Maastoilua ja hyppäämisen hurmaa

Toppahaalaria vaan päälle ja eikun heppailemaan kylmyyttä uhmaten. Nojoo, siis -16 ei enää oo mitään, mutta kun olen vilukissa..

 Tällä kertaa päätin lähteä Glján kanssa ilman muuta hevosseuraa, jospa se siitä vähän rauhottuisi eikä meno olisi aivan yhtä vallatonta. No, virtaahan ei ollut yhtään sen vähempää, mutta tamma pysyi sentään kuulolla paremmin. On se kyllä käsittämätön ikiliikkuja. Se juoksemisen riemu on jotain mieletöntä ja se into tarttuu. Eihän sitä jaksa nipottaa kun on niin kivaa... :) En hyväksyisi välttämättä näinkään paljoa monelta muulta hevoselta, mutta Gljá ei koskaan ole lähtenyt viemään eikä se myöskään poistu avuilta milloinkaan täysin. Voi olla hetki, että se ei malttaisi kuunnella, mutta ei kokoaikaa. Myöskin edelleen luotan, että liikunnan taas lisääntyessä, se alkaa tasouttua.

 

Tätä mäkeä se olisi sahannut edes takaisin vaikka kuinka ja vielä kun tehtiin pois lähtöä, yritti mokoma päästä vielä kerran kääntymään takaisin xD ihan mahdoton.. Laukkaaminen vaan on Glján mielestä niin kivaa!

Vaikka Gljá koko ajan höyryveturin lailla meni eteenpäin, niin kameralle se malttoi poseerata aina kun tajusi, mistä on kyse. Haha, mikä diiva. Mietittiin Marian kanssa, että melkein kaikki meidän höyrypäät on ehdollistunut siihen, että kuvaushetkille rauhoitutaan.Täytyy varmaan jatkossakin tehdä vähän säpäkämpien tapausten kanssa. ;)

Pojat päätettiin irtohypyttää nyt kun kentänpohja on taas paremmassa kunnossa. Kuten huomata saattaa, pojilla oli ehkä hieman innostuksissaan liioittelunmakua hyppyihin. Mutta hyvähän se jos intoa piisaa tähän touhuun kun on niin hyvä liikunnanmuoto! Oli hauska katsoa kun pojat toljotti lähtökuopissaan, Marian laittaessa ekaa estettä paikalleen ja heti kun siirtyi pois tieltä, niin molemmat ampaisi matkaan ilman kehotustakaan. Ja jep, tiedän, että toi meidän "estekalusto" on jotai ihan alkeellista. Kunhan tässä vähän reipastuisi askartelemaan, pitäis rakentaa tolpat jne. Mutta eipä sillä, etteikö nuo härvelit asiaansa ajaisi. Saa nyt kelvata.. ;)

  

 Kaspar on ehdottomasti parhaimmillaan esteillä. Yleensä laiskanpuoleinen poniini jaksaa aina innostua pomppimaan. Hyppytekniikkakin on yllättävän hyvä! Akilles puolestaan pelasi varman päälle ja otti kunnon ilmavaralla.

Kokeiltiin myös maapuomeja. Siinä olikin sitten pojilla ihmeteltävää. Siinä missä esteet meni leikiten eikä kieltoja tullut kertaakaan, maapuomeja piti syynätä tarkkaan ennen kuin uskaltautuivat ylittämään. Pöljät.. :D

Ja mitä pirua nämä on..?

En kyllä jää enempää kattelee, äkkiä ohi!

Kai näistäkin voi tällä tapaa mennä...

 

vai ehkä näin...?

 Tyyli kyllä löytyi lopulta ja Akilles meni molempiin kierroksiin puomit hienosti ravissa. Maapuomiharjoitukset kuuluvat kyllä ehdottomasti jatkotreeniin. Sen verran tuntuisi tekevän hyvää pitkäkintun koordinaatiokyvylle.

Väsymys

Sunnuntaista asti on vaivannut mieletön väsymys. Eilen olin niin väsynyt ja viluissani, että en jaksanut lähteä edes salille. Luulin, että  mulla olisi kuumetta, mutta vääräksi osoittautui se luulo. Olo oli kuitenkin niin kurja, että Jarnon poistuttua ovesta salireppu olalla, jäin itkukurkussa miettimään missä mättää. Ei terveellä ihmisellä kuulu olla tälläistä väsymystä. Silmiä painaa, kroppa on palelemisesta horkassa. Kädetkin niin jäässä, että tavaroiden kädessä pitäminen sattui.

