Viisi vuotta sitten...

Facebook muistutti tänä aamuna kuvasta, joka on julkaistu viisi vuotta sitten. Se veti aika hiljaiseksi. Glján ihottuma on melko pahassa kunnossa ja minä näytän selkään nostetulta syöttöporsaalta. Muistan myös fiiliksen noilta ajoila eikä se ollut hyvä. Itkin tuona kesänä monet kerrat niin ihottuman kuin muutenkin yhteiselomme vuoksi, joka ei oikein sujunut toivotulla tavalla. 

Tuosta kuvasta tuli ensin todella paha mieli. Miten sitä onkin ollut niin sokea kaikelle ja tajuaa vasta myöhemmin. Mutta kuten Maria sanoi, elämä on. Oppia ikä kaikki ja antaa ajan kullata muistot. 

Syyskuussa meillä oli 6-vuotispäivä Muumimamman kanssa. Aika paljon on nähty ja koettu yhteisten vuosien aikana. Juuri nyt tänä päivänä minä olen onnellinen, että minulla sellainen hevonen kuin Gljá. Se on urhein, lempein ja viisain koskaan tapaamani pikkuhevonen. 

Kiitos kaikesta - menneestä ja tulevasta. :)

Tässä muutama kuva facebook arkistoista vuosien varrelta.. Jos jossain on kuuden vuoden aikana tapahtunut muutosta, niin ainakin valokuvien laadussa.. 

Postia pukille!

Sain haasteeksi Eeppistä elämää -blogin Melissalta kirjoittaa postia pukille, joten täältä pesee... :)

Blogitallin järjestämään haasteeseen pääset tarkemmin tutustumaan >tästä<

Rakas joulupukki,

Nyt täytyy myöntää, että viime kerrasta onkin jo aikaa! Varmaan liki kahteenkymmeneen vuoteen en ole sinulle kirjoittanut. Jestas, kylläpä se kuullostaa kamalalta kirjoitettuna, mihin aika on kadonnut?! No, jokatapauksessa - silloin kirjoitin viimeksi kun toivoin koko sydämestäni niin, että kipeää teki, jouluksi omaa Jasu-aasia. Olin nähnyt Jasusta kuvan lelulehdessä ja katselin sitä päivät pitkät. Pelkäsin kuollakseni, ettei kirjeeni ole tullut perille eikä toivettani ole kuultu, mutta pelkoni oli onneksi turha ja aatto-iltana sain käpertyä sänkyyn oma, pehmoinen Jasu kainalossa. Olin lelukuvastoa katsellessani kuvitellut, mitä kaikkea voisimmekaan Jasun kanssa yhdessä leikkiä. Se asuu yhä vanhempieni luona kaikkien näiden vuosien jälkeen ja sen pehmoiseen turkkiin on kätketty monta muistoa ja salaisuutta, miten monet kerrat se katsoikaan pienen tytön ilot ja surut. Kuitenkin varmasti jo seuraavaan jouluun mennessä Jasu ei ollut enää elämässäni ykkönen. Se vietti joulunsa yksin yläkerrassa kun minä luultavasti räpelsin uusista paketeistani auki jo jotain uutta ja jännempää. En muista kuitenkaan koskaan Jasun lisäksi toivoneeni mitään niin kovasti lapsena joululahjaksi, vaikka varmasti esimerkiksi äiti voisi väittää muuta. Muistan toiveen Jasusta kirkkaammin kuin mitään muuta jouluisista toiveistani.

Lapsena toiveet olivat helppoja toteuttaa, mutta pelkäänpä pahoin, Pukki, että enää et voi tuoda minulle lahjaksi mitään. Älä käsitä väärin, en ole siitä lainkaan pahoillani. Toivomukseni ovat sellaisia, joita eivät voi tontut valmistaa pajallaan, sillä tähän ikään mennessä olen ehtinyt jo hankkia kaiken tarvitsemani materian, jopa liikaakin. Paitsi valovoimaisemman objektiivin kameraani, mutta olen suunnitellut ensi kesänä hankkivani sen aivan omilla ansioillani. Kuten sanottua, minun ensisijaiset toiveeni ovat sellaisia joita voi kyllä antaa, mutta niiden tekemiseen täytyy osallistua myös itse. Sillä toivon hyviä muistoja, parhaita hetkiä ja terveyttä sekä hyvää elämää niin itselleni kuin muillekin. Terveyttä eritoten, sillä olen viimevuosien aikana nähnyt aivan liian monen hyvän ihmisen sairastuvan vakavasti. Osa on mennyt, osa taistelee yhä. En toivoisi sitä tuskaa ja huolta kellekään. 

