12. elokuuta 2014

Hyvän Mielen Hevonen -tapahtuma ja valokuvausharjoittelua

Vietimme Marian kanssa viime sunnuntain Kuopiossa Hyvän Mielen Hevonen -tapahtumassa. Itse lähdin paikalle paitsi kesäreissu mielessä ja myös siksi, että olen paikalliseuramme Nattfárin puheenjohtaja, joten olin  edustustehtävissä. Lisäksi tämä oli erinomainen tilaisuus harjoitella valokuvaamista erilaisissa tilanteissa! Vielä on niin kovin paljon opittavaa, mutta tekemällähän sitä oppia saa. 

Nattfarin puolesta meillä oli issikkanäytöksessä kaksi minulle tuttua ratsastajaa hevosineen. He edustivat islanninhevosten kanssa kilpailemista askellajiratsastuksessa. Näytös toteuttiin yhteistyössä Kirjonniemen Tilan kanssa (jolta tämä idea osallistua tapahtumaan oli lähtöisin). He toivat näytökseen asiakashevosiaan ja tällä kokoonpanolla saimme tarjottua yleisölle monipuolisen katsauksen islanninhevosten maailmaan. 

Oliko kukaan teistä lukijoista paikalla? :)






Shiret tekevät minuun vaikutuksen elegantilla olemuksellaan. Ne olivat myöskin kovin kuvauksellisia kun kävin niitä ensi kerran moikkaamassa tarhalla. Ratsastusnäytöksessä hämmästelimme niiden kepeää liikkumista. Pidin myöskin ratsukon yhteistyöstä, ratsastus näytti kauniilta harmooniselta. Sen nyt mitä ehdin seurata kuvaamisen välissä. Se huono puoli on katsoa asioita vain kameran etsimen takaa, että asioiden todellisuus menee herkästi ohi.




Laukka kuvien ottaminen epäonnistui enimmikseen. Se on asia, jota täytyy harjoitella tarkemmin ja löytää hyvä paikka, johon tarkentaa. 



En ole koskaan myöskään nähnyt westerniä livenä. Sain tästä kuitenkin omaan ratsastukseen paljon vinkkejä, joskaan siihen ei liity kankikuolaimet ja kannukset. Tietynlaista samaa kepeyttä ja helppoutta tahdon kuitenkin painottaa meidän treeniin.  



Tämä valjokko miellytti minua ehkä eniten koko messuilla. Hevosen työskentely oli pehmeää ja apujen käyttö hyvin hienovaraista. En ollut myöskään koskaan nähnyt valjakkoajoakaan livenä, se oli kuitenkin mielenkiintoista!


Tämä kaveri ajelutti ihmisiä helteisessä päivässä ja simple bootsit jalassa.


Laukkalähdöissä oli hurjan näköistä menoa ja meininkiä. Marian kanssa naureskeltiin, että eihän tälläiset issikkaratsastajat moiseen menoon edes uskaltaisi mukaan. :D


Laukka vs. ravi. Montekuski vei tämän lähdön.


Hevospallon innoittamana tilasimme Akillekselle uuden pallon kun sen edellinen suosikki joutui koirankynsien kaltoin kohtelemaksi. Tässä uusi treeni ja leikki lisää meidän treeneihin :)

Joskin täytyy kyllä sanoa, että itse en tätä lajia kuolaimet suussa ratsastaisi. Lajin kiihkeän luonteen vuoksi välillä näki aika rajujakin käden liikkeitä, jotka olisivat varmasti huomattavasti hevosystävällisemmät ilman kuolaimia..


Sitten meidän oman näytöksen antia:












ja lopuksi hämäräkuvauksen harjoituksiani kun kerrankin auringonlaskun aikaan pongasin pihatonsuojista laitumelle uskaltautuneen hevosen. Tämä auringonlasku oli aivan mielettömän kaunis <3









Palautetta saa kuvista antaa, se olisi tärkeää tälläiselle innostuneelle harjoittelijalle! :)


4 kommenttia:

  1. ENsimmäinen varsakuva on aivan ihana ja tosi onnistunut. Myös viimeinen auringonlasku kuva on ihana. Tosi kauniin näköinen lasku, tosiaan! Olipa hauskannäköisiä kuvia muutenkin, oli varmasti hauska tapahtuma! :)

    VastaaPoista
  2. Oi mä olisin halunnut tuonne tapahtumaan, mutten tiennyt siitä :/ joskaan en olis ees ehtinyt sillä oltiin siellä oriasemareissulla silloin. Westernistä sen verran, että otin tässä viime viikolla rupsulle länkkärisatulan kokeiluun ja rakastuin. Oon joskus ratsinut länkkärillä ja tykkäsin silloinkin, mutta koska vuse on niin istunnalla ratsastettava, oli lännensaula kuin luotu sille ja sille tyylille, miten muutenkin oon sitä ratsastanut. se vaan jotenkin tehostui nyt. Joten nyt taidan siirtyä rupsun kanssa vähän länkkärileikkeihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös pari lännensatulaa, ne on harmi vaan vähän isoja mun issikoille, joten joudutaan tyytymään westernharjoituksiiin omaan tyyliin. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)