Väliaikatiedote valokuvakilpailusta

Kiitos kaikille kuviaan lähettäneille! 

Kokosin ne tänään yhteen kansioon ja totesin samantien, ettei valinta kolmesta parhaasta tule olemaan ihan helppo. Tulokset julkaistaan muutaman päivän sisään kunhan saan valittua lempparini, pysykää siis kuulolla. :)

Gljá frá Eystri-Hól

Viimeisimpänä, mutta ei ollenkaan vähäisimpänä, esittely lauman Kuningataresta. :)

Rotu: Islanninhevonen

Syntynyt: 2002

Sukupuoli: tamma

Säkäkorkeus: n. 140-145cm 

Omistaja: Ida Vänttinen

i. Töfri frá Selfossi

e. Játning frá Flugumýri

Gljá sukupostissa

ekoja kertoja tapaamassa Gljáta sen entisessä kodissa.

Näin Gljá päätyi meille...

Tämä tarina on kerrottu blogissa jo useammassa kohtaa, mutta rakastan tätä tarinaa siitä miten meidän tiet kohtasivat, joten menkööt vielä kerran suorana kopiona neljä yhteistä vuotta -postauksesta. :)

Neljä vuotta sitten elokuussa olin seuraamassa islanninhevosten PM-kilpailuita Ypäjällä. Erään lyhtypylvään kylkeen oli niitattu ilmoitus ylläpitoon annettavasta hevosesta. Kaverini ehdotti, että ottaisin yhteyttä. Minä epäröin - tokkopa tyyppi antaisi minulle hevostaan ylläpitoon, ilmoituksen mukaan kyse olisi vähän hienommastakin tammasta ja minä olen vielä melko taitamaton. Otin numeron ja tallensin sen puhelimeeni "ylläpitohevonen" -nimellä. Olin kuitenkin liian ujo soittamaan ja kotiin päästyäni olin jo unohtanut koko jutun. Kuitenkin kaipuu "omasta" oli suuri ja laitoin ilmoituksen nettiin, jossa kerroin etsiväni ylläpitoon hevosta harrastamiseen sekä valmentautumiseen ja kilpailemiseen.

Seuraavana aamuna ilmoituksen laittamisesta puhelimeni soi. Soittaja oli "ylläpitohevonen". Vastasin hyvin hämmentyneenä puheluun ja siitä puhelusta tarinamme alkoi. Ylläpidossa vuoden ja seuraavana kavioliittomme solmittiin virallisin paperein, Glján elämänkumppaniksi vaihduin minä.

Hevonen, joka yllättää aina uudelleen...

Kun kirjoitan tätä, kurkun kohdalla tuntuu olevan palanen pelkästä innostuksesta. Joka kerta kun ajattelen tammaani, tunnen samoin. Se on tuonut elämääni valtavan määrän iloa ja onnea. Olen niin kiitollinen siitä, että juuri minä saan olla tuollaisen hevosen omistajana. Toki Gljá on aiheuttanut minulle myös kourallisen harmaita hiuksia, pettymystä, suuttumusta ja surua. Kaikki se toki on vain oman pään sisällä, minä olen vaatinut liikaa. Gljá on kadehdittavan anteeksiantavainen. Vaikka olisin mokannut kuinka, se ei ole jäänyt muistelemaan pahalla.

Gljá on melkoinen pakkaus jos jonkinlaista luonteenpiirrettä. Se on erittäin kiltti ja kärsivällinen, toisaalta tempperamenttinen ja kuuma, mutta se on maailman turvallisin kaveri. En ikinä pelkää sen seurassa ollessani, olinpa jalkaisin tai selässä. Sen kanssa voi tehdä mitä vain ja mennä minne vain. Se on erittäin fiksu hevonen ja välillä tuntuukin, että se on kuin ihmisen mieli, se tuntuu ymmärtävän niin paljon ja olevan läsnä. Glján kanssa ei koskaan ole tylsää ja se yllättää minut aina uudelleen. 

Harrastekaverina..

Gljá on todellinen monitoimiponi. Vain mielikuvitus on rajana kaikelle sille, mitä se kanssa tahtoo järkevyyden rajoissa harrastaa. Gljá on ehdottomasti omiaan kaikessa ei-niin-vakavassa tekemisessä, mutta on kuitenkin suht osaava kaveri kentällä työskentelyyn. Haastava ratsastettava se on, etenkin kuumuessaan, mutta nykyään olemme löytäneet jo tyylin ja yhteisen sävelen, jolla saamme hommat paremmin toimimaan. 

Glján korkea muoto on erityisesti töltissä ongelma.

Tulevaisuuden suunnitelmia..