Mietittyäni hetken aikaa, syynä ehkä viikonloppuna hieman harharaiteille joutunut ruokavalio. Niinpä, taas.. Viikonloppu, mikä ihana tekosyy vetää kaikki läskiksi.. :D Tosin, tällä kertaa ei tullut niinkään herkuteltua, mutta en muista syöneeni aikoihin niin paljon vaaleaaleipää. Tämä tuntuu paitsi ikävänä pöhötyksenä, myös rajuna väsymyksenä. Eilen kun taas paikkailin ruokavaliota viikonlopun jäljltä, olo on nyt hieman parempi. Olen huomannut tämän saman aiemminkin. Toki olen myös huomannut, että liikunta auttaa vaaleanleivän pöhötyksen jälkihoitoon, mutta nyt en kertakaikkiaan jaksanut. Kun koko viikonlopun ruokavalio on koostunut hiivasta, sokerista ja hiilihydraateista erimuodoissaan on varmaan turha edes olettaa, että jaksaisi kun ei ole kummoista polttoainetta käytettävänä.   

Täysjyvämakaronia, luomu naudanjauhelihaa, vihannessekoitusta sekä avokado & ripaus fetaa. Heti parempaa ja ravitsevampaa kuin vaalea höttöleipä!

 Pahinta on, että silloin kun olen väsynyt ja levon tarpeessa, en osaa olla. Ennen laiskottelin mielelläni. Nykyään tulen ärtyneeksi ja levottomaksi jos en pääse ulkoilemaan. Koko sunnuntaipäivän mietin, että pitäisi jaksaa lähteä ulos ja tehdä sitä ja tätä. Koirat pitäisi käyttää kunnolla lenkillä (meillähän koirat siis voivat olla ulkona yksinkin, ulkoilutus ei ole vain minun varassa), hevoset pitäisi liikuttaa. On niin upea kelikin, että on suorastaan rikos jäädä sisälle. Kroppa sanoi muuta kuin mieli. Väsymys oli sitä luokkaa, ettei silmätkään meinanneet kestää auki. Niinpä olo oli sitten kurja niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ihan kuin pahin rike maailmassa olisi lepääminen kun on sen tarpeessa. Vaikka olisikin sitten niin, että homma oli itseaiheutettua ja tuntee itsensä kertakaikkiaan paskaksi ihmiseksi. Samaan aikaan minun käydessäni pääni sisällä valtaisaa taistelua, koirat kuorsasivat nojatuoleissa. Jälleen kerran olisi niin paljon niiltä opittavaa..

Eläintoverini opettavat: osaa ottaa rennosti.

Ehkäpä pari päivää jatkunut kurjuus taas kannustaa pysymään ruodussa. Niin paljon parempi olo kun syö monipuolisesti ja jättää höttösiä vähemmälle. Kunnon ruoka se on, millä jaksaa painaa eteenpäin. :)

Tänään luvassa taas joogatunti, toivottavasti olen siellä terässä tekemään! Huomenna sitten aika panostaa heppoihin ja lähteä taas salille treenaamaan. 

Pakkaspäivän fiilistelyä ja kiireinen kimo

Yön aikana pakkanen oli kiristynyt entisestään. Kissankin ilme oli melko tuima kun laitoin sen aamulla ulos ja lopulta löysin sen kuusen alta jurottamasta, kun lähdettiin koirien kanssa lenkille. Kisuttelin sitä ja pyytelin luokse, mutta se vain tuijotteli kuusen alta todella rumasti. Yleensä se tulee kuin koira luokse kutsuttaessa vaikka ei olisi näköetäisyydelläkään. Jos kissat harrastaisi moista, olisi se seuraavan "kisukisun" kohdalla näyttänyt luultavasti mulle keskaria. Luulis tosin, että tuolla turkilla tarkenee.. Mokoma pitkävihainen mörrikkä.

 En voi olla hehkuttamatta talven kauneutta. Olen aivan lumoissani luonnon tämän hetkisestä kauneudesta. Ihme etten törmää johonkin kun haahuilen kuin puolijauhoinen, tuijotelen puiden latvoja. Kylmyydestä huolimatta tästä ei voi olla nauttimatta!

 

Mulla on koko viikonlopun ajan tallin hoito vastuulla kun Maria on poissa. Aamuheinien jaon yhteydessä jäin kuvailemaan ja istuskelemaan pellolle. Pian Gljá liittyi seuraan ja kävi rapsuttelemaan mun niskaa ja oli muutenkin kauhean utelias tietämään, miksi siellä keskellä peltoa istun yksikseni. Että mä olen pakahtua aina onnesta kun saan viettää näin hienoja hetkiä hevosteni kanssa! Näillä hetkillä jaksaa mitä vain. Kuten vaikka tämän päiväisen ratsastuksen (tästä vähän alempana lisää) haha. :D

 

Ennen maastoon lähtöä tarkistin kentällä miten Gljá liikkuu taannoisen ontumisen jälkeen. Onneksi tamma oli jo puhdas liikkeistään, joten juoksutettiin vähän Monan kanssa heppoja ennen maastoon lähtöä.  

