14. kesäkuuta 2014

Epätoivon 21 tuntia

Torstai-iltana menin myöhään tallille. Koko lauma löytyi pihatosta, heitin rehuille vettä päälle, otin Glján rasvattavaksi ja jaoin koko laumalle rehut. Saatuani Glján rasvattua, nostin katseeni ja suoraan edessäni seisoi Webe, silmät kauhusta selällään. Se seisoi kaikki neljä jalkaa todella kummallisesti levällään, köhähteli ja räkää tuli solkenaan. Apua, mitä ihmettä tapahtuu!? Olin hetken aivan pasmat sekaisin. Tartuin luuriin, soitin Marialle. Maria ei ollut päivällä huomannut hevosessa mitään erilaista. Välittömästi puhelua päivystävälle. Diagnoosi tuli samantien puhelimitse; ruokatorven tukos

Siinä vaiheessa en tiennyt, että alkoi elämäni pisimmiltä tuntuneet pelon ja epätoivon sekaiset 21 tuntia.

Istuin pihaton lattialla päivystävää odotellessani, päätä roikottavan ja räkää valuvan Weben vieressä ja silittelin sen otsaa. Se hakeutui kokoajan enemmän liki lohtua saadakseen. Onneksi ihana Akilles seisoi vierelläni ja rapsutteli tukkaani. Sen osaaottavuus hätääni oli todella hellyyttävää eikä se olisi tahtonut poistua luontamme vielä silloinkaan kun päivystävä eläinlääkäri saapui. Päivystävä saapui puhelustani noin tunnin kuluttua, kello oli tässä vaiheessa hieman yli puolen yön. Webe sai kolme piikkiä (rauhottavaa, relaxanttia ja kipulääkettä), jonka jälkeen pistettiin letkua nenän kautta nieluun ja ruokatorveen. Meni hetki ja ulos räiskähti rään mukana melassileikettä. Tukos näytti olleen ohi, rään tulo loppui ja tilanne rauhottui. Päivystävä käski jättää hevosen kuitenkin yöksi karsinaan ja olla ruokkimatta sitä. Olin helpottunut, mutta taustalla kalvoi huoli. Kävin yöllä vielä tarkistamassa Weben voinnin, se näytti voivan hyvin. Lähdin nukkumaan vaikka epäilys kalvoi mieltäni. Tuntui, ettei tämä todellakaan voinut olla tässä. 

Eikä se ollutkaan.

Aamulla nousin hieman ennen kahdeksaa nukuttuani todella huonosti ja lähdin samantien talliin. Vastassa odotti hevonen, jonka sieraimet ja suu valuivat kuohuten räkää. Paniikki itkuineen otti vallan, soitin kauhuissani ensin eläinlääkärille ja sitten Marialle uuden tilanne tiedotteen. Eläinlääkäri tuli tunnin päästä ja siitä alkoi pitkä ja piinaava päivä. Eläinlääkäri kuunteli keuhkot, jotka kuuluivat rohisevan pahasti ja sanoi suoraan, että tilanne ei hyvältä näytä. Voisimme kokeilla letkutusta kotioloissa, mutta luultavasti tilanne vaatii klinikalle lähdön. Briiffausta tilanteeseen saatiin Hyvinkään eläinsairaalalta. Klinikalta, jonne on meiltä neljän tunnin matka. Ainoat mahdollisuudet ylipäänsä klinikkahoitoon löytyvät Helsingin liepeiltä. Kuljetus sairaan hevosen kanssa monen tunnin matkan verran tuntui älyttömältä idealta. Lisäksi klinikalla vastannut tyttö kertoi, että odotettavissa on noin 2000-5000 euron suuruinen lasku. Jatkoimme lyhyellä puhelin briiffauksella hevosen ruokatorven auki letkuttamista ja onnistuimme jälleen hieman helpottamaan sen oloa, mutta vain hieman. Eläinlääkärin oli lähdettävä hoitamaan toista kiireistä tapausta ja käski meidän miettiä, mitä teemme. Viemmekö hevosen klinikalle vai jatketaanko kotihoitoa sen uhalla, että eutanasia voi tulla ja luultavasti tuleekin väistämättä eteen. Eläinlääkäri oli Weben kohtalosta hyvin pessimistinen. Tilanne alkoi olla todella kurja ja jäimme synkin ajatuksin miettimään reilusti yli kahdeksi tunniksi Weben kohtaloa, voimatta helpottaa sen oloa mitenkään odotellessamme eläinlääkärin paluuta.

