9. elokuuta 2014

Minä ja hevoset osa 3: Hevoset meillä - anna hevosen olla hevonen

Edellisissä osissa on käyty läpi hevosten merkitys elämässäni sekä treenaaminen ja kilpaileminen. 

Tässä kirjoituksessa kerron hieman, miten hevoset meillä elävät. Miksi tähän on päädytty ja mitkä ovat meille arvoja, joita tahdomme noudattaa hevosten suhteen. Tapoja pitää hevosia on varmasti aivan yhtä monta kuin on hevosen pitäjiä, nämä ovat vain minun näkemyksiäni ja tapojani eivätkä tarkoitettu loukkaamaan ketään tai opettamaan mitään kenellekään. :)

Tämä teksti on enemmänkin sellainen pääntyhjennys postaus, pahoittelen, jos siinä ei vaikuta olevan päätä eikä häntää. 

Ihminen hevosen kanssa

Kuinka usein joutuukaan kuuleemaan kaikenlaista siitä, miten joku hevonen on taas omistajaansa vedättänyt "se pelleilee". No.. ei pelleile. Asioihin on aina jokin syy vaikkei se ihmisnäkökulmasta selkeä olekaan. Uskomatonta, mutta totta - postilaatikot voivat syödä hevosia ja ohi huristeleva auto käydä päälle. Ainakin hevoselta voi tuntua siltä - siitäkin huolimatta, että me tiedämme, etteivät postilaatikot ole toistaiseksi syöneet ketään ja autotkin enimmikseen ohittavat huomaavaisesti. Olen joskus itsekin ajatellut, että se pelleilee, testaa.. mitä näitä nyt onkaan. Kuitenkin mitä kauemmin olen ollut hevosten kanssa, sitä paremmin olen oppinut ymmärtämään, ettei näin ole. Vielä paremmin olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuinka usein jokin käytös on minun aiheuttamaani. Kaikesta vaan joutuu ja pitää oppia. Hevoselämän tärkein opetus - ole nöyrä näkemään virheesi ja tarkkaile toimintatapojasi jatkuvasti. Sitten kun hyväksymme sen, että katsomme maailmaa eri tavoin ja olemme kaksi eri lajia, voimme tulla toimeen. Tavoitteena löytää yhteinen kieli, jolla voimme viestiä toisillemme. Lopulta tulla ystäviksi ja luottaa toisiimme. Mutta miten sellaista lähteä tavoittelemaan?

Tutustumassa Glján kanssa sen entisessä kodissa vuonna 2010.

Aloin tarkkailla omaa toimintaani hevosten kanssa entistä enemmän viime talvena ja miettimään ihan todella, millainen eläin se hevonen on. Muutakin kuin aroilta kotoisin oleva kaviokas heinän syöjä. Tärkeintä on muistaa "keep it simple" -asenne. Itse tälläisenä ylianalyyttisena ihmisenä, sorrun herkästi ajattelemaan liikaa ja teen kaikesta kamalan monimutkaista. Yksinkertaistamalla ajatusmaailmaansa ja jättämällä turha inhimillistäminen pois, onnistuu elämä hevosen kanssa huomattavasti paremmin. Vaikka hevoset ovat tärkeitä ja haluan ehdottomasti hyvän suhteen hevosiini, en ole koskaan tahtonut pitää hevosiani mamman mussukoina, joita paapotaan ja puetaan. Hevoset eivät ole lapsen korvikkeita, vaikkakin jokainen saakoot oikeuden hevostaan satunnaisen hellitellyn nimissä mammanmussutella. ;) Hevonen ei tule onnelliseksi pinkistä satulahuovasta ja ihanan räikeistä suojista. Hevonen tulee onnellisemmaksi siitä, että olet sille parempi ihminen ja tarjoat paremmat oltavat, annat sen olla hevonen. Asetat rajat, jotka hevosen on helppo ymmärtää. Se tekee hevosen kanssa olemisesta turvallisempaa ja taatusti myöskin mukavampaa. 

