Pieni ponityttö

Saatiin pieni ponityttö pitkästä aikaa mukaan tallille. Amppa on aivan mielettömän hellyyttävä pikku-neiti. On ilo katsella neitiä heppojen kanssa ja Kaapo hoisikin työnsä neidin ratsuna oikein esimerkillisesti. 

Aksun kanssa treenattiin vähän puomeja ja onnistuttiin ensimmäistä kertaa espanjalaisessa käynnissä selästä käsin. Aiemmin ruuna ei ole tuntunut tuohon valmiilta, sillä se ei ole ymmärtänyt mitä yritän pyytää. Toissapäivänä vahvistettiin apuja maastakäsin ja volá - se toimi selästä hyvin pienin avuin. Oon niin iloinen mun hienosta hevosesta! 

Kuvauskaluston uusin tulokas - GoPro Hero

Maria rakastaa kuvata kaikenlaista videolle ja kännykkä kädessä kuvaaminen on toisinaan ollut aikamoista turaamista. Ennen joulua touhua tarpeeksi seurattuani haaveilin kuumeisesti, että voisin antaa Marialle lahjaksi sellaisen GoPro hero actionkameran. Olisihan moinen ollut aika tyyris ostaa lahjaksi, mutta ennen joulua minua potkaisi melkoinen arpaonni..

Osallistuin Fast Finlandin järjestämään jouluarvontaan, jossa kyseinen kamera oli osa pakettia. Olipa yllätys pudottaa penkiltä kun heiltä tuli muutama päivä myöhemmin viestiä, että arpaonni oli suosinut minua.. :o En ollut uskoa tuuriani enkä ollut malttaa pitää suutani kiinni koko viikkoa jouluaattoon saakka, jolloin Maria sai löytää kameran paketista. Sen jälkeen onkin käyty parit lenkit kameralla kuvaamassa. Ensimmäinen onnistui, mutta oli vähän vauhditon pohjan huonon kunnon vuoksi. Eilen käytiin lenkki, jolla tammani oli hienompi kuin koskaan. Siitä lenkistä jäi mieletön fiilis, mutta arvatkaapa mitä kävi videokuvalle... Saatiin koneelta nähdä kypärän matka maailmalle kun Maria oli mennyt laittamaan kameran VÄÄRINPÄIN kypärään.. Naurettiin tuolle pöljälle videolle niin, että isäkin jo tuli ihmettelemään, että mille me oikein hirnutaan.. 

No tänään oli enemmän tuuria matkassa ja lähdettiin Marian, Ampan, Iitun ja Glján kanssa uudelle GoPro lenkille. :) 

Hyvää joulua!

Hei kaikille ja ihanat joulun toivotukset meidän poppoolta! 

Tälläisin joulukortein mentiin tänä vuonna. Blogiin olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa ja asiaa, mutta aikaa ei ole nyt riittänyt kaikkeen ja kiire on tukahduttanut inspiraatiota. Esimerkiksi yläpuolella olevan kuvan loppu sadon täytyy ehdottomasti päästä blogiin! Vaikka en itse kuvauksissa mukana ollutkaan, olihan mun murut kuitenkin edustamassa ja avustamassa Mariaa sekä Monaa toteuttamaan kuvaukset. ;)

Gljásta on nykyään tainnut tulla enemmän meidän Marian opetusmestari ja lellikki. Nautiskelen Glján kanssa toisinaan maastoilusta ja otan oppia vastaan kentällä, mutta luovutan hienon tammani kaikella ilolla Marian harrastuskaveriksi. Kukapa olisi uskonut vielä vaikka kaksi vuotta sitten, että Maria sen selkään suostuisi muuta kuin minun pakottamana, mutta katsokaapa tuon kaksikon menoa nyt! 

A lonely dark rider is looking for Christmas..

Toi valkee tamma on vaan niin timanttia... ei ole sanoja kertomaan.. <3

Treenit Akilleksen kanssa ovat alkaneet tuottaa myöskin toivottua tulosta kun ollaan aloitettu ihan alusta ja puhtaalta pöydältä pian kahden vuoden kävelyretkien jälkeen. Kuvitelkaa, kahden vuoden!! Jestas sentään, miten tämä aika vaan menee.. Olen varmaan kaksi vuotta jauhanut blogissa, että "tässä taas hiljakseen aloitellaan".. hehe.. No, ei kai sitä kukaan sitten sano kauanko siihen hiljalleen aloitteluun saa mennä ja mitä se hiljalleen aloittelu sitten pitää sisällään. :D

No joka tapauksessa, ollaan edetty hyvin rauhallisesti sekä täsmällisesti ja maltti todellakin on ollut valttia. Kaiken epämääräisen sähläämisen sijaan ollaan edetty ihan eri tavalla kun treeneissä on ollut selkeä punainen lanka. Voisikin tehdä videota meidän treeneistä joku päivä. 