Tietenkin toivon myös joulun taikaa! Sitä, etten ikinä kadota lapsenmielisyyttäni, rämpiessäni eteenpäin tässä ei-niin-kotoisassa ja harmaassa aikuisten maailmassa. Maailmassa, jossa ihmisen paras kaveri ei enää voi olla pehmolelu Aasi, ellei toivo menolippua pöpilään. Selviän tästä aikuisuudesta vain jos saan uskoa aina, että elämässä on yhä vähän taikaa - sitä lapsenomaista hulluttelua, hassuttelua sekä tapaa välittää ja innostua asioista koko sydämellään. Sitä, ettei lapsena mikään ollut mahdotonta, koska tyyppi nimeltä Järki ei tunkeutunut kertomaan kylmiä totuuksia haavemaahan. 

Olen aina rakastanut joulua. Sitä tunnetta kun mahanpohjassa kutisee koko päivän. Ennen se vatsan kutina liittyi tietenkin sinun tuloosi, mutta nykyään se liittyy siihen taianomaiseen tunnelmaan. Vaikka en toivo erityisemmin lahjoja, tykkään kuitenkin niin antaa kuin saadakin niitä. Tänä vuonna aion antaa lahjaksi enimmikseen hyviä tekoja, olen suunnitellut jokaiselle läheiselleni jotain mukavaa. No, jeesustelun taas lopettaakseni, rahatilanteeni ei ole kummoinen lahjojen hankintaan ja sitä paitsi uskon, että jokaisella on jo melkein kaikkea ja he tarvitsevat hyviä tekoja paljon enemmän. 

Lahjatoiveisiin kuitenkin hiukan mennäkseni..

Koska kukaan ei voi tuoda minulle hyvää elämää eikä terveyttä, joita tietenkin toivon koko sydämestäni, on kuitenkin yksi asia johon voit vaikuttaa aiemmin kirjoittamistani toiveista. On nimittäin keino saada parhaat hetket ja muistot talteen. Ehkä voit auttaa siinä? Antaisit vinkin jollekin läheisistäni, miten kovasti toivoisin meidän parhaita hetkiämme kehystettynä. Ehkä sinun pajasi väki voisi näpertää jotkin kauniit kehykset? Minulla on kovin paljon ihania muistoja niin sydämessäni kuin kameralle tallennettuna. En millään osaa päättää, mitkä niistä otattaisin vanhoille kunnon paperikuville ja kehystäisin joka päivä katsottavaksi. Ehkäpä tonttusi kierroksellaan voisivat käydä vihjaamassa toiveestani jollekin läheiselleni? 

Ainiin, olin unohtaa! Tähänkään sinä et voi tietenkään suoranaisesti vaikuttaa, mutta ajattelin, että sinulla voisi olla joitakin hyödyllisiä kontakteja. Luulenpa nimittäin, että sinunkin on vähän ikävämpi lähteä reellä jouluna liikkeelle jos ei ole lunta! Tiedetään, että ne rekeä vetävät porot osaa lentää, mutta ei kai välilaskut ole kovin sujuvia jos reen jalakset liukuu soraa pitkin? Joten jos olisit ystävällinen ja ottaisit yhteyttä sääherraan, luontoäitiin tai vastaavaan tahoon, joka voisi vaikuttaa meidän valkeaan jouluun? Säätiedotteet nimittäin ovat luvanneet melko synkkää keliä enkä kaiken rehellisyyden nimissä pidä siitä yhtään. Sääherra osaa olla melko hankala ja luontoäiti, kuten naiset yleensäkin, osaa olla aika arvaamaton, joten tsemppiä matkaan jos uskallat ottaa yhteyttä välittääkseni toiveeni. Tuhannet kiitokset! 

