Savonlinnan keski-aika markkinat

Käytiin eilen Marian kanssa firman virkistyspäivän merkeissä piipahtamassa Savonlinnan keski-aika markkinoilla. Paikka oli täynnä ihania käsityökojuja, olisin ostanut vaikka mitä, ellei pihi-minä olisi taas pistänyt kampoihin. Niin jäi kaikki ihanat, kauniit tavarat ja vaatteet kojuihin ja me jatkoimme matkaa katsomaan Rohan tallin showta. Kamera tietenkin oli taas mukana ihan harjoittelun vuoksi, tässä parit otokset Rohanin porukasta. Kuvaus jälki oli.. no, en ole tyytyväinen, aika hätäistä räpsimistä enkä keskittynyt ollenkaan. Ampiainen pisti minua vasempaan reiteen juuri ennen shown alkua jo lopun aikaa pelkäsin ja väistelin niitä. Yhdessä vaiheessa meinasin saada halvauksen kun yksi istui olkapäälläni. Mokomatkin ötökät, en tykkää! Duunissakin olen tappanut niitä keskimäärin parikymmentä päivässä ja välillä ollut ihan hätää kärsimässä kun niitä on ollut jopa kuusi samaan aikaan sisällä. Muutoin päivä olisi ollut kuvausta opiskelevalle erinomainen, sillä keli vaihteli aurinkoisesta pilviseen ja asetusten säätelyä sai harjoitella. Kuvaan melkein aina manuaalilla, sillä haluan oppia ymmärtämään kameraa itse.

Show oli aika vauhdikas ja yllä olevalla kimolla meni jopa yhdessä kohtaa vähän pitkäksi ja se poistui aareenalta täyttä laukkaa. Show ei aivan vastannut odotuksiani, mutta olihan tälläistä ihan mielenkiinnosta käytävä katsomassa. 

Lopuksi haahuiltiin Olavinlinnan viereisillä kallioilla ja Maria räpsi parit syksyiset kuvat minusta. Minäkin kuvasin Mariaa, mutta sisko-tyttö onnistui vetämään ilmeensä joka kuvaan todella ääliömäiseksi, joten julkaistavaa matskua ei jäänyt. ;) Minä säädin Marialle asetukset valmiiksi, mutta eivät nekään aivan menneet niinkuin piti. Harjoittelemalla oppii, hope so! :)

Neljä yhteistä vuotta

Siitä tulee pian kuluneeksi neljä vuotta kun kimo tamma saapui elämääni ihastuttamaan, vihastuttamaan, rikastuttamaan ja paljon muuta. Tämä hevonen antanut niin paljon enemmän kuin olisin koskaan uskonut. 

Neljä vuotta sitten elokuussa olin seuraamassa islanninhevosten PM-kilpailuita Ypäjällä. Erään lyhtypylvään kylkeen oli niitattu ilmoitus ylläpitoon annettavasta hevosesta. Kaverini ehdotti, että ottaisin yhteyttä. Minä epäröin - tokkopa tyyppi antaisi minulle hevostaan ylläpitoon, ilmoituksen mukaan kyse olisi vähän hienommastakin tammasta ja minä olen vielä melko taitamaton. Otin numeron ja tallensin sen puhelimeeni "ylläpitohevonen" -nimellä. Olin kuitenkin liian ujo soittamaan ja kotiin päästyäni olin jo unohtanut koko jutun. Kuitenkin kaipuu "omasta" oli suuri ja laitoin ilmoituksen nettiin, jossa kerroin etsiväni ylläpitoon hevosta harrastamiseen sekä valmentautumiseen ja kilpailemiseen.

Seuraavana aamuna ilmoituksen laittamisesta puhelimeni soi. Soittaja oli "ylläpitohevonen". Vastasin hyvin hämmentyneenä puheluun ja siitä puhelusta tarinamme alkoi. Ylläpidossa vuoden ja seuraavana kavioliittomme solmittiin virallisin paperein, Glján elämänkumppaniksi vaihduin minä.

Neljä vuotta ovat olleet yhtä tunteiden vuoristorataa, hyviä ja huonoja päiviä. Silti en ole koskaan katunut hetkeäkään, että tämä tamma astui elämääni. Uskon, että hevoset valitsevat ihmisensä. Sille oli syynsä, että Gljá päätyi minun opastajakseni niin myötä- kuin vastamäessä. Tämä hevonen ei ole koskaan lakannut yllättämästä minua. Aina olen saanut uuden läksyn luettavakseni.

