5. syyskuuta 2014

Treenejä ja suunnitelmista luopumista

Pieksämäellä järjestetään kisat tulevana sunnuntaina. Minä olen menossa paikalle, mutta ilman hevosia - jälleen. Koska vastustan hätähousuilua nykyään, tein Akilleksen kohdalla päätöksen jo viikko tai jopa kaksi sitten. Se ei ole vielä valmis lähtemään radalle ja haluan antaa sille paljon aikaa kehittyä ilman takapakkeja. Glján kanssa pidin vielä suunnitelmasta kiinni, kunnes tamma meni ja teloi jalkansa johonkin. Monta päivää oikea etukinttu oli turvoksissa ja aristava. Niinpä saapui päivä jolloin olisi viimeistään pitänyt maksaa kisamaksut ja päätin, että olkuut. Ehdimme radalle ensi keväänä jos siltä silloin tuntuu. :)


Treenattu kuitenkin ollaan Akilleksen kanssa. Ruuna on kehittynyt tosi kivasti, mutta eilen kun Maria pääsi pitkästä aikaa kuvaamaan kaikki tuntui olevan pielessä ja menevän mönkään. Vielä kun lämmittelin pitkin peltoa Akilles tuntui kivalta ja oma istunta toimivalta. Sitten kun Maria alkoi kuvaamaan, tapahtui jotain ja ratsastus alkoi tuntua todella hankalalta. Syitä tähän on monia. Päivä oli todella lämmin ja Akilles ehti ehkä jo väsyä liiaksi pitkässä ruohikossa ravaillessa. Oma ryhtini lysähti täysin ja se oli nähtävissä loppu puolen kuvista liiankin selvästi. Niissä esiintyi päätähtenä valloilleen pömpähtänyt läskimaha, jota ympäröivät lihakset eivät sitä jaksaneet enää piilotella. Huomasin kuvista käyttäväni keskikropan lihaksiani aivan väärin, kädet olivat missä sattuu ja hartiat aivan jännittyneet. Menetin suunnitelmallisuuden täysin ja sähläsin jotain aivan kummallista. En keskittynyt ollenkaan, mutta yritin liikaa - ei hyvä yhdistelmä. Myönnän, että olisin tahtonut nähdä kameralta sen miltä ruuna on viime ajat tuntunut. Se sai minut tekemään ja pyytämään liikaa - lyhyesti suomeksi olemaan täysi idiootti. Tuollaisilla hetkillä pitäisi aina malttaa pysäyttää hevonen, tulla alas ja kävellä vaikka hetki. Niin teen usein Glján kanssa kun meidän tyttöjän tempperamentit alkaa käydä kierroksilla. Tulen alas ja mietin mikä alkoi mennä pieleen. Lopputuloksena eilisestä oli ainoastaan opettavainen epäonnistuminen. No, huonoja päiviä tulee ja menee. Harmittaa vain, että minua tilanne vaivaa niin kauan kunnes se on korjattu. Olen käynyt tämän päivää ratsastusta päässäni läpi ja odotan, että pääsen taas edelliskerrasta viisastuneena kokeilemaan uudelleen.



Viikonlopun aikana hevoset siirtyvät takaisin talvikotiinsa. Sitten meillä on jälleen käytössä myös kenttä, johon pääsyä olen odottanut kovasti. Maastoilu on kivaa, mutta kaipaan kenttää jossa voi aidatulla alueella työskennellä rauhassa. Lisäksi saimme uuden kavalettikaluston, joiden hyödyntämistä odotan innolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)