5. elokuuta 2014

Minä ja hevoset osa 2: Näin meillä treenataan sekä kilpaileminen

Edellisessä postauksessa käytiin läpi lyhyesti hevosten merkitys elämässäni. Koen, että hevoset ovat elämän tapani ja ratsastus meidän yhteistä ajanvietettä ja harrastus. Tässä siis hieman tietoa siitä, miten meillä treenataan ja lisäksi yhdistin tähän aiemmasta aikomuksestani huolimatta myös kilpailemisen. Alunperin aioin tehdä kilpailemisesta ihan oman juttunsa, mutta minulle arvokkaampana asiana, tämän juttusarjan viimeinen osa omistetaankin meidän tavalle pitää hevosia. Nyt kuitenkin siihen treeniasiaan.

Jos treeneissä pitäisi noudattaa vain yhden sananmukaista ohjelmaa, minä valitsisin monipuolisuuden. ;) Meillä maastoillaan, jumpataan, hypätään, irtojuoksutetaan, temppuillaan.. Mitä vain satutaan keksimään. Kun treenaaminen on monipuolista, mieli pysyy virkeänä ja keho saa monenlaista ärsykettä kehittyäkseen. Tietenkin kehitys vaatii myös pitkäjänteistä ja rutiininomaista työtä, mutta yhtä tärkeää on pitää myös hauskaa ja keksiä treeniin vaihtelua.

Meidän laji ratsastuksessa on askellajit. Islanninhevosissa onkin oma haasteensa tavanomaista useamman askellajin vuoksi. Näiden kaikkien askellajien tasapainoinen kehitys on melko haastavaa ja välillä käykin niin, että kun yksi askellaji alkaa toimia, toisessa tulee vaikeuksia. Kuitenkin juuri tämä on se syy, miksi minusta juuri askellajiratsastus on äärettömän kiehtovaa. Haastetta piisaa ja minähän en sitä pelkää. Välillä toki tuntuu, että voisihan sitä päästä helpommallakin, mutta se unohtuu sillä hetkellä kun kauan odotettu onnistuminen tapahtuu. 

Gljá alkaa olla melko tasapainoinen kaikissa muissa askellajeissa paitsi töltissä. Myös laukassa se on tällä hetkellä melko jäykkä, mutta tämä on korjattavissa kun alamme taas syksyä kohden jumpata enemmän. Kesä kun on lähinnä mennyt maastoillessa kentän puutteesta johtuen. Toki jumpata voi muuallakin, mutta laukan parantamiseen kaipaisin toisenlaista työskentelyä. Ehkä voin hyödyntää siihen nyt peltoa kun heinät on puitu. Ainakin on laaja ja tasainen alue.
 Akilles puolestaan on vielä tasapainoton ja viisikäyntisenä toisinaan melko hukassa askellajeissaan. Se rikkoo laukan herkästi passiksi ja ravilta töltiksi. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut jatkuvasti ja kun talvella lähdettiin liikkeelle siitä, että ravia tuli siedettäviä askelia yksi tai kaksi, nyt sitä tulee jo pitkät pätkät. Töltti oli ajoittain melko passitahtista, mutta nyt nakutetaan menemään jo aivan puhtaasti. Laukassa on ollut peikkona ristilaukka, mutta tästä onneksi on päästy jännityksen lievennyttyä ja varmasti myös hieronnalla oli osuutensa asiaan.

Jotta tämä teksti olisi selkeä, käyn läpi kaikki askellajit kummankin hevosen kohdalta. Kerron mitä keinoja käytän sen tietyn askellajin parantamiseen ja tietenkin sen, mitä meidän lajissa halutaan nähdä kun kyseistä askellajia esitetään meidän kilparadalla eli baanalla. Huom, kriteerit ovat vain minun muististani  repäistyä pintaraapaisua. Tuskin siinä kaikki, mitä halutaan nähdä. :)

Lyhyenä tietoiskuna tietämättömille, että baana on ovaalinmuotoinen rata. Sen tarkoista mitoista en ole varma, mutta muistelisin että pitkäsivu on n. 100m.



