Blogi on viettänyt hiljaiseloaan ja ihan syystäkin - ei kertakaikkiaan ole ollut kertoa yhtään mitään. Minun päiväni ovat olleet pelkkää työtä ja en ole edes ratsastanut kertaakaan kisojen jälkeen. Hevoset ovat pääasiassa lomailleet, Akilles on liikkunut vain mukanani lenkeillä, Maria on ratsastanut Gljáta kerran ja eilen ne pääsivät irtojuoksutukseen kentälle.
Sen lisäksi, ettei mitään kertomisen arvoista ole ollut, olen myöskin paininut motivaatiopulan kanssa. Kisojen jälkeen olen ollut hieman masentunut siitä, mitä hevosharrastukselleni tulee käymään. Tällä hetkellä ainoa ajatus on, että aion mennä päiväkerrallaan eteenpäin, mutta on paljon mahdollista, että kisaradoilla meitä ei enää nähdä, ainakaan lähitulevaisuudessa ellen saa jostain intoani yllättäen takaisin. Sen sijaan hevosista en ole luopumassa kokonaan vaikka välillä olen niin väsynyt, että mietin mistä saisin voimavaroja antaakseni niille niiden ansaitseman huomion, hoidon ja liikutuksen. Tällä hetkellä kuitenkin olen päättänyt olla repimättä itsestäni kaikkea irti väkisin ja koska hevosilla ei ole varsinaisesti hätää ollessa ja elellessä, olen päättänyt antaa itselleni armoa ja keskittyä omaan hyvinvointiin arjen kiireiden keskellä. Sitä kautta hevoseni saavat taas itselleen paremman ihmisen.
Kun eilen tuhottoman väsyneenä menin duunipäivän jälkeen tallille ja Akilles tuli minua iloisesti tervehtimään ja kun sitten menimme kolmisin Glján ja Aksun kanssa kentälle, tajusin ettei kisaaminen ja verenmaku suussa treenaaminen ole ollut ikinä eikä varsinkaan enää minua varten. Siinä temppuillessamme ja rinnatusten vapaana kävellessämme, mietin, että miksi yritän väkisin tehdä sellaisia asioita, joista en pidä. Joita stressaan ja jännitän. Minä haluan vain nauttia hevosteni kanssa olosta ilman, että ajattelen seuraavia kisoja tai tulevia tavoitteita. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.. Tai on tuntunut siitä asti kun aloitin tämän blogin. Välillä halusin taas kokeilla, tajutakseni mitä haluan ja ymmärrän nyt, etten ehkä tahdo kisata. Stressaannuin siitä taas aivan liikaa ja kadotin paljon tärkeää, jonka eteen olin tehnyt koko vuoden töitä. Kisaaminen on hauskaa, mutta tehkööt sitä ne, jotka siitä nauttivat. Olkootkin sitten niin, että pihalla seisoo kaksi rahallisesti suhteellisen arvokasta hevosta kovaa vauhtia pullautumassa, joista toisen ostin mitallien kuvat silmissä. Vähät minä siitä.. Jatkan nyt vain määrittelettömän pituista breikkiäni asioista nauttien, mutta tietoisena siitä, että mielipiteeni voi taas muuttua joskus. Eletään kuitenkin hetkessä ja nyt tuntuu tältä. Huh mikä helpotus vuodattaa nämä synkeät ajatukset tekstiksi. hah. :D Ja hitot ne mitään synkkiä ole, asioita vain. Vaikka kaikki onkin tuntunut jotenkin poikkeuksellisen raskaalta viime viikot.
Joten blogi jatkaa olemassa oloaan ja palaa alkuperäiseen aiheeseensa käsittelemään sitä mitä hevoset minulle ovat. Turpaterapiaa.. <3
Ihanaa ja iloista kesäaikaa kaikille!
Palataanhan perjantaina kuvien ja kuulumisten kera. :)
<3: Ida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)