Lisäkseni lunta meillä toivovat ja odottavat myös viisi kilttiä hevosta sekä enimmikseen kiltit koirani, ne nauttivat lumesta kovasti (kuten niiden omistajakin, jonka ei tarvitse pestä niitä joka kerta lenkin jälkeen). Toivon todellakin, etteivät sinun tonttusi ole ottaneet niiden toilailuja niin kauhean vakavasti, niin järjettömiä kuin ne välillä osaavatkin olla. Ihan kilttejä ja herttaisia ne on enimmän aikaa, vaikka sinun tontut niitä pihalla karkuun juostessaan olisivatkin saaneet hieman toisenlaisen käsityksen. Sinun tonttusi ovat vikkeliä, mutta eivät ne sentään parille tollerille ja yhdelle ADHD-spanielille pärjää. Mistäkö tiedän, että ne jahtaavat tonttuja? Mitä muutakaan jos ne säntäävät haukkuen pimeyteen kun lasken niitä ulos illalla. 
 Siitä puheenollen, voisitko sanoa tontuille, etteivät tulisi yöaikaan kurkkimaan ikkunoista? Vinskillä on ollut koko joulukuun rasittava tapa herättää minut yöaikaan haukkumalla ja minä uskaltaisin väittää, että siinä on sinun väkeäsi takana. Päivä aikaan tirkistely on kuitenkin ihan okei.

Rakkaudella, Ida

Metsäretkiä

Pakkanen veti maat sen verran betonille, että viime päivät on hevosten liikutuksiin hyödynnetty metsäkankaan ihanaa pehmeyttä ja pitävyyttä. 

Akilles on pari päivää kulkenut narussa ja ollaan Marian ja Kasparin seurassa käyty kunnonkohotus lenkkejä kävellen. Kunnon mäkitreeniä sammalmaastossa, reidet kiittää, huh! 

Gljálle olen ratsastanut tällä viikolla kahdesti. Tiistaina tamma oli aivan mahdoton... Alkumatkan se käveli todella leppoisasti, mutta tutussa ylämäessä alkoi hitsata viimeistään kunnolla, joskin jo ennen sitä tamma oli tanssahdellut hieman tulisilla hiilillä. Kyllä taas tamman omistajan hermoja koeteltiin ihan urakalla.. Fiilis ratsastuksen jälkeen oli sanalla sanoen pettynyt, mutta sellaista se on nämä vuodet ihastuttavan neitoseni kanssa olleet..

Seuraavana päivänä tamma kuitenkin paikkasi edellisen käytöstään ja oli oikein hyväntuulinen. Se kulki lunkisti eikä hötkyillyt yhtään vaikka otettiin Paavoa vähän käsihevoseksikin. Paavo sen sijaan sai kohtauksen kun läksin hetkeksi Glján kanssa alemmas metsään ja tulin polun laukassa ylös. Vanhus vähän tanssahteli ja kokeili taitojaan levaden tekoon. ;)

Tiukkaa jumppaa mäntyjen ympärillä. Aluksi tamma oli tosi jäykkä puun ympäri kiertäessä ja oli ilo tuntea hetken päästä kun se alkoi kivasti taipua pienemmästäkin avusta. Tehokasta ja hauskaa! Ei aina tarvitse pyöriä jumppaamassa kentällä kun se voi suorittaa mukavissa merkeissä männikössä.

Eilen suuntasimme isolla hevoskaravaanilla metsäkävelyretkelle. Fiilis oli jotenkin lapsenomainen. Metsähän kuhisi varmasti kaikenlaisia olijoita, joku saattoi kuulla menninkäisenkin viheltelevän.. haha. ;) Tuollainen metsäily toi niin mieleen isän kanssa lapsena tehdyt saturetket metsään. <3

Seuraavaksi vuorossa Akilleksen uusien Glove bootsien esittely! 

Ja työnalla toivepostaukset, eli laajemmat esittelyt meidän hevosista. Kysymys kuuluukin mitä tahdotte tietää? :)

Neljä yhteistä vuotta

Siitä tulee pian kuluneeksi neljä vuotta kun kimo tamma saapui elämääni ihastuttamaan, vihastuttamaan, rikastuttamaan ja paljon muuta. Tämä hevonen antanut niin paljon enemmän kuin olisin koskaan uskonut. 

