12. huhtikuuta 2016

Liike lähtee lantiosta

Olen ratsastanut viimeisen vuoden aikana todella vähän. Sen sijaan ollaan lenkkeilty hevosten kanssa ja viimeajat minä olen keskittynyt omaan treeniin ja liikkuvuuteen. Tästä kaikesta on selvästi ollut etua nyt kun on tarkoitus palata taas aktiivisemman ratsastuksen pariin. Eilen alkulämmittely kävelylenkin jälkeen päätin ratsastaa Akilleksen lyhyesti kentällä.  


Kaikki tuntui uskomattoman helpolta.  Laukat pyöri, ravi ei levinnyt mutkiin ja tölttikin löytyi puhtaaksi kun vähän taivutteli. Maria kommentoi ihmettelyäni, että selvästi huomaa miten mun lantio liikkuu ihan eritavalla kuin ennen. Kiitos ahkerien venyttelytuokioideni, ne todellakin ovat tuottaneet tulosta ja kireydet lantiossa ja lonkankoukistajissa alkaneet sulaa. Kyllä motivoi jatkossakin käyttämään illassaan sen puolituntia venyttelyyn. Ajattelinkin tehdä ratsastusta edistävistä liikkuvuusharjoituksista ihan oman postauksensa. 




Eilen oli muutenkin huippukiva päivä. Ponien seura on vaan aina yhtä hykerryttävän hauskaa ja rentouttavaa. Etenkin rakastunut kaksikkomme Kaapo ja Gljá takaavat aina touhuillaan päivän naurut. Vaikka vähän kyllä välillä meinaa meno yltyä turhan villiksi niinkuin viime postauksessakin taisin mainita. Gljá on ihan mahdoton hampaittensa kanssa...


Glján kanssa tietenkin kuuluu aina vähän leikkiä. Se on kehittynyt paljon espanjalaisessa käynnissä, voisikin joskus ottaa videolle. Sikäli mikäli se ei taas tuiskahda mulle ihan ykskaks ja painele pois näköpiiristä.. :'D



Nimittäin eilen se vaan yhtäkkiä nosti kytkintä ja lähti kesken leikin. Me jäätiin Kaapon kanssa katselemaan sen perään kun sille selvästi tuli tärkeämpää tekemistä. 




Kunnes tamma sitten yhtäkkiä tuli kateelliseksi minun ja Kaapon hellästä hetkestä ja palasi takaisin vaatien täyden huomioni.. :D On se vaan sellainen tapaus, ettei ole moista tullut tavattua aiemmin.. 



Ai vitsit muuten tätä kevään tuntua,i love it! ♥
Tää on niin energiaa täynnä olevaa, mutta silti chilliä aikaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)