Toiveissa on kehittyä Glján kanssa eteenpäin niin ratsastaessa kuin temppuissakin, joiden suhteen se on osoittanut olevansa erittäin innokas oppija.
Myös tavoitteissa on käydä askellajikisoissa kunhan treenit saadaan taas paremmin kulkemaan ja päästään valmennuksiin, luultavasti jo tämän kevään aikana.

Mikään ei ole varmaa, mutta yhden ainoan asian olen vannonut- tämä hevonen ei ikinä tule lähtemään meiltä niin kauan kuin meissä henkipihisee. 

Vuosi 2014

Mennyt vuosi oli monin tavoin rankka, stressaava ja täynnä sekavia ajatuksia. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona, olen vähän tyhjän päällä vailla päämäärää. Se sentään oli tärkein tavoitteeni vuodelle 2014, mutta epäonnistuin siinä. Olen tuntenut itseni monesti täysin tarpeettomaksi ja jopa huonoksi ihmiseksi. Vuosi 2014 tuntui myös vähän tyhjältä, sillä menevänä ihmisenä olen aina ollut liikkeellä ja sitten viime vuosi menikin lähinnä kotona ja päivät kulkivat samaa rataa aamusta iltaan. Välillä koin sen todella turhauttavana. Liian monta asiaa on ahdistanut ja surettanut, menettämisen pelkoa on ollut ilmassa enemmän kuin koskaan. Pelottavaa tajuta, ettei mikään ole ikuista ja kaikki päättyy aikanaan. Eilen kirjoitinkin facebookiin kuinka tuntuu, että vuodet tuntuvat vierivän ohi yhä kiivaammin, mitä vanhemmaksi tulee. Minä en ehdi. Aika tuntuu liukuvan käsistä ja varsinkin tälläisen ahdistus määrän kanssa se tuntuu kuristavalta ajatukselta. Tahtoisin nähdä ja kokea vaikka mitä, mutta en saa otetta mistään. Ajatukset ovat siis olleet toisinaan melko surullisia. Kuitenkin menneen vuoden blogitekstejä selatessa tulee itselleenkin kuva, miten elämä on ollut yhtä päivänpaistetta. Hämmästyin positiivisuudesta, jonka näen teksteissäni, sillä aina kaikki ei ole tuntunut yhtä mukavalta. Olen näköjään oppinut jotain menneen vuoden varrella. Loppuviimeinhän tärkeintä on ne pienet onnelliset hetket ja olen valtavan kiitollinen, että hevoset, koirat ja läheiseni tarjoavat minulle sellaisia toisinaan synkemmän todellisuus kuvan keskellä. Pienistä paloista voi myöhemmin rakentaa suuren kokonaisuuden. Tärkeää on nähdä hyviä, hauskoja ja tarkoituksellisia asioita niissäkin hetkissä, joissa se ei ole aina ilmeisintä.

Synkistä ajatuksista huolimatta, mennyt vuosi on kuitenkin ollut äärettömän opettavainen, ihana, suloinen ja hauska. Muistoiksi jäi monia ihania hetkiä, paljon naurua ja iloa. Olosuhteet ja oma pääkoppa vaativat jarruttamista kun käännyimme vuoteen 2014 edelliseltä, joka oli ollut hyvinkin vauhdikas. Olin ollut todella rauhaton, en osannut nauttia hetkestä pätkääkään vaan elämä oli jatkuvaa suorittamista ja katsomista tulevaisuuteen. Melko ristiriitaista menettämisen pelkoiselle ihmisille katsoa kauas tulevaan ja yrittää elää joka päivä kiireellä ohi, vain päästäkseen seuraavaan. Nyt minä en jaksa enää katsoa niin pitkälle enkä miettiä jokaisen tekoni seurauksia tai saavutusten määrää. On ihan hyvä olla - tässä ja nyt. Asiat järjestyvät kun on niiden aika eikä kannata ottaa kauheasti stressiä. 

Erityisen opettavainen vuosi 2014 on ollut hevosrintamalla. Olen mielestäni oppinut hevosista eläiminä enemmän kuin muina vuosina yhteensä. En ole kehittynyt ratsastajana, olenhan treenannut valmentajanani vain oma pääkoppa, apuna valokuvat sekä videot. Olen varmasti menettänyt paljon osaamistani ratsastajana, mutta se ei tällä hetkellä harmita. Sen sijaan, että olisin kehittynyt ratsastajana, olen saanut taitoja, jotka vaikuttavat laajemmin. Nyt kun on valettu perustukset luottamuksella, kunnioituksella ja ystävyydellä, on sen päälle helppo rakentaa kaikki muu. Joskus ajattelin, kuten viimeksi eilisen synkkänä iltapäivänä, että vuosi 2014 on mennyt hukkaan. Hevosten treenit laahaa jäljessä enkä ole saanut aikaan mitään. Kun mietin asiaa uudelleen, tajuan, että olen saavuttanut paljon enemmän kuin mitä päälle päin näyttää. Lähden erittäin positiivisin mielin vuoteen 2015. Meillä on maailman paras, meille sopivin hevoslauma, jossa jokaisella on meille jotain annettavaa. <3