Vielä sen verran treeneistä, että liikutan hevosia n. 3-4 krt viikossa. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Pidän periaatteena, että silloin jos menee oikein hyvin treeni on lyhyt ja silloin kun menee päin mäntyjä ja alkaa tunteet kuumeta, on parempi viedä hevonen takaisin tarhaan ja yrittää parempana päivänä uudelleen. Etenkin kenttätreenit yritän pitää mahdollisimman lyhyinä, mutta tehokkaina. Maastossa sitten kasvatetaan kilometreilla kuntoa ja kestävyyttä. Lisäksi minulle on tärkeää, että hevonen on rento ja positiivinen. Mitään liian vaikeaa ei saa vaatia vaan kuulostellaan, milloin on uuden asian oppimisen aika.

Käynti

Kilpailuissa halutaan nähdä rentoa käyntiä, jossa hevonen kulkee askeleessaan leväten ja hyvällä yliastunnalla. Pisteitä rokottavia tekijöitä voi esimerkiksi olla liian hätäinen tai passitahtinen käynti. Molemmilla hevosillani on onneksi luonnostaan hyvä käynti ja käynnin ratsastaminen on ollut minulle aina helppoa. Joku voi ajatella, että lastenleikkiähän köpötyksen ratsastus, mutta ei se sitä välttämättä ole. Pienilläkin tekijöillä voi olla iso merkitys. 

Ja näin sitä treenataan..

Käynnissä tehty työ on avain kaikkien muiden askellajien parempaan ratsastettavuuteen, mutta mielestäni myös käynnin itsensä ratsastamiseen tulee kiinnittää huomiota. Jumppaamalla ja puomeilla käyntiin haetaan lisää letkeyttä. Jumppaa on esimerkiksi ympyrätyöskentely, pohkeenväistöt, avo- ja sulkutaivutukset. Käyntiä ratsastaessa kiinnitän huomiota, että istun rauhassa - jäntevästi, mutta rennosti enkä anna istunnan lähteä liikaa työntämään hevosta. Tämä on yleisin virhe mitä näkee, että ratsastaja puskee hevosta käynnissä jatkuvasti istunnallaan. Lisäksi käynnissä pitää aina hakea hyvä mieliala puolin ja toisin. Kisasuorituksessani jätän käyntiosion aina viimeiseksi, koska tuolloin hevoselta on usein jo energiat vähissä ja se saa palkintonsa siirtymällä käyntiin. Voimme molemmat henkäistä pois kisasuorituksen paineet ja vain kävellä.




Ravi

Askellajikilpailuissa halutaan nähdä ravia, jossa on liitoa, hyvä tahti ja kaunis muoto. Mitään kouluponin sievää ravia ei radalla tahdota nähdä vaan liikettä, jossa on ponnua ja hevonen liikkui kuin tanssien. Glján askellajeista ravi on ehdottomasti paras ja mukavin ratsastettava vaikka se onkin taipuvainen jäämään herkästi etupainoiseksi. Itse olen myös aina tykännyt ravin ratsastamisesta. Silloin kun hevonen löytää ravissa täydellisen tasapainon ja oma istunta kestää kasassa, ravi on todella upea kokemus. Missään muussa askellajissa saan harvoin sellaisia euforiantunteita. Akilleksen ravi on vielä vaiheessa, mutta näytteitä on saatu jo erittäinkin kivasta ravista. Uskon, että tasapainon kehittyessä ja voiman kasvaessa sieltä tulee kelpoista ravia radallakin näytettäväksi. Tällä hetkellä suurin ongelma on ravin ratsastaminen ympyrällä, jossa Akilles usein rikkoo töltille. Tämä on siis varmasti suurin asia saada kuntoon ennen syyskuun starttia. Tosin eihän me siitä stressiä oteta, jos rikkoo kurvaan niin rikkoo, hällä väliä. :)