Itse tutustuin hevostaitoon ensimmäisen oman hevosen, vuonohevosruuna Mullen saavuttua taloon 2000-luvan alkupuolella. Mulle oli erityisen vaikea hevonen, joka romutti kaikki pienten tyttöjen pilvilinnat oman hevosen omistamisesta. Silloin olin harmissani, nyt ajattelen, että se oli sysäys oikealle polulle. Sen aikainen käsitys luonnollisesta hevostaidosta oli narun pyörittelyä ja join-up menetelmää. Nykyään en puhu oikeastaan lainkaan sellaisen puolesta, vaikka vielä viime vuoden lopulla yritin sillä menetelmällä lähteä hakemaan yhteyttä Akillekseen. Akilleksen juostessa hurjana, silmät selällään pyöröaitausta ympäri, tajusin, että tämä on hyvän suhteen alusta kaukana enkä tule saavuttamaan tällä mitään muuta kuin hikisen hevosen. Piti alkaa miettiä asioita aivan uudelleen. Sen jälkeen olen muodostanut mielipiteeni ja käsitykseni hevostaidosta on ihminen, joka toimii hevosen kanssa määrätietoisesti, mutta lempeästi sekä pitää asiat selkeinä ja yksinkertaisina. Mielestäni mitään suhdetta ei rakenneta viidessä minuutissa pyöröaitauksessa narua pyörittämällä. Ystävyys täytyy rakentaa ja kerrokset koostuvat päivittäisistä asioista. Asioiden pitäisi toimia kaikissa tilanteissa, ei vain pyöröaitauksessa. Toimimalla aina samalla tavalla, olemalla hevoselle selkeä ja reilu, ansaitset pikku hiljaa jotain merkittävää ystävyydelle. 

Tänään kävimme Marian kanssa kävelyllä ja pohdimme positiivisen vahvistamisen merkitystä, jonka käytöstä koulutuksessa kiinnostuin aiempaa huomattavasti enemmän viime talven aikana. En aiemmin ole kauheasti pohtinut kouluttamista, olen vain tasapainoillut tekemällä jotain ja joten kuten, enkä koskaan riittävästi ja riittävän selkeästi. Eri ihmiset ja ammattilaiset puhuvat eritekniikoiden puolesta ja omat tekemiset olivat sen vuoksi aiemmin aika ristiriitaiset ja hajanaiset. Kuitenkin tutustuttani temppukouluttamiseen, koko kouluttamisen maailma alkoi avautua aivan eri tavalla. Tajusimme, että Akilles, joka on toisinaan melkoinen jännittäjä, suorittaa moitteettomasti jalannoston melkein missä tahansa mielentilassa. Se kerää itsensä jännittävässä tilanteessa, koska se ymmärtää jalannoston erinomaisesti ja rahoittuu sillä tavalla kun tietää, mitä sen tulee tehdä ja mitä siitä seuraa. Tämä tuli testattua vahingossa kun Maria yritti eilen hätistellä hevosia laitumelta pihattoon - Gljá tulkitsi Marian paikallaan seisomisen raippaa huiskutellen temppuhetkeksi ja tuli Marian luokse esittelemään jalannostoaan. Akilles joka oli seurannut säikähtäneenä silmät selällään Marian omituista käytöstä, ymmärsi Glján aikeet, kokosi itsensä ja liittyi mukaan temppuiluun. Tilanne alkoi olla sellaisella tasolla, jonka seki saattoi tajuta. Ymmärsimme tästä keskustellessamme, miten tärkeää on panostaa selkeään kouluttamiseen, asioiden toistamiseen ja erityisesti siihen, että asiat pitää tehdä positiivisesti vahvistamalla. Sain tästä valtavan inspiraation ja motivaation jatkaa arjen asioiden kanssa touhuamista, niin ratsailla kuin maastakin luodakseni hevosilleni turvallisen olon kanssani ja tehdäkseni itsestäni ymmärrettävän ihmisen. Yleensä ristiriita tilanteet ovat vain puutteellista luottamusta ja koulutusta. Tälläisen pohtiminen aiheutti tietenkin myöskin ymmärryksen siitä, miten vähän taas tietää, miten vähän on tehnyt asioiden eteen ja miten paljon on vielä tehtävänä ja opittavana. Hevoselämä - loputon opinpolku. Onneksi joka päivä edellistä mielenkiintoisempi.