Neljä vuotta sitten elokuussa olin seuraamassa islanninhevosten PM-kilpailuita Ypäjällä. Erään lyhtypylvään kylkeen oli niitattu ilmoitus ylläpitoon annettavasta hevosesta. Kaverini ehdotti, että ottaisin yhteyttä. Minä epäröin - tokkopa tyyppi antaisi minulle hevostaan ylläpitoon, ilmoituksen mukaan kyse olisi vähän hienommastakin tammasta ja minä olen vielä melko taitamaton. Otin numeron ja tallensin sen puhelimeeni "ylläpitohevonen" -nimellä. Olin kuitenkin liian ujo soittamaan ja kotiin päästyäni olin jo unohtanut koko jutun. Kuitenkin kaipuu "omasta" oli suuri ja laitoin ilmoituksen nettiin, jossa kerroin etsiväni ylläpitoon hevosta harrastamiseen sekä valmentautumiseen ja kilpailemiseen.

Seuraavana aamuna ilmoituksen laittamisesta puhelimeni soi. Soittaja oli "ylläpitohevonen". Vastasin hyvin hämmentyneenä puheluun ja siitä puhelusta tarinamme alkoi. Ylläpidossa vuoden ja seuraavana kavioliittomme solmittiin virallisin paperein, Glján elämänkumppaniksi vaihduin minä.

Neljä vuotta ovat olleet yhtä tunteiden vuoristorataa, hyviä ja huonoja päiviä. Silti en ole koskaan katunut hetkeäkään, että tämä tamma astui elämääni. Uskon, että hevoset valitsevat ihmisensä. Sille oli syynsä, että Gljá päätyi minun opastajakseni niin myötä- kuin vastamäessä. Tämä hevonen ei ole koskaan lakannut yllättämästä minua. Aina olen saanut uuden läksyn luettavakseni.

Kiitos, Gljá. Menneestä, tulevasta - kaikesta. Olet minulle niin paljon. Neljä vuotta takana, toivottavasti lukemattomia edessä! Sydämessä aina ja ikuisesti.

Vähän kuulumisia ja haaste

Bloggailu on nyt pitänyt taukoa, koska ihmeitä ei ole tapahtunut. Pihamaat ovat pysytelleet luistinratana ja muutoinkin ratsastuspohjat ovat olleet surkeat. Nyt kuitenkin onneksi sataa oikein kaatamalla, hyvästi talvi ja jäätiköt! (toivottavasti ainakin..) Parempia ratsastuskelejä odotellessa ollaan lähinnä leikitty tarhassa tai hoitopaikalla heppojen kanssa ja eilen menin hetken ilman satulaa. Jalkaparkani vain olivat niin kipeät ja tönköt, kun olin edellispäivänä kruisannut potkukelkalla koirien kanssa jäällä, ettei ratsastus oikein tahtonut sujua. Jäällä oli vaan niin mieletön fiilis ja kilometrejä kertyi varmaan lähemmäs kymmenen ihan huomaamatta kun huristelin tukkaputkella eteenpäin. Siihen päälle vielä patikointia metsässä, jossa kipusin monta kertaa hitokseen jyrkän kallion rinteen ylös ihan kuntoilun huumassa. Arvatenkin olin tälläisten urheilusuoritusten jälkeen taipuisa kuin rautakanki ja ratsastus oli erittäin haasteellista. Gljá tosin oli todella energinen ja mielissään päästessään liikkumaan. Harmitti sen puolesta, ettei se saanut rallitella kun kuskilla oli hieman vaikeuksia kestää edes käynnissä mukana..

 Toivottavasti kohta päästään taas paremmin treenin makuun. Akilles puolestaan on edistynyt "espanjalaisen alkeissa" ja onkin nyt hyvin innoissaan uusista taidoistaan. Saapa nähdä, miten poika kehittyy.

Mutta nyt asiaan.. Olen saanut bloggaushistoriani ensimmäisen haasteen. Sellaisella minua heitti Takaisin lähtöruutuun -blogin kirjoittaja. Kiitos hänelle haasteesta! Haaste on maustettu nostalgiakuvilla, koska ne sopivat hyvin yhteen monen kertomani faktan kanssa. :)

 

 Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen luonnostani punapää ja inhosin tukkani väriä aina näihin päiviin saakka. Nyt kadun, että joskus tein tuolle pehkolle jotain. En myöskään omistanut kulmakarvoja, sittemmin ne ovat tummentuneet omia aikojaan.

