Koska onhan ratsastaminen äärimmäisen vakavaa puuhaa..

Olen oikeastaan ratsastaessa yleensä melkoinen hulivili, mutta kun katsoin näitäkin kuvia, ilmeeni näyttää siltä kuin olisin puuhaamassa jotain todella vakavaa. Tästä lähtien yritän pitää kasvot vähemmän kulmat rypyssä.. :D

Ratsastamista ei tarvitse ottaa vakavasti, ei ainakaan jos on kaksi noin kivaa hevosta, joita oli ilo ratsastaa. Gljásta on tullut tasaisen varma, juuri sellainen huippu kaveri rentoutumiseen ja kivaan harrastamiseen, josta olen aina haaveillut. Kaipaamme vain jumppaa vahvistaaksemme lihaksia. 

Akilles oli alkuun kuin leija lähdössä lentoon. Tunsin oloni erittäin epämiellyttäväksi sen selässä ja tulinkin hetkeksi alas miettien, onko se jostain kipeä. Ruunan käytös ei kyllä viitannut kipuiluun, enkä myöskään mitään sellaista havainnut. Käveltiin hetki, kiipesin takaisin kyytiin ja sama jatkui hetken, kunnes siirsin ruunan tölttiin. Hetken se innoissaan pyrähteli ja nauroin Marialle, että täähän taisi tahtoa vain juosta. :D

Pyrähtelyjen jälkeen Akilles rauhoittui työskentelemään ympyrälle ja sieltä löytyikin yllättäen oikein hyvää ja vahvaa ravia, joka on ollut nyt muutaman viikon kateissa. Viisikäyntiselle tämä on normaalia, että toisinaan askellajit ovat hukassa, etenkin jos niitä ei säännöllisesti ylläpidetä. Akillekselle ravi on aina ollut haastavaa ja yllätyinkin iloisesti, että löysimme sen niin helposti. 

Tällä hetkellä ratsastamiseen onkin tosi hyvä draivi päällä, ei malttaisi pysyä tallilta millään poissa. Harmi, että aikaa on töiden jälkeen aika vähän kaikille harrastuksille, mutta kyllä se siitä syksyksi helpottaa. :)

Oho, se hymyilee! ^^