Pihattohevosen elämää



Se, mitä ihmisen ja hevosen välillä tapahtuu päivässä, on hevosen päivää hyvin pieni osa. Minulle on erityisen tärkeää, että sen loppu päivä on parasta mahdollista, mitä voin tarjota. On ruokaa, vettä, laumakavereita sekä tilaa liikkua - ympäri vuorokauden. Akilles vietti hetken viime vuonna tallissa, jossa oli päiväksi pieni tarha ilman kaveria ja yöt seisottiin jopa yli 12 tuntia karsinassa. Akilles oli valtavan stressaantunut. Kun lopulta siirsin kotiin pihattoon ja muutos teki tehtävänsä muutamassa viikossa, tajusin ensi kerran selkeämmin kuin koskaan, etten enää ikinä vie hevosiani täysipäiväisesti talliin asumaan. Niiden paikka ei kertakaikkiaan ole lukittuna pieneen koppiin. Valtaosa hevosista selviää ulko-olosuhteissa enemmän kuin hyvin kun niillä on käytössä asiallinen pihatto (sellainen, jolla ei ole mitään tekemistä kolmiseinäisen hökötyksen kanssa) sekä mahdollisuus tarpeen mukaan loimitukseen silloin kun sää niin vaatii. Sisätilat on hyvä olla olemassa sairaskarsinoineen ja hoitotiloineen. Hoitotilat sisätiloissa ovat ennemminkin sitä omaa mukavuutta, hevoset eivät niitä osaa kaivata. Tietenkin myös maalaisjärki mukana siinä, koska ne hevoset sinne pihattoon totutetaan. Jos hevonen paiskataan kesken vuotta talvella asumaan pihaton armoille, harvoin siitä mitään hyvää seuraa. 


 Meillä kaikki hevoset sopeutuvat pihattoon erinomaisesti. On kuitenkin fakta, ettei lämminverisen turkki ole samaa sarjaa islanninhevosten pörröisen karvakuorrutteen kanssa. Esimerkiksi Paavo tarvitsee muita useammin loimitusta ja se saa takin selkäänsä heti kun vähääkään vaikuttaa siltä, että sen sietokyky säätä vastaan alkaa olla heikoissa kantimissa. Tässä vaiheessa yleensä issikat myhäilevät partoihinsa, kääntävät pyllyn tuulta kohden ja nauttivat olostaan.  



Ruokaa meillä on tarjolla koko ajan verkoissa. Tavallaan ruoka on säännösteltyä, mutta siitä riittää pitkin päivää syömistä. Riittävä korsirehun saanti myös takaa lämpimänä pysymisen. Verkkojen lisäksi ruokaa jaetaan yön ajaksi myös hankeen pieninä annoksina, joita hevoset voivat sitten etsiskellä syötäväksi ja pysyvät lämpiminä liikkuessaan kevyesti ja syöden samalla vähän väliä. Verkko ei myöskään ole syömis asennoltaan se ihnateellisi ja sen vuoksi ruokaa on hyvä saada myös maan tasalta. 
Lisäksi hevoset saavat rehu-annokset iltaisin, yleensä jonkin ajan päästä liikutuksen jälkeen. Ehkä juuri yksilöllinen ruokinta on pihatossa vaikeinta ja aiheuttaa miettimistä, mutta toistaiseksi kaikki ongelmat on tehty ratkottaviksi. 



Minusta on upeaa, että nykyään pihatot alkavat yleistyä ja niitä arvostetaan ympäri maailmaa. Meillä pihatto on ollut 2000-luvun alulta saakka kun Mulle tuli meille. Tuohon aikaan pihatto oli vielä melko vieras käsite ja herkästi sellaisen pitoa katsottiin hieman paheksuen. Karsinatalli menetelmät alkavat jäädä taakse ja esimerkiksi euroopassa suurilla kilpatalleillakin ymmärretään, mikä tekijä pihatto-olosuhteissa asuminen on hevosen, niin psyykkiselle kuin fyysiselle terveydelle. Painottaen taas sitä, että tilojen tulee olla kunnolliset.. En tietenkään väitä, että karsinahevoset jotenkin kärsisivät, mutta aina voi tehdä paremmin ja tarjota parempaa, eikö? Koskaan ei pidä sanoa ei eikä tuomita mitään, jos ei ole kokeillut. 

