Barbados - Paavo

Tässä hevosesittelyiden ensimmäinen osa, joka omistetaan kokonaisuudessaan meidän hevoslauman pitkäaikaisimmalle asukkaalle, Paavolle. Muu lauma onkin ehtinyt Paavon ympäriltä vaihtua moneen kertaan, mutta Paavo vain on ja pysyy.

Barbados "Paavo"

Rotu: Lämminverinen ravihevonen

Syntynyt: 08.06.1992, Suomi

Sukupuoli: ruuna

Säkäkorkeus: n. 156cm 

Omistaja: Maria Vänttinen

i. Barbeque

e. Boobie

Barbados sukupostissa

Kuinka Paavo päätyi meille?

Tutustuin Paavoon jo 2000-luvun alkupuolella kyläillessäni Härmässä nettikaverini luona. Vuonna 2006 Paavo muutti kaverini matkassa Rantasalmelle ja tuli meille tallipaikalle. Sieltä saakka se onkin asunut meillä, joskin ollut välillä ylläpidossa toisella kaverillamme ja Mariallakin, kunnes lopulta Maria päätyi Paavolle omistajaksi vuonna 2009.

P niinkuin Paavo, P niinkuin Persoona..

Elämän varrelle on mahtunut paljon hevosia. Jokaisessa on sitä jotain, mutta Paavossa vähän sitä kaikkea. Monipuolinen ja  luotettava harrastekaveri, joka on maustettu reilulla tujauksella temperamenttia. Paavo on erittäin oman arvonsa tunteva vanha herra ja ehdottomasti niitä hevosia, joita täytyy osata käsitellä ja kohdella oikein - se ei todellakaan ole hevonen joka kärsisi hiljaa vähimmäistäkään mielipahaa. Paavo on erittäin epäluuloinen luonne ja ottaakin yleensä vieraat ihmiset vastaan korvat hieman luimussa, selvästi kantaansa miettien. Joskus se hyväksyy tyypin samantien, joskus voi mennä hieman pidempää. Herkästi se ei lähde ystävystymään kenenkään kanssa - Paavo on erittäin tarkka, ketä huolii ihmisikseen ja ketkä voivat tehdä niitä tiettyjä asioita sen kanssa ilman, että ruuna on koko ajan varuillaan. 

Nuorempana Paavo saattoi jopa päätyä käyttämään kaviota ikävissä tilanteissa, mutta nykyään Paavossa ei ole enää merkkejä sellaisesta käytöksestä. Iän myötä Paavon koko olemuksessa on nähtävissä selvää pehmentymistä ja tietenkin käytökseen vaikuttavat myös vuosien varrella saatu luottamus ja ymmärrys. Muistan kuitenkin kun kerran vuosia sitten luulin saavani kunnolla kaviota kun Paavo käänsi peppunsa minua kohti ja luimisteli melko uhkaavan näköisenä. Tosin jälkikäteen muisteltuna kyse saattoi olla vain Paavon perushappamasta ilmeestä, jossa korvat oli käännetty kuulolle normaalia enemmän, mutta tuohon aikaan pelkäsin hevosia aika tavalla ja olin kuullut Paavon ikävistä tempauksista. Kauhuissani seisoin seinän ja hevosen takamuksen välissä, kunnes Maria tuli tilanteeseen ja huomautti kepeästi, että herrahan on vailla hännän rapsutusta. Joo, sehän se olikin ihan ekana mielessä... Kokeilin kuitenkin rapsuttaa - samassa hetkessä hevonen lopetti luimimisen ja ryhtyi huuli muikeana nauttimaan. Heti jos lopetti, se peruutti aina vaan lähemmäs. Sen jälkeen en ole enää niinkään pelännyt vaan yrittänyt vaan ottaa selvää, mitä mokoma kiukkupussi on vailla. Samaan sarjaan kuuluu kaulan rapsutus, jota Paavo myöskin uhmakkaasti tarjoaa rapsutettavaksi. Jos joku ei ymmärrä hienovaraista viestiä, Paavo vetää herneen nenään. Paavon miellyttäminen onkin taidetta monessa kohtaa. Esimerkiksi kärryillä ajaessa maiskaituksen on tultava juuri oikealla volyymilla ja soundilla niin herra lisää vauhtia mielellään. Jos maiskaitus on epämiellyttävä, saa vastalauseeksi hännänhuisketta. Paavo ei käsketä - Paavolta pyydetään. Siinä on vissi ero.