Huomatkaa Aksun uusi, komea barokki hackamore. <3

Mutta nyt pidemmittä puheitta joulun viettoon ennen kuin lähden yövuoroon tänään. Ihanaa joulua kaikille sinne ruudun toiselle puolelle, nauttikaa ja rentoutukaa! Saa jättää terkkuja jos joku vielä tänne eksyy kaiken hiljaiselon jälkeen.. ;)

Tontun ylisöpö poni... <3

PS. Turpaterapeutteja voi seurata facebookissa! :) 

Barbados "Paavo" 1992-2016

Jos on olemassa paikka, jonne matka vie kun se päättyy täällä, 
on siellä ikivihreää. 
Se on paikka, jossa vanhakin nuortuu 
ja jossa kuolema on levolliselle mielelle seuraava suuri seikkailu.

Kiitos Paavo kaikista yhteisistä vuosista. Meillä on suunnaton ikävä jo nyt koko pihan täyttämää persoonaasi. Kuka meidät nyt ottaa vastaan höhötellen kun tullaan tallille.. On hiljaista ja ikävää.

Elämä hevoslauman kanssa on yksi arjen parhaita asioita. Meidän jokaisella lauman jäsenellä on erityinen paikkansa ja nyt kun yksi on poissa, tuntuu niin tyhjältä. Paavo oli lauman pää ja isähahmo nuoremmilleen. Se oli suunnattoman fiksu ja vaativa hevonen, joka ei tyytynyt millaiseen hoitoon hyvänsä. Mutta se oli lämmin ja lempeä niille, jotka sen ansaitsivat.  
Kaikkein suurin suru on Webellä. Eilen se juoksi holtittomasti pitkin märkää laidunta huutaen Paavon perään. Lopulta meidän oli pakko viedä se katsomaan Paavoa viimeisen kerran ja se tärisi huohottaen haudalle kävellessä. Tuntuu vielä satakertaa pahemmalta nähdä Weben suru kuin kokea omaansa, sillä Webelle ei voi kertoa sanoin, miksi oli Paavon aika lähteä.. 
On hevosenomistajan pahin hetki päättää siitä, milloin on toisen aika lähteä. Olo oli kuin murhaajalla ja teki mieli kirkua Paavon kuolleen ruumiin ääressä, että anna meille anteeksi kun tehdään sulle näin. Koko ajan pyörii päässä, oliko se oikein. Vaikka kyllä me kaikki tiedettiin, että nyt oli sen aika. 

Hyvää matkaa ystäväkallis..<3

Ensilumen iloa ja raskaiden hyvästien jättämistä

Voin tulla kuinka vanhaksi tahansa, mutta en koskaan niin vanhaksi, että lakkaisin iloitsemasta pienen lapsen tavoin ensilumesta. Olimme kaikki hepppoja myöten jotenkin hömppätuulella ja hellyyden osoituksia jaettiin ja nautittiin ensilumen riemusta lenkkeilemällä. Kaikkialla oli niin kaunista, syksyn värit yhdistettynä valkeaan lumeen loivat uskomattoman hienon kontrastin. Ensilumet tulivat ja menivät, mutta onneksi oli sopivasti vapaapäiviä kulkea kamera mukana päivistä nautiskelemasta. Kuvia noiden päivien taianomaisesta tunnelmasta löytyy lisää TÄÄLTÄ. :)

Tänä viikonloppuna hevoset siirtyvät takaisin kotiin kesälaitumelta. Eivät ne sentään ole enää joutuneet elämään laidunruoholla vaan ovat saaneet syödä pyöröpaalista. Kesälaidun olisi hyvä koti ympärivuotiseen käyttöönkin, mutta meille pidemmän matkan takia siirrymme talvikotiin. 

Talvikotiin siirtyy laumastamme vain neljä. Vanhuksemme lähtee tänään nauttimaan ikivihreistä.. Tämä päivä on raskas ja olo tuntuu tyhjältä. Suru on valtava, mutta samalla olo on helpottunut. On tullut Paavon aika lähteä, niin musertavalta kuin se tuntuukin.. Onneksi meillä on meidän nuoret lohduttamassa..

Kiitos Paavo kaikesta, oli todella ilo, että meidän laumaamme oli osana sinun kaltaisesi hevospersoona.

Viisi vuotta sitten...

Facebook muistutti tänä aamuna kuvasta, joka on julkaistu viisi vuotta sitten. Se veti aika hiljaiseksi. Glján ihottuma on melko pahassa kunnossa ja minä näytän selkään nostetulta syöttöporsaalta. Muistan myös fiiliksen noilta ajoila eikä se ollut hyvä. Itkin tuona kesänä monet kerrat niin ihottuman kuin muutenkin yhteiselomme vuoksi, joka ei oikein sujunut toivotulla tavalla. 