Usein kuulee jostain syystä, että laiskat ihmiset pitävät pihattoa. Tyyppi, joka näin sanoo, ei ilmeisesti ole eläessään ainuttakaan pihattoa pitänyt eikä tietenkään oikeutettu tuollaisen asian julistamiseen. 
Pihatto vaatii työtä. On kausia, jolloin pääsee helpommalla, mutta sitten niitä ällöttäviä ja masentavia "sataa viisi viikkoa putkeen" -kausia, jolloin kaikki hevoset linnoittuvat sisälle ja patjaa saa olla siivoamassa ja kuivittamassa vähän väliä. Kevättalvella pihat on liukkaita, tarha on märkä eikä koko tontilla tunnu olevan kuivaa kohtaa.. Mutta sitten on niitä kausia kun saa katsoa hymyillen laiduntavaa tai leikkivää hevoslaumaa ja ymmärtää, miksi kaikki on sen arvoista. Kaiken lisäksi hevoset saavat elää omassa rytmissään, eikä niitä pidetä puolta vuorokautta erillään.



Varusteet säilyvät meillä sähköistetyssä työmaaparakissa, joka oli paitsi edullinen myös nopea keino saada säilytystila kun sen tarve tuli edellisen tilan jäädessä pois käytöstä. Meillä ei ollut mahdollista rakentaa vielä kiinteitä tiloja, koska hevoset ovat vanhempiemme luona ja luonnollisesti se on väliaikaista - joskin määrittelettömän ajan. Saa nähdä, mihin elämä meidät hevostemme kanssa vie. Luonnollisestikin muutto suunnitelmat sitten tulevaisuudessa tehdään hevosten mukaan. Niillehän on tarjottava sitten parasta mahdollista. ;)



Kirjoitan tätä töissä ja yritän välillä pomppia kassalle tarjoilemaan lauantai-illan viettäjille, kelle mitäkin. Nyt juuri tuntuu, ettei ajatusta kerta kaikkiaan irtoa enempää tekstiksi vaikka molemmat aiheet ovat todella laajoja eivätkä lainkaan yksiselitteisiä. Jos jokin jäi mietityttämään, laita kommenttia.

Kuinka hevoset asuvat teillä? Saa linkata talli- ja tilaesittelyjä tulemaan! :)

6 kommenttia:

  1. itse kyllä nimeomaan haluaisin myös pihaton, erityisesti näitä siirtymävuodenaikoja varten ja tykkään siitä että hevoset saavat ulkoilla milloin haluaavat :) kiva postaus oli, paljon asiaa!

    VastaaPoista
  2. Mulla on kotona pari heppaa, toinen tosin tuli vasta viimekesänä. Oon sitä vanhempaa pitäny aina kesäsin yötä päivää ulkona, niin kauan ku on suht valosaa, osaa ilmottaa ite millon haluaa sisälle. Kun tamma tuli, puolessa välissä kesää, ei uskallettu jättää niitä ulos, tamma huusi iltasin portilla ku tein tallitöitä ja oli tyytyväinen ku pääsi talliin. Tänä kesänä sitte päätettiin jättää ne yöks ulos, vein niille ruuat ja ku tamma sai syötyy ni huusi siinä portil, oli onneks aamulla vielä tallella :D meillä hepat myös tarhaa erillään, laitettiin ne pari viikkoa sitten samaan tarhaan, monta tuntia ilman ongelmia kunnes tämä vanhempi ruunapoika päätti et nyt riitti...tamma on vieläki saikulla...harmittaa koska kisaratsu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, ettei teillä tulleet toimeen, toivottavasti tamma paranee! :/

      Poista
    2. Mut omaa typeryyttä, sillä ollaan huhuja kuultu, ettei se ruuna tuu toimeen muittenkaa tarhassa, kuitenkaan entinen omistaja ei siitä mitään sanonu (eikä sanonu monesta muustakaa) nii aateltiin et kunha nuo ny pelottelee...

      Poista
    3. Melko inhottavaa tuollainen epärehellisyys, mikä kostautuu onnettomuutena. :|

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)