Vaikka Paavo on varsinainen kiukkupussi, piilee sielläkin hevonen, jolla on lämmin sydän ja hyvä tahto. Mikään varsinainen halinalle Paavo ei ole, mutta herran omilla ehdoilla hellyyshetket ovat ihan okei ja se, että pääsee jo lähellekin rapsuttelemaan on melkoinen luottamuksen osoitus. On ollut jännää nähdä, miten pikku hiljaa vuosien aikana Paavo on luopunut epäluuloisuudestaan suhteeni ja antaa minun tehdä jo melkein samoja asioita kuin Mariankin. Kunhan ensin neuvotellaan toimenpiteestä ja sen aikana tapahtuvasta yhteistyöstä. Kun Paavoahan ei vaan oteta ja viedä mihinkään tai ruuna käyttäytyy niin kuin olisi sikaa piikille viemässä.. Esimerkiksi ensimmäisen kerran kun hoisin hammaslääkärin käynnin ilman Mariaa, Paavo oli todella jännittynyt ja lopulta pihattoon taluttaminen olikin sille liikaa. Se otti lähdöt ensin mellastettuaan hetken narun päässä ja lopulta minun ei ollut enää mitään mahdollisuuksia pidellä sitä. Nykyään tälläisiä kohtauksia ei enää onneksi tule ihan niin rajussa mittakaavassa.

Paavo on myös erittäin riippuvainen laumastaan. Jos lähdemme lenkille niin, että tarhaan jää vain issikoita, ei näistä kukaan piittaa tapahtumasta, mutta jos Paavo huomaa jonkun poistuvan laumasta, alkaa perään huutelu ja joskus riehumistakin. Puhumattakaan siitä jos herra joutuu jäämään yksin.. 

Paavo on aina nälkäinen ja aina kerjäämässä. Heti jos joku tulee tallille, herra höhöttelee ja kuoputtelee. Se on muutenkin kova käyttämään ääntään ja tykkää jutustella vaikka ei olisi välttämättä mitään vaillakaan.

Paavo harrastekaverina..

Siihen aikaan kun Paavo muutti meille, pelkäsin ratsastamista aivan valtavasti ratsastusonnettomuuden jälkeen. Kesä 2006 tuli kuitenkin keikuttua melko tiheään Paavon kyydissä ja voitettua ratsastuspelkoa sen maailman pehmeimmässä laukassa. Paavo onkin ollut enimmikseen luotettava ja mukava harrastetoveri, myös erittäin monipuolinen. Mikään erityisen laadukas ratsu se ei ole eikä kovin osaavaakaan, mutta sen kanssa on aina voinut mennä minne vain ja tehdä melkein mitä vain. 
Luotettavan harrastetoverin toisena puolena Paavo tarjoaa toisinaan reilun tujauksen temperamenttia ja itsepäisyyttä. Joskus lenkeillä joutuu käymään lyhyitä neuvotteluita, joiden aikana Paavo saattaa vähän yrittää keuliakin.  

  

 

Paavo nyt ja tulevaisuudessa...

Paavo on pääasiassa täysin eläkkeellä tätä nykyä. Jo parin vuoden ajan on Paavon kuntoa tarkkailtu sillä silmällä, ettei se enää kestä harrastaa kanssamme entiseen malliin. Viime kesä oli Paavolle todella rankka helteiden vuoksi, se laihtui aivan luurangoksi, koska se ei syönyt eikä juonut kunnolla. Eläinlääkärin mielestä Paavo on kuitenkin ikäisekseen niin fysiikaltaan kuin hampaidenkin puolesta erinomaisessa kunnossa. Samaa mieltä oli hieroja. Itse kuitenkin olemme olleet huolissamme niin jaloista kuin selästäkin. Lisäksi Paavo tuntuu välillä olevan hieman vanhuuden höperö ja toisinaan siksi arvaamaton. 

Paavon tulevaisuus on maksimissaan hyvin kevyttä tekemistä ja eläkepäiviä muun lauman kanssa. Tietenkin toivomme, että tämä persoonallinen kiukkupussi ja ehdottomasti lauman kivijalka, olisi ilonamme vielä monta vuotta. Onneksi Paavo toipui vielä kesän jälkeen hyvin ja on jo paljon virkeämpi ja lihaakin on taas tullut luiden ympärille talven tarpeiksi. 

Jos jokin jäi mietityttämään meidän Paavossa, lisäkysymyksiä voi esittää kommenttikentässä! :)