Kuvia tuli torstailta niin valtava määrä, että molemmat hevoset saavat omat postauksensa. Glján kuvista kiitos Riikalle! Kivaa, että suostuit tulla kuvaamaan vaikka aikataulukin oli aika tiukka. :)
Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, valkea tammani oli keskiviikkona täysin yhteistyö haluton. Olin todella huolissani, sillä se ei vaikuttanut millään tavalla kipeältä, mutta ei myöskään omalta itseltään. Sama jatkui torstaina. Tamma painoi kädelle niin vietävästi ja minä olin aivan neuvoton. Lopulta pysähdyimme neuvottelemaan. Silittelin tammaa suunnitelma B:tä miettien.
"No mikä on..?"
"No ku ei kiinnosta mitkää kouluväännöt..pyh..."
Selvä. Ei sitten. Lopulta lyhyen palaverin jälkeen nousin alas ja viimeisenä oljenkortena laitoin pitkille sivuille yhdet kavaletit ja lyhyelle sivulle sarjan puomeja. Nousin takaisin kyytiin, hain itseni kevyeen istuntaan ja siirryttiin ravailemaan tehtävää läpi. Tamman olemus kirkastui silmissä. Riikkakin sanoi, että alkoi kuvaaminenkin olla mieluisampaa kun hevonen ei enää näyttänyt niin happamelta ja alkoi olla jotain meininkiä.
mitähä mä väännän.. missä pehmeä sisäkäsi, missä...?
Könö..
Aluksi pikkupomput taas jänskätti kuskia, kuten aina tauon jälkeen. Siis oikeesti, onhan noi ihan naurettavan snadeja, mutta kun.. no, en ole esteratsastaja. Onneksi kimo tamma hoiti hommansa tyylikkäästi ja kuskikin sai varmuutta. Lopuksi saatiin parit oikein kivat hypyt Riikan neuvoilla ja jäi aika innostuneet fiilikset. Kunhan kenttä taas sulaa kevään myötä, tulee kuuri pikkupomppuja paljon enemmän ja Riikka lupasi tulla vahtimaan, että touhu suoritettaisiin edes vähän sinnepäin oikein.
Kun hypyt oli hypitty, oli aika antaa pikku tallitytön mennä loppukäynnit. Gljá, jonka mielestä käy aika pahasti ylpeydelle toimia lastenratsuna, suhtautui tällä kertaa touhuun hyvin lempeästi saatuaan ensin revitellä kunnolla.
Kiva postaus!
VastaaPoista