Ravin treenaaminen

 Kuten alla olevista kuvistakin huomaa, hyödynnän paljon puomeja sekä kavaletteja ravin treenaamiseen. Ylipäänsä puomit ovat erinomainen treenikeino tasapainon ja koordinaatiokyvyn kehittämiseen. Puomeja laitan myös niin, että vain puomin ulkopuoli on nostettu korokkeelle ja on hieman leveämmin ulospäin auki. Tämä auttaa sisäkylkeä taipumaan ja ulkokylkeä venymään paremmin mukaan. Kotona ratsastan vaihtelevasti matalammassa työskentelymuodossa ja aika ajoin sitten lähempänä sitä, mitä radalla näytetään. Mieluummin annan radalla hevosen liikkua vapaammin ja iloisesti, jotta vaikutelma jää positiivisemmaksi. Raviin on myös etenkin Glján kohdalla vaikuttanut paljon lapajumppa eli jalannostot espanjalaisen käynnin alkeita harjoitellessa.

Lisäksi ravissa käyttämiäni treenikeinoja ovat siirtymiset, temmon vaihtelut ja ympyrätyöskentely ja ylämäet. Hyvää tekee myös talvisin hankitreenit järkevissä määrin, olettaen, että sitä lunta on eikä se ole kivikovaa. Omaa istuntaa ravissa (kuten muissakin askellajeissa) kannattaa hioa ratsastamalla ajoittain ilman jalustimia. Itselle siitä on ainakin ollut valtavasti apua.







 Laukka

Askellajeista vaikein on minulle ollut aina laukka. Ehkä ratsastusharrastukseni alkutaipaleella tapahtunut täydestä vauhdista tippuminen jätti jälkensä sekä Akilleksen rajut ristilaukat, joiden seurauksena jään helposti könöttämään luodakseni illuusion siitä, etten tipu niin helposti ja takerrun hevoseen paremmin kiinni. Näinhän asia ei tietenkään ole. Kun vaan istun suorassa ja hevosta häiritsemättä, saadaan laukasta vasta jotain irti. 

Kisoissa tahdotaan nähdä laukkaa, joka kulkee kuin ylämäkeen, tahti on puhdasta ja laukka pyörii hyvin, muoto on kaunis eikä hevonen kiirehdi.

Ja näin sitä laukkaa harjoitellaan..

Ylämäet, pienet esteet, puomit, temmon vaihtelut ovat jotain niistä harjoitusmuodoista joita käytän. Myös jumppa laukan taustatyönä on erittäin tärkeää. Aloitellessa laukkatreenejä hevosen kanssa, tulee muistaa, että ei se määrä vain laatu. Kannattaa panostaa hyviin laukan nostoihin sen sijaan, että kaahottaa ympäriinsä. Pikku hiljaa nostoista siirrytään yhä pidempiin pätkiin kun tuntuu, ettei pakka enää leviä heti kun askeleita on muutamaa useampi. Erityisen tärkeää tämän kaltainen harjoittelu on ollut Akilleksen kanssa, jotta vältyttäisiin ristilaukalta. Jos nosto oli huono, Akilleksen tasapaino petti ja sen jälkeen koikkelehdittiin ristilaukkaa.





Töltti

Töltti on tietenkin yksi niistä syistä, miksi aikanaan ihastuin islanninhevosiin. Vetovoimaansa askellaji on kasvattanut, mitä syvemmälle sen saloihin on päässyt. Ravin lisäksi ehdottomasti lempi askellajini treenata vaikka haastavaa onkin. 

Kisoissa tahdotaan nähdä puhdasta, nelitahtista tölttiä. Hevosen tulisi liikkua itseään kauniisti kantaen, polkien hyvin alleen ja oikeassa temmossa. Miinusta voi tulla korkeasta muodosta, tahtirikoista (passi- ja ravitahtisuus). Tempoeroilla on iso merkitys kilpailuissa. Esimerkiksi jos työtöltti (hidas töltti) on liian kovaa, siitä rokotetaan pisteitä. Esimerkiksi töltti T1 luokassa esitetään hidasta tölttiä, temmon vaihtelut (työtöltti baanan lyhyillä sivuilla ja pitkillä lisättyä) ja kierros lisättyä tölttiä. 