Weben olo alkoi olla voimaton. Sen lihakset kramppasivat, se hikoili kylmää ja nihkeää hikeä rauhoituksesta johtuen. Peittelimme sen vilttivuoren alle. Tuntui kamalalta katsoa kun sen elämä näytti valuvan pois nenämme edessä, emmekä pystyneet auttamaan sitä mitenkään. En ole koskaan tähän mennessä nähnyt hevosta niin kipeänä ja aloin olla varma, että kaikki toivo sen kohdalla on täysin mennyttä. Yritimme kuitenkin pitää taistelutahtoamme yllä vaikka teimmekin jo vara suunnitelmaa pahimman varalta. Yllättäen saimme kuitenkin uutta voimaa ja toivoa odottamattomalta taholta.



Maria soitti Weben oikeille omistajille (Webe on meidän loppuiän ylläpitohevonen). Neljään vuoteen ei olla oltu Weben omistajien kanssa yhteydessä, mutta Maria arveli, että nyt voisi olla sellainen tilanne jossa on syytä kysyä heidän mielipidettään. Omistaja saatiin puhelimen päähän ja tämä kertoi, että heidän siitostammallaan oli ollut aivan sama vaiva. Tamma oli hoidettu viiden tunnin klinikkamatkan vuoksi täysin kotioloissa ja saatiin hoidettua onnistuneesti letkutuksella. Tukosta oli jouduttu avaamaan noin puolitoista tuntia. Ymmärsimme tässä vaiheessa, että emme todellakaan ole yrittäneet kaikkeamme. Eläinlääkärin palattua ilmoitimme, että emme lähde viemään Webeä klinikkalle ja aiomme tehdä kotioloissa kaikkemme, mikä on mahdollista. 

Sitä vain jatkui ja jatkui.. Neljä ihmistä hääräsi hevosen ympärillä, yrittäen saada veden kulkemaan ruokatorven läpi.

Edistystä ei tuntunut tapahtuneen ensimmäisen tunnin kohdalla lainkaan, vesi ei vain kulkenut letkun läpi. Eläinlääkäri painotti, että eutanasiaan on luultavasti päädyttävä. Tukos on liian suuri kotona avattavaksi. Viimeisenä koitoksena eläinlääkäri survaisi letkun todella kovaa ruokatorveen luvallamme. Parempi katsoa kuin katua, ettei mitään yritetty. Runsaiden yritysten jälkeen kaikkien meidän päälle räiskähti valtava satsi paisunutta melassileikettä. Jes, se aukesi! Ainakin hetken tuntui siltä.. Jatkoimme letkutusta vielä eikä vesi taaskaan tuntunut kulkevan hetkellisestä toivon pilkahduksesta huolimatta. Koko touhu alkoi tuntua rankalta eläinrääkkäykseltä. Epätoivon kyyneliä valahti välillä kasvoille katsoessani turpa verissä, päätä roikottavaa ruunaa, jonka silmät ovat jo täysin sumeat. Tuntui vaikealta uskoa, että näkisimme niissä koskaan enää eloa. Eläinlääkäri poistui jälleen hetkeksi muille asioilleen. Minä lähdin käyttämään koiria ulkona Marian jäädessä yksin letkuttamaan kun Monankin piti välillä poistua käymään muualla. Olo oli epätodellinen, istuin itkemään tien pientareelle jaksamatta edes kävellä. Hetken siinä istuttuani vollottamassa, sain yhtäkkiä jostain puuskan uutta voimaa. Vein koirat pois, marssin talliin ja liityin joukkoon jatkamaan Marian kanssa letkutusta. Vesi alkoi kulkea. Sitä meni sankko ja toinen. Webessä ei kuitenkaan paljoa eloa tapahtunut, vain sen verran, että se sai kiskaistua yllättäen letkun nenästään. Päätimme lopettaa, ajattelimme tehneemme jo kaikkemme tai jopa liikaakin. Emme edes uskaltaneet kärsineisiin sieraimiin lähteä tunkemaan letkua takaisin. Verta oli kaikkialla.. Tuntui, että sitä oli nyt kiusattu ihan tarpeeksi. Istuimme odottamassa eläinlääkärin paluuta ja toivoimme peukut pystyssä, että läpi kulkenut vesi tarkoittaisi tukoksen avautumista. Oli kuitenkin olemassa riski, että kaiken rajun letkulla rassaamisen jälkeen ruokatorvi olisi vaurioitunut ja puhjennut. 

