31. heinäkuuta 2014

Minä ja hevoset osa 1: Mitä hevoset merkitsevät minulle?


Edellisen postauksen yhteydessä heitettiin ehdotuksia muutamasta eri postaus aiheesta. Päätin tehdä tästä kolmiosaisen "juttusarjan", joista ensimmäinen osa on koko tämän homman pohja, toisinsanoen, se mitä hevoset minulle merkitsevät. Seuraavat osat käsittelevät hevosen kanssa harrastamista.

Hevoseni merkitsevät minulle paljon ja ovat valtaosa elämääni. Huomaan rytmittäväni elämäni ja ajattelevani tulevaisuuttani hevosten mukaan. En voisi kuvitellakaan elämää ilman hevosia. Joskus olen hetken ajatellut ja koko ajatus on ollut kovin vieras, en kertakaikkiaan näe itseäni tekemässä mitään muuta. Kuitenkin vielä joitakin vuosi sitten hevoset olivat vain harrastus, kävin ratsastamassa muutaman kerran viikossa ja siinä se. Hevoset olivat hevosia ja luulen, että jos tapaisin nyt itseni niiltä ajoilta, saattaisin pitää pienen puhuttelun siitä kuinka ystäviään tulee kohdella. Tietenkin tein silloin sen aikaisten tietojeni mukaisesti. Pidin silloinkin hevosista paljon, mutta se ei ollut samanlaista kuin nykyään. Yhtä hyvin olisin voinut pitää juoksemisesta, rullaluistelusta tai salitreenistä. Se oli samanlaista intohimoa, jota tunnetaan rakasta harrastusta kohtaan, mutta ei sellaista, jota tunnen nyt.

Glján tultua taloon, alkoi pikku hiljaa harrastus muuttaa muotoaan enemmän elämän tavaksi. Kuitenkin vasta Akilleksen tulo auttoi ymmärtämään entistä paremmin hevosia ja niiden sielun elämää. Oikeasti haluamaan ymmärtämistä, ei vain jotenkuten pärjäämistä ja kun miettii meidän kahden lähtökohtia, luulen päässeeni jotakuinkin samalle levelille. Viimeisen vuoden aikana olen kokenut hevosteni kanssa uskomattomia hetkiä. Ne jokainen ovat tehneet niistä enemmän silmissäni persoonia ja sitä kautta ystäviä. Tietenkin ne ovat olleet sitä koko ajan, minä en ole vain ollut valmis vastaanottamaan sitä kaikkea. Vasta avattuani omaa sydäntäni ja vietettyäni vilpittömästi aikaa hevosteni kanssa, tajusin mikä ero on vain harrastaa hevosia kuin ottaa ne osaksi elämäänsä, kuin perheeksi ja ystäviksi. Tämän oivaltaminen on tarjonnut niin pakahduttavia onnen tunteita, etten ole koskaan kokenut missään asiassa sellaista. Tälläistä onnea tarjoaa ihan vain jokin sellainen, että Gljá tulee tarhan toiselta puolelta luokse ja haluaa rapsutella niskaani. Niitä tarinoita on jo niin monia kun olen tuntenut, miten rintaa puristaa silkasta onnesta, joita ei voi sanoin selittää. Olen oppinut niin paljon hetkessä elämisen taitoa, nöyryyttä ja pyyteettömyyttä. En usko, että olisin mitenkään muuten voinut oppia niin paljon arvokkaita asioita elämisen taitoon. 

Kaiken tämän tajuaminen sai myös harrastamisen muuttamaan muotoaan. Nykyään mikään ei ole itsestään selvyys ja kyseenalaistan kaikkea, koko ajan. En kaipaa sitä muutaman vuoden takaista tyhjäpäistä touhua, mutta kieltämättä se oli.. no, tyhjäpäisempää. Kun välittää jostain oikein kovasti, se on välillä myös valtava taakka ja täynnä huolta. Onneksi kuitenkin hyvillä asioilla taika peittää alleen satakertaisesti kaikki epäonnistumiset ja ikävät asiat. 


Ennen halusin tulla hyväksi ratsastajaksi, nyt haluan tulla paremmaksi ihmiseksi ja ystäväksi hevosilleni. Ratsastus ei ole pääosassa, joskus voi olla viikkojakin, etten ratsasta lainkaan. Tahdon mieluummin hengailla hevosteni kanssa, pitää hauskaa temppujen muodossa, harjata, rapsutella tai ihan vaan käydä pitkä kävelylenkki jalkaisin. 






Luottamus, välittäminen, ystävyys, hauskapito, avoin mieli, oppiminen. Mitkä ovat sinun teesisi ja avaimet parempaan suhteeseen hevosesi kanssa?