Tämä kuvakammotus taisi olla neljänneltä luokalta..

 2. Pienenä olin lihava, ruma, pisamikas ja aina päätä pidempi muita. Siksi usein naljailun kohde ja itsetuntoni oli niin surkea, että korjaan tämän vuoksi ryhtiäni vielä tänäkin päivänä.  

Näiden kuvien jälkeen varmaan aloin tajuta, etten ole samankokoinen muiden ikäisteni kanssa...

Ponjan-tyttö eli "pikku" oli naapurin ex-ravuri, jonka kanssa saimme touhuta kaikenlaista ja oppia hevosenkäsittelytaitoja.

3. Aloitin hevosharrastukseni naapurin ravitallilla. Menimme enimmikseen ilman satulaa ja kun vihdoin sain aloittaa ratsastuskoulussa, en osannut istua satulassa lainkaan. Tiukka ratsastuksen opettajamme ei antanut minun ratsastaa satulalla seuraavaan pariin vuoteen, jotta sai korjattua istuntani mieleisekseen. (ps. sieltä lähti myös vannoutunut rakkauteni issikoihin <3)

Jóna ja Skessa

4. Kärsin pahasta ratsastuspelosta pitkään kun vuonna 2001 tipuin silloiselta vuokrahevoseltamme Pötköltä. Tämä tapahtui noustessani selkään ja ollessani vasta mahallani satulan päällä, Pötkö säntäsi hurjaan pukkilaukkaan. Valuin toiselta puolelta suoraan käsilleni, jonka seurauksena vasen käsi napsahti poikki. Sain tästä onnettomuudesta niin pahan ratsastuspelon, etten ratsastanut kunnolla ennen kuin vuonna 2008 aloitin uudelleen. Välillä kokeilin, mutta huonoin tuloksin, sillä pelko oli liian hallitseva elämässäni.

Palasin juuri sairaalasta ja pääsin samantien saattamaan Pötkön kotimatkalle kun säikähtänyt omistaja tahtoi viedä sen äkkiä pois.

5. Ratsastuspelon aiheuttaman tallilta erkaantumisen vuoksi elämäni kului ylä-asteesta saakka lähinnä bilettäen. Elin todella hurjaa nuoruutta, jossa viina virtasi ja tehtiin kaikkea ihan älyvapaata. Onni oli, että löysin hevoset uudelleen, että tuli jotain tolkkua tähän elämiseen.

6. Ratsastuspelkoni kaikkosi kokonaan vasta työskenteltyäni viime syksynä Ruotsissa. Sitä ennen se oli ollut hallinnassa jonkin aikaa, mutta Ruotsissa ollessani se katosi kokonaan. Päivän aikana kun nousi vaikka kuinka monen hepan selkään, alkoi uskoa siihen, että minä sittenkin osaan ja pystyn tähän.

7. Elin pari vuotta Glján tultua sellaista kisahuumaa, että meinasin lopulta väsyä koko harrastamiseen. Suoritin vain ajattelematta sen enempää hevosen tai omaakaan hyvinvointia. Tästä syystä olen alkanut tarkastella nykyistä tapaani harrastaa ja elää hevosten kanssa, enkä enää hyväksy puoliakaan se aikaisista tavoistani toimia.  

8. Olen todella tempperamenttinen ja helposti kiukkustuva ihminen. Vihaan niitä luonteenpiirteitä itsessäni. Olenkin oikeasti melkoinen lellipenska ja saanut aina tahtoni läpi kaikessa. Nykyisin olen yrittänyt päästä näiden luonteenpiirteiden herraksi. Onneksi nyt osaan hyväksyä elämän puutteet ja epäonnistumiset rennommalla asenteella, mutta vielä on paljon opittavaa. Ihme kyllä, hevosten kanssa olen aina ollut maltillisempi kuin muussa elämässä. Terapeuttiset hevoset, tässäkin asiassa.. ;)

Isän sanoja lainatakseni "pakkohan se on tehdä, ettei tarvii nähdä sitä Iitan ilmettä kun alahuuli on ihan rullalla".. haha.. :D

9. Puhun, nauran ja laulan itsekseni koko ajan ja toisinaan tämä on aiheuttanut noloja tilanteita. Ruotsissakin juttelin yksikseni tarhoja siivotessa kunnes tajusin, että työnantajani seisoi selkäni takana. Kyllä hävetti..

