Metsäretkeilyä ja syksyinen kuvatulva

Ollaan tultu jo syksyyn ja oikeastaan enää voi vain sanoa, että olen siitä iloinen. Kun kesän kiireet on helpottaneet, ollaan ehditty porukalla tallille jo jokusen kerran. Ollaan lenkkeilty, ratsastettu ja ihan vain vietetty aikaa yhdessä. Voiko ihminen elämäänsä enempää toivoa. <3 

Ainoastaan blogin ulkoasu viipyilee vielä hetken kesässä, sillä en ole saanut inspistä sen päivittämiseen syksyisempään versioon. 

Mieltä varjostaa vain häämöttävä loppu. Tänään tallilla rapsuttelin meidän vanhaa miestä ja tulipa siinä muutama kyynelkin vieräytettyä. Pian se on joukostamme poissa - Paavo lasketaan ikivihreille tämän kuun lopussa. Tuntuu oudolta ja haikealta. Mutta kaikille tarinoille tulee joskus loppu, se täytyy vain hyväksyä osana elämää. Mutta onneksi kuun loppuun on vielä hetki aikaa, nautitaan siihen saakka. 

No, mieltä piristävempiin aiheisiin nyt ja työnnetään ahdistus hetkeksi syrjään. Mona on löytänyt Akilleksesta uuden poikaystävän ja tämä kaksikko on herttainen yhdistelmä. Lainaan miestäni mielelläni Monalle, tulen aina hyvälle tuulelle kun näen tämän kaksikon yhdessä. 

Jotain muutosta on tapahtunut meissä kaikissa. Me ollaan kasvettu ja rauhoituttu, löydetty luottamusta ja levollisuutta. Vuosia sitten me paineltiin Monan kanssa hurjaa kyytiä pitkin metsäteitä vaikka meitä pelottikin. Hevoset kävi kierroksilla eikä hetkeäkään seisty paikallaan. Minä en uskaltanut edes antaa tammalleni ohjaa, ettei se lähtenyt ampumaan alta. Lopulta tämä johti siihen, ettei harrastus tuntunut kivalta vaan pelottavalta ja pakolta.

Nykyään me voidaan seistä ihailemassa maisemia ja kaikilla on paljon mukavampaa. On ihanaa nauttia harrastuksestaan ilman stressiä tai suorituspaineita. 

Vihdoinkin olen taas tullut siihen tilanteeseen elämässä, että olen ehtinyt aloitella uudelleen ja haluan alkaa panostaa enemmän hevosten kanssa oloon ja tekemiseen. Kausi, jolloin asia oli hieman toissijainen kesti kauan, mutta se ei mennyt hukkaan sillä uskon, että tämän tauon aikana tapahtui se muutos, joka poisti stressin. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. 

Hommat on menneet oman harrastuksen suhteen niin uusiksi, että toisinaan tunnen itseni aivan turistiksi. Tältä näytti meidän viimeviikon turisti "työhyvinvointipäivä".. Noi ilmeet ja eleet on just niitä, mitä näki kun vielä vedin retkiä islanninhevostallilta. On kyllä ihan hauskaa olla oman elämänsä turisti vaikka loppuiän. Aina voi kokea uudelleen sen uutuudenviehätyksen eikä ainakaan tule tylsää. ;)

Ah, aina nää mun kuvatulva -postaukset. :D

Mutta en malta jättää seuraavalle. Syksy on niin kaunis ja nää kuvat on poltellu koneella siitä asti kun ne viimeviikolla kuvattiin. 

PS. Turpaterapeutit löytyy facebookista (>klik<), jospa jaksaisin sitä päivittää enemmän kuin blogin instagramia, johon en ole koskenut sen perustamisen jälkeen vaikka ajattelin, että sinne olis kiva laittaa satunnaisesti kuvia, joita en aio käyttää postauksiin. Ahdistun näistä kaikenmaailman mediasivustoista vaikka itse tykkään niitä seurailla ja etenkin löydän blogeihin aina katsomaan uudet päivitykset niiden facebook-sivujen kautta.

Koska onhan ratsastaminen äärimmäisen vakavaa puuhaa..

Olen oikeastaan ratsastaessa yleensä melkoinen hulivili, mutta kun katsoin näitäkin kuvia, ilmeeni näyttää siltä kuin olisin puuhaamassa jotain todella vakavaa. Tästä lähtien yritän pitää kasvot vähemmän kulmat rypyssä.. :D

Ratsastamista ei tarvitse ottaa vakavasti, ei ainakaan jos on kaksi noin kivaa hevosta, joita oli ilo ratsastaa. Gljásta on tullut tasaisen varma, juuri sellainen huippu kaveri rentoutumiseen ja kivaan harrastamiseen, josta olen aina haaveillut. Kaipaamme vain jumppaa vahvistaaksemme lihaksia. 

