin vähän alkuun ravailtu, ajattelin ottaa riskin ja kokeilla laukkaa. Olen pääasiassa luopunut laukkaamisesta kentällä, sillä se on Akillekselle aivan tavattoman haastavaa. Sen surkean tasapainon vuoksi meidän pieni kenttä ei riitä tilaksi, se hätääntyy ennen kurveja ja tippuu passille tai alkuaikoina ristilaukalle. Nyt kuitenkin nostin laukan ja sainkin yllättyä erittäin positiivisesti. Ruuna toimi niin perhanan hienosti! Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin!

Med MöhöMaria&Kasparin karvaäässi... ;)

Suhteellisen veikeä kuva.. :D

Parien laukannostojen jälkeen pyysin vielä laittamaan molemmille sivuille pienet kavaletit. Akilles oli katsellut kentän keskemmelle siirtämiäni kavaletteja vähän sillä silmällä ja hakenutkin niitä kohti. Joten ruuna sai toteuttaa itseään ottamalla parit pomput, joista selvittiin hienosti niistäkin. Ylpeä mun pojasta <3 Koikkaloikista ei kovin onnistuneita kuvia tullut, alla oleva taisi olla ainut joka ei ollut aivan tärähtänyt. 

Sillä aikaa kun me Akilleksen kanssa menttin loppukäyntejä oli Maria löytänyt taas Kaspariin kontaktia. Ruuna innostui rapsuttelemaan Mariaa ja hieman..ööh.. kova hampaisestikin. :D

 Niitä salaisuuksia, joita vaan hevonen ja sen omistaja ymmärtää..

 Mariaa hieman epäilytti kun Kaspar niin innoissaan ylähuulella rapsutteli..

 "Jos mää tästä tissistä ihan vähän nappasen kovemmin!"

 "OOOOOOO"

 "Jauuuuuts!"

 "No okei, jos mä täältä masusta vähän hellemmin"

 Ja Marian vuoro..

 Koitappa siinä nyt nauttia hieronnasta kun yks vammanen on päiväkävelyllä..

 Huuli pitkänä nauttimassa hieronnasta.. <3

Toivotaan, että saadaan Kaapo-poika taas kuntoon. Tai ainakin kivuttomaksi, muulla ei niin väliä. <3

Ja huomenna hirmunen pakkailu ja varusteiden puunailu lauantain kurssipäivää varten. 

Palaamisiin jälleen!