Eläinlääkäri palasi takaisin. Hän iloitsi kanssamme kahdesta sankollisesta, jotka olimme saaneet kulkemaan ruokatorven läpi, mutta oli yhä sitä mieltä, että eutanasia voi olla mahdollinen. Hän oli soittanut jo kollegoilleen, että aamulla saattaisi luonamme olla eutanasian tarvitseva hevonen. Se saisi aamuun saakka aikaa. Jutellessamme eläinlääkärin kanssa, päätään roikuttava Webe alkoi liikahdella yllättäen. Heikosti se alkoi tökkiä Mariaa turvallaan ja hetken sitä tehtyään se alkoi piristyä silmissä. Kohta se jo kuopi ja yritti pyrkiä ulos. Emme olleet uskoa silmiämme! Siinä se seisoi, omana eloisana itsenään. 

"Se on suoranainen ihme", eläinlääkäri sanoi katsoessaan Weben tepastelua ulkona."en uskonut, että se enää siitä virkoaa". Ei moni muukaan uskonut. Viedessämme sen moikkaamaan kavereita laitumelle taluttaen, ne kaikki juoksivat hirnuen ja selvästi ihmeissään sitä vastaan. Paavo etenkin oli vältellyt ystävänsä kohtaamista koko päivän.

Kokemus opetti, että ei kannata koskaan luovuttaa liian herkästi vaan yrittää vielä kerran kun kaikki toivo tuntuu jo menneen.


Ensimmäinen taistelu on nyt voitettu, riskit eivät vain ole täysin ohi. Nyt lääkitsemme Webeä ja toivomme, ettei kuumetta nouse. On riski, että Weben keuhkot tulehtuvat, jos sinne on päätynyt tukoksen seuraksena rehujäämiä. 

Päivä kerrallaan. Sydämessäni se onni ja tunne kun näin sen nousevan tuon kamalan päivän päätteeksi, vaikka olimme menettäneet jo niin paljon toivoa. 


Onko kellään kokemuksia ruokatorven tukoksesta? Miten hevosesi toipui sairastumisen jälkeen ja onko tukos uusiutunut?

14 kommenttia:

  1. Hui miten kamalaa! Voin kuvitella ja ehkä tiedänkin hiukan millaiselta tuollainen tilanne tuntuu. Onneksi pääsitte voitolle ja aika vaan näyttää mitä tulee tapahtumaan! Toivotaan parasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, tilanne näyttäisi ainakin toistaiseksi hyvältä. Alkaa varovasti uskaltaa toivoa, ettei mitään kauhean pahaa enää tapahdu, mutta kyllä silti kurkkua kuristaa huoli jatkuvasti. :( Mitä teillä on tapahtunut? :/