Tein vain yhden uuden vuoden lupauksen. Aion ottaa ensi vuoden rennommin, unohtaa synkät ajatukset, nauttia elämästä ja katsoa mihin se minut vie. Niin ja tietenkin lupasin jälleen kerran tiputtaa ne vyötäröllä olevat ylimääräiset. Kuten joka hemmetin vuosi varmaan viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kun pistää asiat mittasuhteisiin, olen elämän muilla osa-alueilla varsin aikaansaava ja reipas ihminen. Jospa onnistun skarppaamaan seuraavan vuoden aikana ja siirryn vuoteen 2016 sitten vähän hoikempana.. :D

 

Lumisateista kuvailua

Tänään duunipäivän jälkeen pyyhälsin tallille. Lunta tuli taivaan täydeltä ja pakkanenkin oli taas tippunut siedettävään -4 celsiukseen eilisestä -20 asteesta. Muutaman päivän ajan pänttäillyt Nikonin ohjekirjaa saadakseni kamerastani enemmän irti tai sanotaanko paremmin - ylipäänsä oppia käyttämään sitä. :D Olen erittäin surkea lukemaan ohjekirjoja, mutta jälleen huomaan, että ehkä olisi ollut syytä.. hehe. No, tekemällähän sitä oppii parhaiten, etenkin sitten kun tietää mikä säätö meinaa mitäkin. 

Kuvailuista ei meinannut tulla mitään! Hevoset tunnetusti rakastavat kameraa ja heti kun asetuin johonkin kuvaamaan, tuota pikaa oli ympärillä laumallinen hevosia nuolemassa kameraa sekä kuvaajaa. Muutaman räpsyn kuitenkin sain ja olisin mielelläni kuvaillut enemmänkin, mutta piti joutua ratsastamaan jos tohti ehtiä ennen pimeää. 

Ratsastin tänään Glján kentällä ja koska hengailin tallilla yksin, kuvamateriaalia ratsastuksista ei harmikseni tullut. Tamma tuntui tänään erityisen mukavalta ja oli melko vallattomalla tuulella. Tamma vastasi todella kevyesti apuihin ja jopa höristen suoritti väistöt ynnä muut jumppajutut. Vasemmassa kierroksessa ympyrällä oli ongelmaa, mutta tamma notkistui mukavasti loppua kohden ja eipä voi mitään huippusuorituksia odottakaan kun on tässä taas treenit olleet pätkittäisiä tai lähinnä taukoilua. Uus vuos ja uudet kujeet tulossa, nyt on aika viimeistään ryhtyä skarppaamaan ja kuroa syksyllä menetetty treeniaika kiinni.

Lumihirviö..

Akilleksen otin maastakäsin jumpattavaksi. Se on ollut viime aikoina jäykkä ja jossain vaiheessa se oli epäpuhdaskin vasempaan kierrokseen, onneksi hieroja tulee tsekkaamaan tammikuussa. Ehkä taustalla on jokin loukkaantuminen, kuten kaatuminen. Olen kuitenkin antanut sen nyt enimmikseen lepäillä tai mennyt käynnissä hyvin kevyesti. Kun alkuverkat oli tehty ja jumpat jumppailtu, tahdoin nähdä miten se liikkuu ravissa ja ruuna olikin onneksi vetreä. Silmänräpäyksen verran olin näkeväni vasemmassa kierroksessa pientä epäpuhtautta, mutta en ollut aivan varma näkemästäni. Ainakin se meni hetkessä ohi, mutta silti syytä ottaa vielä rauhakseen ja tehdä käyntityötä. Sen raviin on kuitenkin selvästi alkanut tulla koko ajan enemmän varmuutta ja laatua, odotan niin kovasti mitä sieltä vielä joskus saadaan irti.

Jäätyneet partakarvat täynnä rehua.. Siivoton poika.

Elämäni ensimmäinen lintukuvaus jos nyt ei jotain lokkeja lasketa.. Enpä taida haaveilla bongarin urasta vieläkään. :D Rakastan lintukuvia, mutta itsellään ei ole minkäänlaista näkemyksen tynkääkään kyseiseen kuvauskohteeseen.