Gljálla on hyvä, puhdas töltti. Vain pitkien treenitaukojen jälkeen ja jos ratsastaja on hieman epäaktiivinen, jää tamma ravitahtiseksi. Tölttiä pitää kuitenkin tällä tammalla tosissaan ratsastaa, ilmaiseksi sitä ei saa. Muoto ja tasapaino ovat aina olleet meille ne haastavimmat asiat töltissä. Silloin kuin Gljá oli takavuosina parhaassa kunnossaan, töltti alkoi olla jo hyvinkin helppoa. Nyt olemme hakemassa tätä kuntoa takaisin, mutta tahdon tehdä sen rauhassa ilman liikaa puskemista tai vippaskonsteja. Muoto tulee kyllä kun perustyö tehdään kunnolla. Akillekselle puolestaan töltti on huomattavasti helpompaa, poika kun liikkuu töltissä mielellään myös vapaana ollessaan ja lisäksi Aksulla on luonnostaan parempi ryhti. Akilles on ainoastaan hieman jäykkä ja sen vuoksi tasapainoinen liikkuminen on vielä haasteellista, mutta kaikki tämähän kehittyy treenin edetessä.

Tölttitreenin saloja..

Kuten kaikissa askellajeissa, töltitreenissä jumppa on erityisen tärkeää. Hevosen tulee olla pehmeä, notkea sekä ratsastettu hyvin avuille. Töltti paranee usein monen muun asian summana ja henkilökohtaisesti olen huomannut, että parempi laukka on usein yhtä kuin parempi töltti (tietenkin myös painoarvo sille käynnissä tehdylle pohjatyölle). Usein laukan jälkeen tulee tosi hyviä pätkiä tölttiä. Kuten ravissa ja laukassa, myös töltissä siirtymiset ovat tärkeät. Etenkin peruutuksesta suoraan tölttiin siirtyminen auttaa saamaan paremmin takajalat mukaan. Kun takajalat toimivat, selkä ja vatsalihakset aktivoituvat ja sitä kautta tulee sitten se muotokin paremmaksi. Myös temmon vaihtelut ovat hyvää treeniä. Esimerkiksi hitaasta töltistä noin 5-10 askeleeksi nopeampaan tempoon ja taas jarrutus takaisin hitaampaan. Tässä harjoituksessa istunta joutuu koville, että saa hidastettua hevosen pehmeästi.






Passi

Islannissa tätä on nimetetty kuninkuuslajiksikin. Minulle toistaiseksi vielä täysi mysteeri, mutta olen kovasti kiinnostunut oppimaan kun sen aika tulee. Olen päässyt muutamia kertoja kokeilemaan ja voi pojat mikä vauhdin hurma! Vaikka kaikki olivat vakuuttuneita, että Gljá on täysin puhdas nelikäynti löytyi tammalta kuitenkin passia kaksi talvea sitten. Tätä ei ainakaan toistaiseksi ole kaivettu sen enempää esille - joskus olen käyttänyt sitä töltin parantamiseen. Etenkin lisättyyn on saatu kivasti ponnua kun ensin on nostettu laukka, otettu pari askelta passia ja sieltä lisättyyn tölttiin. 
Mutta Akilles onkin ensimmäinen täysin viisikäyntinen hevoseni. Yhdessä olisi sitten tarkoitus lähteä oppimaan tästä vielä vieraasta askellajista enemmän kun sen aika tulee ja joskus sitten kilpaillakin tässä lajissa. Kilpailuissa passia kisataan sekä tyylipassi luokassa, että speedpassia, jossa nopein kellotettu aika voittaa.


Anteeksi kuvan surkea laatu..

Miksi kisaan?



Silloin kun kisasin Gljálla enemmän, alkoi homma mennä vähän överiksi. Laskeskelin vain pisteitä ja keski-arvoja, luin palautteita uudelleen ja uudelleen. Kävin kisa-ohjelmaa läpi usein, valmennuksissa ravattiin kahdestikin kuussa ja lopulta kaiken tämän hössötyksen keskellä koko hommasta alkoi mennä maku. En ole koskaan ollut erityisen kilpailuhenkinen, eikä moisen tunteen tunteminen tuonut mitään tyydytystä silläkään kertaa, ainoastaan stressiä. Aloin väsyä koko touhuun niin, että päätin aloittaa pitkän, määrittelettömän pituisen hengähdystauon ihan meidän molempien vuoksi. Blogissa olenkin usein tästä ohimennen maininnut. Hengähdystauko oli enemmän kuin hyvä päätös ja nyt tunnen olevani valmis kokeilemaan uudelleen, tuntematta heräävää kilpailuviettiä uhkana. 