Nyt leikitään seuraa johtajaa..

Temppuiltiin myös vähän. Gljá alkaa hallita aika hyvin jalan noston. Kumarrustakin on alettu treenata pikku hiljaa syvemmäksi. Ihanaa, että me löydettiin temput ja leikit osaksi arkea. Se on hauskaa ja kehittävää. :)

Maastoon lähtiessä fiilis oli hyvä, mutta kyyti maastossa oli kylmää. Eikä tästä käy syyttäminen pakkasta vaan Gljálla oli virtaa ihan järjettömästi. En ole koskaan saanut moista kyytiä siltä eikä se meinannut edes suostua kävelemään. Kun en antanut siirtyä laukalle se pomppi tasajalkaa kuin joku olisi asentanut vieterit sen kavionpohjiin. Pidätteet ei ollu mennä läpi millään. onneksi tunnen tammani todella hyvin, ettei tarvitse jännätä mihin se mut kiikuttaa. Vieraan asemassa olisin ajatellut, että koko tamma on ihan kaheli ja ehkäpä vähän pelännytkin. Ihme kyllä fiilis ei jäänyt niin huonoksi kuin yleensä tälläisten jäljiltä. Gljá vaan tarvitsee nyt enemmän liikuntaa saadakseen purettua energiaa. Webe onneksi pysyi suhteellisen tyynenä Monan kanssa. Mitä nyt välillä vähän kiihdytteli kun Gljá tarmokkaasti polki töltissä entistä lujempaa. Isot hevoset jostain syystä tapaa ottaa kytkyä töltin tahdeista.. :D Gljá ei kertakaikkiaan siedä taakse jäämistä ja kun välillä yritin jättäytyä, se puhisten pyrki edelle. Rauhoittuikin se sitten aina  hieman kun pääsi Weben ohi. Lopuksi ravailtiin muutamat kierrokset pellolla ja tamma kulki sentään jo jotenkin järkevästi höyryämättä. Huh huh, ei voi kyllä muuta sanoa. Eiköhän se kuitenkin siitä kun päästään taas liikkumisrutiineihin takaisin. Tykkään kyllä, että hepat on iloisia liikkumaan eteenpäin. Hyvä vilja, kuten sanotaan. Mut rajansa sillekin eteenpäinpyrkimykselle. :D

Mytologian kahdeksanjalkainen Sleipnirkös se yläpuolella laukkaa? Otettiin myös Akillesta ja Kasparia kentälle juoksemaan. Pojillakin oli virtaa aika tavalla, kilpailivat ja revittelivät pitkin kenttää toisiaan härnäten.

Olin iloinen nähdessäni, että Akilles liikkui hienosti ja varmasti. Itseasiassa paremmin kuin aiemmin kenkien kanssa. Se ei ollut kertaakaan solmussa kinttuihinsa. Odotan niin innolla, mitä siitä vielä tulee kun treenit etenee! 

Kaspar on ihan varsan näköinen! Ja sellainen se on kyllä koko olemukseltaan, todella lapsekas ja leikkisä. :D Ikinuori ruunanrutale.

Kuvista kiitokset Monalle! :)

Talven satumaa ja pukeutuminen pakkasta vastaan

Eilen sain vaihdettua lyhyen taistelun jälkeen satulaani leveämmän etukaaren. Hieman puhisin hommaa tehdessä kun muistelin satulan mainoslausetta "vaihda kaari muutamassa minuutissa". No, puolituntia myöhemmin se oli siellä. :D ensi kerralla varmaankin selviydyn nopeammin kun sain taas käsityksen tekniikasta, jolla homma hoituu.

 Lähdettiin tällä kertaa Akilleksen kanssa Marian ja Kasparin mukaan ratsain. Akilleksella on hirmuisesti virtaa, mutta se meni älyttömän hyvin pysyen koko ajan kuulolla. Laukattiinkin pari pätkää. Uskomaton fiilis kun laukataan täydessä hiljaisuudessa, kavioista ei hankea vasten lähde ääntäkään. Maisemana talvinen satumetsä ja koska vauhti on hidas ja pehmeä, ehtii maisemia ihailla kuin hidastetussa elokuvassa. Ihan mieletöntä!

