Nikon se vain on pölyyntynyt kaapissa viime postauksen kuvista saakka, joten kännykkälaatua jälleen tarjolla. Hurjaa, miten aika on vain mennyt eikä ole ehtinyt edes kuvaamaan. Ehkäpä tulevana viikonloppuna saadaan jotain parempaa materiaalia aikaan, ainakin eilen Marian kanssa kuvauspäivää suunniteltiin jos keliä piisaisi. Monan kanssa meillä oli aikeita kuvata viime viikolla, mutta yllättäen jouduinkin töihin ainoana päivänä jolloin Monalle olisi sopinut, joten se siitä ideasta. Otettiin kuitenkin muutamat pöljät selfiet retkeltämme. Mona ratsasti Webellä ja minä liikuin Akilleksen kanssa jalkaisin. Meillä on menossa kuntoprojekti ruunan kanssa. Akillekselta läskit pois ja itseltänikin vielä viimeisiä tiristettävänä. :)
Eilen olikin niin huippu kaunis keli, että olen vieläkin aivan fiiliksissä. Olen ehdottomasti syksynlapsi ja olen syksyisin yleensä parhaimmillani kuten tänäkin vuonna. Itseasiassa olen parhaassa vedossa koskaan ja eilen vietin urheilullista vapaapäivää, ensin hyötyliikkumalla puunaten koko kodin, sen jälkeen tunnin lihaskuntotreeni ja sitten vielä Akilleksen ja koirien kanssa reipasta kävelyä 50 minuuttia. Ennen tälläinen päivä olisi ollut tekopyhää puurtamista, mutta nykyään olen oikeasti löytänyt liikunnan ja tekemisen ilon ilman kaipuuta sohvalle. Ja ai että nuo eläintoverit vaan jaksavat ilahduttaa minua olemassa olollaan ja viihdyn niiden kanssa siinä missä ihmiskavereidenkin. Meillä oli hauska lenkki ja minä sain nauraa tämän kolmikon seurassa. Jos joku olisi nähnyt sivusta, olisi varmaan pitänyt hulluna.. :D Akilles oli erityisen hyväntuulinen ja se hölkkäsi reippaan kävelytahtini mukana, höristen samalla koko ajan innoissaan.
Aikoinaan kun aloitin tämän blogin, tarkoitus oli seurata edistymistäni elämäntaparemonttini ja laihduttamisen suhteen. Tänä päivänä olen pudottanut n. 24 kiloa vuodesta 2012. Paino ja sen seuraaminen on ollut koko ikäni minulle iso juttu. Olen ollut aina ylipainoinen ja nyt kun kuulen jatkuvasti kommentteja siitä miten olen kutistinut, tunnen oloni epävarmaksi ja jopa kiusaantuneeksi. En itse meinaa nähdä muutosta. Toisinaan tunnen itseni todella lihavaksi ja saataan nähdä yöllä painajaisia vaa´an lukemasta, jonka jälkeen ryntään aamulla äkkiä puntarille tarkistaakseni tilanteen. Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut psyykata itseäni asian tajuamiseen, yritän ottaa rennommin ja olla pelkäämättä lihomista, vaikka kovinkaan helppoa se ei ole. Myönnän, että tilanne on minulle hieman ongelmallinen ja vietän aivan liikaa päivästä aikaa ajatellen painoani ja kroppaani.
Nyt ja viime keväältä. Näiden kuvien välillä on n. 12-15 kiloa, saman verran senttejä vyötäröltä.
Aamutreenien jälkeen. Mun tsempparit, jotka koko treenieni ajan huokailivat draamaattisesti ja kuorsasivat välillä kuola valuen. Todella motivoiva näky kun itse äheltää lattialla peppujumppaa. :'D Aada katseli kaihoten pihalle auringon paisteeseen ja Onni halusi masentua rauhassa.
Parasta syksyn antia, mökkeilyä hulvattomassa seurassa ja hyvän ruuan parissa. Juuri siksi pelkään uudelleen lihomista, koska ruoka on liian hyvää ja sen mättäminen voi äkkiä lähteä lapasesta. :D Onneksi olen alkanut löytää jonkinlaista tasapainoa asian suhteen ja toivon pystyväni sen ylläpitämiseen jatkossakin.
Ihanaa syksyä kaikille ,palataan toivottavasti pikapuoliin kunnon kuvien ja kuulumisten kera! Siihen saakka, morjens! :)