      Poista
    2. Meillä orin hypätessä aidan tolppaan jouduttiin sitä hoitamaan kipuilevana ja kun eläinlääkäri pääsi paikalle totesi hän, että ettei leikkaamaan kannata lähteä(nivustyrä oli) ja hevonen jouduttiin lopettamaan. Se epätoivo oli järkyttävää. Sitten varsa viilsi jalkansa auki ja siinä oli kaikenmaailman riskit (jäykkäkouristus, antibiotti pistoksien anto oli yhtä tappelua, haavan tulehtuminen) mutta niistä selvittiin ja elossa ollaan, vaikka tappelua se kaikki oli ja epätoivo valtasi mielen monesti sen kuukauden aikana. Varsa saikin tikit jalastaan revittyä mutta selvittiin ja hengissä ollaan :) uskoa ja tappelua se vaati, mutta eihän mikään saa olla liian helppoa... :"D kaikki kääntyy parhainpäin uskokaa pois :)

      Poista
    3. ohoh.. :o on teilläkin koeteltu.. onneksi ei tarvinnut tehdä loputuspäätöstä, en tiedä olisinko kuitenkaan pystynyt siihen vaikka se kummitteli mielessä koko päivän.. Meilläkin juuri tuo lääkitseminen oli vaikeaa ja ainaista taistelua. Eilen illalla sain yksin laitettua ja meni jo melko helposti,mutta luojan kiitos ne oli viimeiset ruiskulliset - eläinlääkäri antoi luvan lopettaa kuurin kun jälkiseurauksia ei ole ilmennyt. onneksi :) kaikenlaista kauhutarinaa tuli tästä luettua, joten täytyy sanoa, että meillä päästiin ilmeisen vähällä..

      Poista
  2. Ihanaa että heppa virkosi <3 tsemppiä teille kaikille sinne ! <3

    VastaaPoista
  3. huh! onni matkassa ja kunnon paranemiset nyt sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi meillä oli onnea ja saatiin juuri oikealla hetkellä toivoakin mukaan jaksamiseen.. :) muuten oltaisiin luovutettu varmaan aiemmin, niin varma oli eläinlääkäri, ettei hepasta enää eläjää tule.. :/

      Poista
  4. Voi websu! <3 onneks sekin päätti taistella elämästään, vielä ei ollu sen aika lähtee :)

    VastaaPoista
  5. Meillä yksi ahne hevonen hotki kauransa niin vauhdilla, että tuli tukos. Onneksi silloin oli juuri eläinlääkäri paikalla. Hän letkutti tukoksen auki ja hevonen toipui todella nopeasti. Eikä ole ongelma uusiutunut sen jälkeen. =) http://tipijaketku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teillä on saatu nopeaa toimintaa! minusta tuntui, että meillä kaikkeen meni aivan liian kauan. Itse en tiennyt vaivan hoidosta mitään, eikä sen enempää eläinlääkärikään. Ei ollut hoitanut hevosella kyseistä vaivaa ilmeisesti kouluaikojen jälkeen. Klinikalta annettiin ymmärtää puhelimitse, että hoito siellä on ainoa vaihtoehto ja tästä syystä luulen, että meillä hoito pitkittyi aivan liikaa, luultavasti tukoksen olisi voinut avata nopeamminkin jos asiantuntevaa porukkaa olisi ollut paikalla... :/

      Poista
  6. Tuo on kyllä niin kamala vaiva! Löysin tämän postauksen kun googlailin äsken tukoksesta taas, palattuani tallilta aika samanlaista tapausta hoidettua...letkutusta monta tuntia ja verta tuli niin paljon! Meillä kävi sen verran hyvä tuuri, että ell ryhtyi heti kotitallilla letkutuksiin kunnolla eikä jääty ihmettelemään, mutta harmi, että te olitte saaneet erilaista infoa niin oli tilanne pitkittynyt. :( Onneksi teillä sitten humma selvisi, mä vielä odottelen tuloksia verikokeista, ettei ole tulehdus pahentunut, kun keuhkoihinsa meni heppa ruokaa vetämään....ilkeä vaiva tuo tukos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei :( valtavasti tsemppiä hepan toipumiselle!! Tuo tukos tapaus on tosiaan ollut hevoshistoriani ikävin tapahtuma. Onneksi webe selvisi säikähdyksellä ja samaa toivon sinne teille!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)