 

 

<3

 

 Vaikka ulkona on nyt satumaisen kaunista, niin myös jäätävän kylmää. Itse olen varsinainen vilukissa, kädet ovat jatkuvasti ikijäässä ja en kestä kylmyyttä hetkeäkään. Koska en kuitenkaan voi enkä halua olla käymättä koko talvea ulkona, on pitänyt kehittää pukeutuminen, jolla pärjää. Toki jos olisi rahaa, ostaisin sekä jaloille, että käsille akkulämmitteiset vehkeet. Halvalla ei kuitenkaan usein saa hyvää ja jos kunnollisten hansikkaiden hinta on n. 250e niin sijoitus ei tunnu kauhean järkevältä kun ilmankin pärjää järkevällä pukeutumisella ja ripauksella sisua. 

Jarnolle ostamani "isäntä" karvalakki on talven ehdoton ykköshattu, jota toisinaan lainailen koirien kanssa lenkkeillessä. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtä hyvin istuvaa "emäntä" -mallia. Takin alta pilkistää pieni pala islantilaisvillapaitaani, jokaa päällä ei tule vilu kunhan muu pukeutuminen on kerrostettu oikein. Alle laitoin puuvillaisen neulepaidan. Olo oli melko täyteen tupattu ja karvalakki saa näyttämään kylähullulta, mutta kyllä tarkeni.

Jaloissa on useimmiten kaksi tavallista sukkaa päällekäin. Toiset yleensä pitkävartiset ratsastussukat. Ennen olin fanaattinen villasukkien käyttäjä, enkä hyväksynyt niiden olevan kosteutta kerätessään hyvin epäkäytännölliset ja kylmät. Villasukkia pidänkin nykyään ainoastaan sisällä. Kengän sisässä pitää olla liikkumatilaa ja villasukka on usein liian paksu. Sitten se alkaa kerätä kosteutta ja lopulta jalka on aivan jäässä. Nyt kaksi talvea kahta tavallista sukkaa päällekkäin pitäneenä, varpaat ovat todella harvoin kunnon jäässä. Ja silloin kun ne menevät, sulaminen tapahtuu liikkkumalla hetkessä. 

 Koirien kanssa lenkkeillessä voi hyvin tunkea päälleen mitä vain. Ei tarvitse olla notkea tai sormistaan näppärä. Mutta mites ratsastaessa?

 Talvella haalari on erinomainen! Aluksi se tuntuu tönköltä, mutta haalariin tottuu. Sen jälkeen se päällä voi ratsastaa ihan normaalisti. Jalassa pidän kuomia tai veden pitäviä varrellisia vaelluskenkiä. 

Sormet ovat pahimmat. Tällä hetkellä pärjään suht pitkälle laittamalla paksut rukkaset käteen ulos mennessä ja vaihdan juuri ennen selkään nousua ratsastushanskat. Hanskat ovat yleensä ihanan lämpöiset, koska säilytämme niitä uunin päällä. Inhoan jäykkiä toppasormikkaita ratsastaessa. Eilen erehdyin tätä kokeilemaan pitkästä aikaa, enkä tykännyt lainkaan. Tuntuu, että kontakti hevosen suuhun on kömpelö tai jopa kova kun ei tunne sormiaan. Lisäksi ne eivät juuri pidä sormien jäätymistä loitolla vaikka kämmenselät sulana pysyisivätkin.Useimmiten ratsastankin mieluummin samoissa Roecklin käsineissä kesät talvet. Minulla on fleece vuorelliset sekä vuorettomat. Niillä tarkenee ihan hyvin kun ratsastaessa tulee muutenkin lämmin ja sormet voivat pysyä vähän liikkeessä. Ainoastaan tuulisella kelillä roeckleilla ratsastus ei onnistu, sillä tuuli puree välittömästi läpi. 

Lisäksi ehdoton varuste ratsastaessa ja muutenkin ulkoillessa on joko kommandopipo tai tuubihuivi, joka suojaa kasvat jäätymiseltä. Paras on sellainen kauluri, joka tulee korkealle kasvoille ja yltää lämmittämään niska-hartia seutua. Minulla on säädettävä kypärä, jonka alla pidän pantaa tai ohutta pipoa. Sain myös joululahjaksi luomuvillaiset polvenlämmittimet, jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi. Minulla on polvessani lievä nivelrikko. Jäätyessään siihen tekee kipeää ja se menee todella jäykäksi. Kun esimerkiksi laskeudun ratsailta, joudun kävelemään ontuen. Polvenlämmittimet ovat helpottaneet vaivaa huomattavasti. Haalarin kanssa polvet eivät tietenkään pääse samalla tapaa jäätymään kuin ratsastushousujen, joten niiden kanssa polvenlämmittimet ovat ehdottomat.

Tarkenemisen kannalta kuitenkin tärkein seikka: pidä itsesi liikkeessä! Paikoillaan seisoesssa jäätyy taatusti hetkessä. 

Jos jollakin on hyviä pukeutumisvinkkejä, saa tänne vinkata! :)