Jonkinlaiset tavoitteet pitää mielenvirkeänä ja antaa aina uutta potkua treenaamiseen. Radalle mennessä pääsee testaamaan yhteistyötään hevosen kanssa sekä näkee kehityksen selkeästi pisteiden ja palautteiden avulla. Erityisen tyytyväinen olen sääntöuudistuksiin, jotka puhuvat aiempaa enemmän kauniin yhteistyön ja ratsastuksen puolesta. Enää ei katsota vaan sitä, kenen hevosella nousee kinttu korkeimmalle. En ainakaan tällä hetkellä kisaa kovin vakavamielisesti ja tuskin koskaan tahtoisin (jos jostain ihmeen syystä sellainen mahdollisuus tulisi eteen) lähteä reissaamaan kisoihin kauas kuten ulkomaille. Tosin, ei koskaan voi sanoa "ei koskaan". Kilpailut ovat usein tapahtumana todella ikimuistoisia, niissä on kiva fiilis ja kannustava ilmapiiri. Pääsee tapaamaan muita hevosihmisiä ja näkemään hienoja hevosia. Ylipäänsä kodin ulkopuolella käyminen pitää mielenvirkeänä. Tietenkin hevosista täytyy pitää hyvää huolta ja kuunnella kumppaneitaan. Kisamatkat eivät saa aiheuttaa tarpeetonta stressiä ja joskus voi jopa tulla tilanne, että h-hetkellä joutuu startin perumaan hevosen vuoksi. Sellaiseen riskiin pitäisi jokaisen varautua, joka lähtee hevosensa kanssa kilpailemaan.

Gljá on suhtautunut paria ensimmäistä kertaa lukuunottamatta kisareissuihin melko rennosti. Se ei stressaannu paikan vaihdosta vaan jatkaa eloaan missä vain melko normaalisti. Kerran se kisapaikalla otti jopa niin rennosti, että tavoistaan poiketen se ryhtyi yhtäkkiä piehtaroimaan riimussa kun seisoimme juttelemassa jonkun kanssa. Gljá joka ei hirveämmin tuolloin revitellyt, nautti tempauksestaan yhtä paljon kuin omistaja sellaisesta irroittelusta hämmentyi. Joskus Gljá on nuukahtanut radalle kun olen yrittänyt liikaa, mutta viimeiset kisat jotka kävimme ja joihin mennessä olin jo ottanut "dont worry, be happy" -asenteen, hevonen oli ihan mieletön. Saimme parhaat pisteet koskaan ja Gljá esiintyi tuomareille hyvin kepeästi ja iloisin mielin.

 Akilleksen suhtautuminen puolestaan hieman jännittää minua. Yritän kuitenkin suhtautua siihen mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja toivon, että se luottaisi minuun jo paremmin. Uskon myös, että Glján seura matkalle tarjoaa sille hieman turvaa uuden ja jännän edessä.

Näillä näkymin meidät näkee starttaamassa Pieksämäellä,Naarajärven raviradan baanalla 7.9. Saa tulla moikkaa, jos joku on tulossa! :)


Ohhoh.. tulipas tekstiä, tuskin edes kovin tyhjentävästi. Kysyttävää? :)

Seuraavaksi vuorossa tämän sarjan osa numero 3, jossa tutustutaan meidän tapoihin pitää hevosia eli toisinsanoen elinolosuhteet, arvot jne. 

2 kommenttia:

  1. Mahtava teksti, ihana lukea! Pidan todella kovasti sinun tyylistasi ja sita, etta kilpaileminen ei ole tarkeinta, vaan kunhan ne muut palaset loksahtaa kohdalleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)