10. Olen palvelualtis ihminen ja rakastan sitä tunnetta kun saan auttaa ihmisiä. Tästä syystä viihdyn enemmän kuin hyvin palveluammatissa, koska höveliluonteeni siihen ihan omiaan. Jos joku tarvitsee apua tai vastauksia, olen kärppänä paikalla kuulemassa, miten voin olla avuksi.

11. Olen ollut ikäni liikuntavastainen ihminen, kunnes nyt pikku hiljaa olen oppinut nauttimaan siitä. Ennen minua ei olisi saanut millään salille tai lenkille..

11 kysymystä

 1. Mikä on tai mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä hevosten kanssa? 

- Jokainen kerta kun tajuaa, että teen hevoseni kanssa yhdessä ja molemmat nauttivat siitä, mitä ollaan tekemässä. 

2. Entä mitkä kauheimpia tai ikävimpiä?

 - Epätoivon hetket kun tulee ymmärrysongelmia eikä osaa ratkaista tilannetta tavalla, jolla hevonenkin sen ymmärtäisi. Silloin on paikallaan tuumaustauko.

3. Millaisen hevosen/ponin ottaisit, jos nyt olisit ostamassa?

- Hmm.. meillä on just nyt täydelliset tyypit laumassa, mutta olen aina haaveillut tinkeristä ja sellaisen aion tulevaisuudessa hankkia. Lempeän jättiläisen. :)

4. Mikä sinulle on tärkeintä hevosharrastuksessa?

- Yhdessäolo ja toveruus hevosen kanssa. Sekä se tunne kun on onnistunut opettamaan hevoselle jotain onnistuneesti tai ennen kaikkea se kun itse oivaltaa jotain! Lisäksi maastot Marian ja Monan seurassa, tottakai!

5. Minkä blogin hevostähden haluaisit itsellesi tai mitä haluaisit "testata"?

- Varmaan Sophia Backlundin Zebbeniä. Olisi makeaa edes kerran eläissään istua pitkälle koulutetun kouluhevosen selkään.

6. Ketä ihailet? 

- Ihmisiä, jotka ovat rehellisiä. Esimerkiksi pikkusiskoni Maria on hyvin suorasukainen. Vaikka piirre on saanut välillä minut varpailleen, arvostan suuresti, että Maria seisoo vakaasti kannattamiensa asioiden takana. Plussaksi täytyy tietenkin sanoa, että hän osaa tehdä sen kohteliaasti eikä kiivastu eri mielipiteistä.  

7. Miksi kirjoitat blogia?

- Koska tämä on kivaa! :) On hauskaa lueskella aika ajoin, mitä sitä on tullut touhuttua.

8. Millaisista blogeista itse pidät?

- Luen monenlaisia blogeja, ihan laidasta laitaan. En kuitenkaan pidä blogeista, joissa aivan liian yksitoikkeisesti käydään asiat läpi tyyliin "kävin hakee hepan tarhasta, laitoin sen käytävälle seisomaan, harjasin ja laitoin satulan..". Tekstin pitää olla mukaansa tempaavaa luettavaa. Lisäksi kuvia pitää olla tekstiä maustamassa.

9. Mitä muuta harrastat kuin hevosia?

- Käyn kuntosalilla, joogassa ja touhuan milloin mitäkin koirien kanssa.

10. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (Hevosten parissa tai muualla.)

- Tankotanssia! Kunhan vaan löydän paikan jossa pääsee kurssille.. Kauhee polte päästä kokeilemaan.