Seuraava osa kertoo meidän yhteisistä harrastuksista ja siitä kuinka treenaamme, pysyhän mukana!

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva teksti :)! Näitä vaan lisää :) Ennen ku tutustui syvemmin näihin upeisiin eläimiin oli totta puhuen elämä helpompaa kun ei tarvinnut miettiä asioita niin syvästi, mutta nykyään tämä antaa toisella tavalla enemmän vaikka se vastuu on niin suuri välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, mutta mitään en vaihtaisi pois tältä opin tieltä vaikka välillä kivistä onkin :) Kiitos! kiva kuulla, että tykkäsit tekstistäni!

      Poista
  2. Mulle on käynyt juuri samanlailla kuin sulle! Kun melkein-omat-ponit (3 isl, 1 lv) muuttivat omistajansa pihaan, muuttui myös meikäläisen harrastusmuoto. Se ei ollut enään sitä pelkkää harrastamista, vaan (hevos)ystävien kanssa yhdessä oloa ja kaikkea muuta mukavaa. Ei ollut enään paineita siitä, mitä muut musta ajattelevat, kun vetelin varusteitta kentällä ja pitkin metsiä. He kun olivat näitä "normaaleja" lajin harrastajia. :) Mulla tuli myös semmonen motivaation puute, kun tuntu että täytyi koko aika treenata ja saada poni kulkemaan kunnolla alla. Päätin luopua kaikista kisasuunnitelmista ja tosissaan treenaamisista ja tehdä tästä harrastuksesta molempia osapuolia miellyttävämmän. Ja se on ollut hyvä vaihtoehto!!! Nyt tää harrastus tuntuu taas aivan mahtavalta parin vuoden epäonnistumisien jälkeen. :)

    Sun blogia on mahtava seurata. Kirjotat niin kauniisti sun hevosista ja oikeeta asiaa. ;) Täytyy pian saada omakin blogi ajantasalle ja julkiseks, jotta pääsen omiakin ajatuksia sinne raapustelee. :D Ja mukava kuulla/nähdä, että Gljánkin kanssa yhteistyö on muuttunut paremmaksi. Hyvää loppukesää sulle, siskollesi ja tietty hevosille! :)

    - Maiju (Unelmia & tarinoita satujen saarelta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! :)

      Minustakin harrastaminen on alkanut tuntua paljon mukavammalta kun saa tehdä sen omalla tyylillään. Ja vaikka jatkuvasta puserruksesta on luovuttu, silti jokainen joka on nähnyt Glján, huomaa siinä muutosta. Siksi en usko olevani hakoteillä ja luulen, että kaiken voi tehdä pehmeämmin kun antaa asioille aikaa. Vaikka itse vielä haluan kisaamaan, uskon, että kaikki treenaaminen ja kisaaminen voi tapahtua kaikille miellyttävällä tavalla. :) Kyllähän sitä kuittailua saa monilta, etenkin kengättömyys saa näkemään punaista ja kuolaimettomat hyväksytään vain jos se todella on viimeinen vaihtoehto (niin kuin Gljálla melko todennäköisesti on). Vaikka joillekin olisi tarvetta tarkistaa varusteita kun suut on haavoilla. Selitetään vain miten on heppa purrut poskeen syödessään ja hackamorella ei aleta pelleillä. Minusta se on surullista, mutta näillä mennään.

      Koitahan saada sun blogi ajantasalle taas, olisin seurannut sitä niin mielelläni! issikkablogeja on ihan liian vähän ja varsinkaan samaa henkeä edustavia. :)

      Poista
  3. Tätä oli niin ihana lukea, tuli niin hyvä mieli <3 Ei sitä enää voi ymmärtää sitä aikaa, kun vain harrasteltiin ja hevoset tuntuivat oikeastaan aika vierailta. On tänä nykyinen tapa olla ja elää niin paljon antoisampaa. Miten valtavasti ne opettavatkaan meitä ja miten paljon niillä on annettavaa!

    Itse pohtinut viimepäivinä myös, mikä valtava lahja se on ollut saada oppia läsnäolon taitoa juuri hevosilta. Kuka muu sitä olisi minulle paremmin voinut opettaakkaan? Tuskin kukaan!

    Mielenkiinnolla jäämme odottamaan seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että saan tekstilläni tuotettua hyvää mieltä jolle kulle. olen otettu, kiitos :) Minä myös epäilen, ettei yhtä hyvää elämäntaito opettajaa löydy kuin hevoset ja ylipäänsä eläimet. Hevoset opettavat pyyteettömyyttä, nöyryyttä, anteeksiantoa jne.. Koirat puolestaan rakastamisen taitoa, pienistä asioista ilahtumista.. lista olisi pitkä ;) Eläinystävät, mitää en vaihtaisi pois <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)