Tuosta kuvasta tuli ensin todella paha mieli. Miten sitä onkin ollut niin sokea kaikelle ja tajuaa vasta myöhemmin. Mutta kuten Maria sanoi, elämä on. Oppia ikä kaikki ja antaa ajan kullata muistot. 

Syyskuussa meillä oli 6-vuotispäivä Muumimamman kanssa. Aika paljon on nähty ja koettu yhteisten vuosien aikana. Juuri nyt tänä päivänä minä olen onnellinen, että minulla sellainen hevonen kuin Gljá. Se on urhein, lempein ja viisain koskaan tapaamani pikkuhevonen. 

Kiitos kaikesta - menneestä ja tulevasta. :)

Tässä muutama kuva facebook arkistoista vuosien varrelta.. Jos jossain on kuuden vuoden aikana tapahtunut muutosta, niin ainakin valokuvien laadussa.. 

Metsäretkeilyä ja syksyinen kuvatulva

Ollaan tultu jo syksyyn ja oikeastaan enää voi vain sanoa, että olen siitä iloinen. Kun kesän kiireet on helpottaneet, ollaan ehditty porukalla tallille jo jokusen kerran. Ollaan lenkkeilty, ratsastettu ja ihan vain vietetty aikaa yhdessä. Voiko ihminen elämäänsä enempää toivoa. <3 

Ainoastaan blogin ulkoasu viipyilee vielä hetken kesässä, sillä en ole saanut inspistä sen päivittämiseen syksyisempään versioon. 

Mieltä varjostaa vain häämöttävä loppu. Tänään tallilla rapsuttelin meidän vanhaa miestä ja tulipa siinä muutama kyynelkin vieräytettyä. Pian se on joukostamme poissa - Paavo lasketaan ikivihreille tämän kuun lopussa. Tuntuu oudolta ja haikealta. Mutta kaikille tarinoille tulee joskus loppu, se täytyy vain hyväksyä osana elämää. Mutta onneksi kuun loppuun on vielä hetki aikaa, nautitaan siihen saakka. 

No, mieltä piristävempiin aiheisiin nyt ja työnnetään ahdistus hetkeksi syrjään. Mona on löytänyt Akilleksesta uuden poikaystävän ja tämä kaksikko on herttainen yhdistelmä. Lainaan miestäni mielelläni Monalle, tulen aina hyvälle tuulelle kun näen tämän kaksikon yhdessä. 

Jotain muutosta on tapahtunut meissä kaikissa. Me ollaan kasvettu ja rauhoituttu, löydetty luottamusta ja levollisuutta. Vuosia sitten me paineltiin Monan kanssa hurjaa kyytiä pitkin metsäteitä vaikka meitä pelottikin. Hevoset kävi kierroksilla eikä hetkeäkään seisty paikallaan. Minä en uskaltanut edes antaa tammalleni ohjaa, ettei se lähtenyt ampumaan alta. Lopulta tämä johti siihen, ettei harrastus tuntunut kivalta vaan pelottavalta ja pakolta.

Nykyään me voidaan seistä ihailemassa maisemia ja kaikilla on paljon mukavampaa. On ihanaa nauttia harrastuksestaan ilman stressiä tai suorituspaineita. 

Vihdoinkin olen taas tullut siihen tilanteeseen elämässä, että olen ehtinyt aloitella uudelleen ja haluan alkaa panostaa enemmän hevosten kanssa oloon ja tekemiseen. Kausi, jolloin asia oli hieman toissijainen kesti kauan, mutta se ei mennyt hukkaan sillä uskon, että tämän tauon aikana tapahtui se muutos, joka poisti stressin. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen. 

Hommat on menneet oman harrastuksen suhteen niin uusiksi, että toisinaan tunnen itseni aivan turistiksi. Tältä näytti meidän viimeviikon turisti "työhyvinvointipäivä".. Noi ilmeet ja eleet on just niitä, mitä näki kun vielä vedin retkiä islanninhevostallilta. On kyllä ihan hauskaa olla oman elämänsä turisti vaikka loppuiän. Aina voi kokea uudelleen sen uutuudenviehätyksen eikä ainakaan tule tylsää. ;)

Ah, aina nää mun kuvatulva -postaukset. :D

Mutta en malta jättää seuraavalle. Syksy on niin kaunis ja nää kuvat on poltellu koneella siitä asti kun ne viimeviikolla kuvattiin. 

PS. Turpaterapeutit löytyy facebookista (>klik<), jospa jaksaisin sitä päivittää enemmän kuin blogin instagramia, johon en ole koskenut sen perustamisen jälkeen vaikka ajattelin, että sinne olis kiva laittaa satunnaisesti kuvia, joita en aio käyttää postauksiin. Ahdistun näistä kaikenmaailman mediasivustoista vaikka itse tykkään niitä seurailla ja etenkin löydän blogeihin aina katsomaan uudet päivitykset niiden facebook-sivujen kautta.