11. Kenelle haluaisit lähettää terveisiä? Millaisia?

   - Tulevaisuuden minälle (sit jos joskus luen tätä vuosien päästä ja nauran räkäisesti, mikä urpo olen ollut): Toivottavasti nautit joka hetkestä, sillä tämä oli elämän parasta aikaa! Lähetän myös terkut kaikille kivoille ja ihanille ketkä tätä lukee; saa joskus kommentoida, kertoa kuulumisia ja vaihtaa ajatuksia.. :)

Noniin ja aion pinnata tässä haasteessa sen verran, että jokainen kuka tahtoo tämän tehdä, niin tehkööt. Eli haastan jokaisen halukkaan.

Tässä niille, jotka tarttuvat haasteeseen:

1. Viime vuoden ikimuistoisin hetki?

2. Hevosesi kolme ihastuttavinta ja kolme vihastuttavinta piirrettä?

3. Lajisi ratsastuksessa/tyylisuuntasi hevostelussa? 

4. Mitä ratsastuksen lajia haluaisit kokeilla?

5. Millaisena näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

6. Ihminen, jota arvostat eniten elämässäsi?

7. Missä sinulla on elämässä eniten opittavaa?

8. Mikä mielestäsi on suurin vahvuutesi?

9. Mikä olisi unelmien työsi?

10. Miksi kirjoitat blogia? 

11. Mitä suunnitelmia sinulla on tulevalle kesälle?

Vuosi 2013

Tekee loppuaan tämäkin vuosi. Siispä omistettava pieni postaus kuluneelle vuodelle.

Kun istuu alas ja alkaa miettiä kulunutta vuotta, ensin pää lyö tyhjää. mitä mä muka olen tehnyt vuoden 2013 aikana? Pikku hiljaa mieleen kuitenkin palautuu kaikenlaista. Enimmikseen yritin vuoden 2013 oppia iloitsemaan arjen pienistä iloista ja elää hetkessä.

Alkuvuonna 2013 olin työttömänä. Enimmikseen hengailin tallilla ja koirien kanssa metsäilemässä. Alla olevissa kuvissa pakkasta oli hurjat -34, mutta urheasti käytiin koirien kanssa kävelemässä hissukseen. Alkuvuosi taisi vierähtää myös ratsastuskurssien järjestämisen merkeissä Varkaudessa. Niistä on monia todella hyviä muistoja, meillä oli hyvä porukka! :)

Kurssiporukkaa :)

Maaliskuussa pääsin töihin Metsähallitukselle. Työ oli pääosin puuduttavaa toimistossa istumista, mutta silloin kun pääsi kenttähommiin, nautin työstä todella! Toki myös toimistossa oli hetkensä, mutta ei minun juttuni ollenkaan. Seuraavat kuvat ovat työmaaltamme Linnansaaren kansallispuistosta:

Tätä maisemaa tuijotimme hieman pidennetyn kahvitauon verran. Kuvissa maisemat eivät tosiaan pääse oikeuksiinsa. Maisemat avautuvat vasta kun ne pääsee itse näkemään. 

Lehtometsä oli uskomattoman kaunis paikka.

Työpisteen pihamaalta. Sain pitää ulkokuvaus päivän ja loikoilin välillä ruohonjuuritasolla nauttimassa auringosta ja tottakai toteutin samalla työtehtävääni ;)

Kesä saapui kiireineen. Tein kahta työtä ja aloin olla jossain vaiheessa kesää jo todella lopussa. Aikaa ei työnteon ohella tuntunut olevan mihinkään. Asiat, jotka pitivät järjissään olivat koirien kanssa usein iltamyöhällä toteutetut lenkit sekä tietenkin heppailut. Oli ihanaa rentoutua hetki hiljaisuudessa ja katsoa kun koirat leikkivät innoissaan järvellä.

 

 Ratsastus jäi kesällä lähes kokonaan. Olin niin väsynyt ja kiireinen, sekä todella kiukkuinen työmäärän alla. Pyrin tietoisesti jättämään Gljáta lomailemaan, koska siinä mielentilassa ratsastuksesta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. Kävin kuitenkin melkein päivittäin tallilla Glján hoitamassa. Joitakin kertoja kuitenkin päästiin maastoilemaan. Alla olevan kuvan seikkailumaasto loppukesästä oli yksi parhaista. Sinne mihin ei issikalla pääse, sinne ei sitte tartte mennä. ;)
Kesällä oikeasti tajusi, mikä henkireikä hevosten kanssa olo onkaan!