Akilles oli alkuun kuin leija lähdössä lentoon. Tunsin oloni erittäin epämiellyttäväksi sen selässä ja tulinkin hetkeksi alas miettien, onko se jostain kipeä. Ruunan käytös ei kyllä viitannut kipuiluun, enkä myöskään mitään sellaista havainnut. Käveltiin hetki, kiipesin takaisin kyytiin ja sama jatkui hetken, kunnes siirsin ruunan tölttiin. Hetken se innoissaan pyrähteli ja nauroin Marialle, että täähän taisi tahtoa vain juosta. :D

Pyrähtelyjen jälkeen Akilles rauhoittui työskentelemään ympyrälle ja sieltä löytyikin yllättäen oikein hyvää ja vahvaa ravia, joka on ollut nyt muutaman viikon kateissa. Viisikäyntiselle tämä on normaalia, että toisinaan askellajit ovat hukassa, etenkin jos niitä ei säännöllisesti ylläpidetä. Akillekselle ravi on aina ollut haastavaa ja yllätyinkin iloisesti, että löysimme sen niin helposti. 

Tällä hetkellä ratsastamiseen onkin tosi hyvä draivi päällä, ei malttaisi pysyä tallilta millään poissa. Harmi, että aikaa on töiden jälkeen aika vähän kaikille harrastuksille, mutta kyllä se siitä syksyksi helpottaa. :)

Oho, se hymyilee! ^^ 

Kukkaistytöt mekoissaan - kesäisiä kuvauksia

Viime viikolla Riikan kanssa kuvattiin jo kauan haaveiltuja mekkokuvia hevosten kanssa. Minä, Amanda, Gljá ja Akilles toimittiin malleina, Riikka hääräsi paarmojen syötävänä kameran takana. Kuvaushetki oli erittäin piinallinen ötököiden vuoksi, mutta saatiin me jotain aikaiseksi. Kiitos hevoset ja ihana Amanda kun jaksoitte olla mukana paarma-armeijasta huolimatta.. ♥

Alinta kuvaa lukuunottamatta kuvat on ottanut Riikka - jälkikäsittely lightroomilla omaa käsialaa.

Ihana herrasmies Akilles hoivasi kuvauksissa väsynyttä Amppaa rapsuttamalla. <3

Mihin se aika vain rientää...

 Ennen jokaista kesää ajattelen ehtiväni tehdä sen aikana kaikenlaista, mutta jossain vaiheessa kylmä totuus paiskautuu vasten kasvoja kuin märkä rätti. Eletään heinäkuun puoliväliä ja haaveilluista asioista on toteutettu häviävän pieni määrä. Onko sillä nyt sitten väliä vai ei jää arvoitukseksi, mutta kyllähän se silti vähän nakertaa. No, onneksi tässä ei kuitenkaan ihan olla laakereillaan maattu ja kesää on vielä jäljellä. Hevosten kanssa olen kuitenkin ehtinyt touhuta paljon enemmän kuin viime kesänä. Paksu-Aksukin on pysynyt hoikempana kun ollaan ahkerasti lenkkeilty. Paarmat ja muut öttiäiset ovat taanneet sen, että lenkkivauhti on täytynyt pitää rivakkana, mikäli ei ole tohtinut tulla syödyksi. 

Toteutettiin Riikan ja Amandan kanssa vihdoin mekkokuvaukset viime viikolla. Kuvia on Nikonin muistikortti pullollaan, vielä en vain ole ehtinyt käydä niitä läpi. Olin haaveillut niistä mekkokuvauksista kauan, mutta toteutus jäi hieman visioista. Ensin satoi kaatamalla vettä eikä meinattu päästä ollenkaan kuvaamaan. Kun vesisade lopulta hellitti, hyökkäsi paarmat saaden sekä hevoset, että ihmiset helisemään puremista. Ja lopulta väsähti mukana kuvauksissa ollut lapsonen eikä ollut enää mieltä jatkaa. Saatiin me silti jotain edes, niitä sitten näytille myöhemmin. Kiitos Riikka ja Amppa päivästä. :)

Ihanaa, että vihdoin on kolmen päivän vapaat. Koko heinäkuu on mennyt aika tehokkaassa työputkessa ja olen ehtinyt tallille vain lyhyiksi hetkiksi kerrallaan. Tämän postauksen kirjoitettuani liu'un aamuhetkestäni liikkeelle ja aion viettää pitkän, kiireettömän hetken hevosten kanssa.