   

Kerran päästiin myös kunnolla uimaan, kunnes eräs herrasmies päätti pilata väärin perustein senkin ilon. no,taistelu jatkuu rannan käytön puolesta. :)

 

 

  Kevään ja kesän olin vielä optimistinen, että voisin aloittaa hevosalan yrittäjänä. Pidin jo kesällä naapurintytöille "ponikerhoa", joka tietenin hiipui kun sanoin, etten tee sitä enää ilmaiseksi jatkossa. Kyseinen korvaus olisi ollut muutaman euron henkilöltä, sisältäen teoriaa ja ratsastusta. Pakko hieman ihmetellä, miten vanhemmat kuvittelee, että käytän omaan harrastukseeni mielettömät rahat, että voisin sitten opettaa niiden muksuja ilmaiseksi..? :D Itse en edes kuvittelisi moista ja kiikuttaisi lapsiani toisten luo joka viikko ilman mitään korvausta.. No, ponikerhon pito oli silti mukavaa hommaa vaikka tuo vanhempien ikävä asenne aika tavalla harmittikin. Oli ilo katsoa kuinka nopeasti lapset oppivat! Kokemattomat lapset ovat vähän kuin nuoria hevosia; tyhjiä tauluja, joista voi maalata mieleisensä. Ei ole vielä muodostunut vääriä käsityksiä tai tapoja.

Webe koristeltiin ponikerhon voimin. :)

Kesällä saapui pihaan myös toinen islanninhevonen, Marian oma Kaspar. 

Kesän päätyttyä lähdin syyskuuksi Ruotsiin, Skåneen. Työskentelin valmentajieni luona islanninhevosten myynti- ja kilpatallilla. Paikka on mielettömän kaunis ja ihmiset ihania! Mieleen jäi paljon naurua ja hauskoja tarinoita! :) Tykästyin etelä-Ruotsiin kovasti ja voin sanoa, että sinne jäi ikävä. Lähtö kotiin oli haikea, vaikka ikävä täällä olijoita jo alkoikin olla. Jotain ihan konkreettistakin jäi muistoksi, sillä mukaanhan lähti tietenkin Akilles. ;)

Skåneen mentiin autolla Tukholmasta, jonne luonnollisesti mentiin laivalla. Reissu oli hauska, mutta ei muuttanut käsitystäni siitä, että vihaan laivaristeilyjä :D

Akilles ja upea iltamaasto <3

Kengála. Hevonen, jolla oli maailman pehmein laukka ja pitävimmät jarrut. Ehti vain sanoa "hoo" ja se pysähty siihen.Toivottavasti tämä sai hyvän kodin. :)

Ruotsin koiralauma. Oli ainakin karvaturreja omien ikävää lieventämässä. <3

 

Tätä tammaa ratsastin paljon ja olin iloinen edistymisestä kuukauden aikana. Hauska tyyppi :)

Skånen lumoavat auringonlaskut

 Kun sitten tuli aika kotiutua Ruotsista, ehdin lomailla kotiin viikon kun jo oli aika taas lähteä. Tällä kertaa tie vei Nurmijärvelle työharjoitteluun. Tätä 2,5 kuukautta olenkin kertonut jo aiemmissa postauksissa, mutta sanotaan vielä: todella hauskat, mieleenpainuvat ja opettavaiset 2,5 kuukautta! Mukavia uusia tuttavuuksia niin ihmisissä kuin hevosissakin. Ja toki kissoissakin. ;) On niin sääli, ettei oppisopimukseen päästy, mutta toivon todella, että tulen käymään hevosten kanssa siellä jatkossa treenien merkeissä. :)

Rankan työpäivän jälkeen tallikisun pitää ottaa rennosti ;) Nukkumiskaverini Pilli.

Tilan nimi on Aurinkomäki ja täytyy kyllä sanoa, että paikka oli nimensä veroinen. Aurinko tuntui paistavan aina.

Akilles saapui Ruotsista 11.10. Olin niin hämmentynyt tilanteesta, että menin melkein sanattomaksi. Minä tosiaan olin ostanut toisen hevosen!

Sellainen lyhyt katsaus vuoteeni 2013. Nyt katse kohti tulevaisuutta. :)

KAIKKEA HYVÄÄ VUODELLE 2014!