Kiitos, Gljá. Menneestä, tulevasta - kaikesta. Olet minulle niin paljon. Neljä vuotta takana, toivottavasti lukemattomia edessä! Sydämessä aina ja ikuisesti.

Syksyn tunnelmia

Kesä teki rajun poistumisen ja aloitti syksyn oikein kunnon sateilla. Fiilikset menneestä kesästä ovat hieman haikeat ja meinasi parina päivänä pukata syysmasennusta. Kesä oli taas kiireinen enkä ehtinyt tai voinut tehdä puoliakaan niistä asioista, joita olin odottanut koko kevään. Syksyn tultua olisi taas vapaata, liikaakin, sillä työkuviot ovat todella surkeissa kantimissa. Kesätyön päätyttyä jään vain osa-aikatyön varaan ja selaan työkkärin sivuja tiuhasti lopun aikaa. Mitään vaan ei tunnu olevan tarjolla. Tästä syystä ei ole taatusti mahdollista paljoakaan valmentautua, koska on pakko säästää kesätyö tienestejä talven ja pahanpäivän varalle. No, se ei todellakaan ole tärkeintä. Pääasia, että voi edes pitää hevosensa vaikka tiukoilla mennäänkin, onneksi kotona hevosen pito on melko edullista. 

Hevosten kanssa on mennyt hyvin ja meillä on ollut hauskaa. Akilles on edistynyt kivasti ja etenkin laukassa ollaan alettu saavuttaa jo vähän ratsastettavuutta. Gljá on ollut toisinaan aivan mielettömän ihana ja välillä taas.. no, melkoinen tamma. Nyt muutenkin olen antanut sen olla kevyemmin, sillä polttiaisarmeija saapui meidän kiusaksemme ja ihottuma oli räjähtää käsiin, kunnes löysin avun suolahoidosta. Olen nyt parina iltana pessyt Glján merisuola vedellä (3 rkl/litra) ja se toden totta näyttää auttavan. Iho on tuntunut pehmeältä ja näyttää selvästi rauhoittuneen. Suosittelen lämpimästi tämän kokeilemista jos hevosesi kärsii iho-ongelmista. Muistat vaan, ettei iho saa olla aivan avohaavoilla, sillä suola kirveltää. 

Tänään kävin lenkillä koirien sekä Marian ja Kasparin kanssa. Kuvasin ja opastin samalla Mariaa. Maria nauroikin, että jos selittäisi jollekin ratsastusta harrastamattomalle, miten vaikea tehtävä voi olla kulkea suorana tien reunaa myöten, tyyppi tuskin uskoisi ennen kuin kokeilee. Saatiin kuitenkin vähän korjattua Mariaa, jonka istunnasta löytyi ainakin osa syy siihen, että Kaspar kulki välillä ihan banaanina. Syynä myös on, että Kaspar on varsinainen haahuilija. Kun edessä ei ole vetohevosta, ruunaparka on hieman hukassa. Tätä pitääkin pistää nyt parivaljakko treenaamaan. 

Hyvän Mielen Hevonen -tapahtuma ja valokuvausharjoittelua

Vietimme Marian kanssa viime sunnuntain Kuopiossa Hyvän Mielen Hevonen -tapahtumassa. Itse lähdin paikalle paitsi kesäreissu mielessä ja myös siksi, että olen paikalliseuramme Nattfárin puheenjohtaja, joten olin  edustustehtävissä. Lisäksi tämä oli erinomainen tilaisuus harjoitella valokuvaamista erilaisissa tilanteissa! Vielä on niin kovin paljon opittavaa, mutta tekemällähän sitä oppia saa. 

Nattfarin puolesta meillä oli issikkanäytöksessä kaksi minulle tuttua ratsastajaa hevosineen. He edustivat islanninhevosten kanssa kilpailemista askellajiratsastuksessa. Näytös toteuttiin yhteistyössä Kirjonniemen Tilan kanssa (jolta tämä idea osallistua tapahtumaan oli lähtöisin). He toivat näytökseen asiakashevosiaan ja tällä kokoonpanolla saimme tarjottua yleisölle monipuolisen katsauksen islanninhevosten maailmaan. 

Oliko kukaan teistä lukijoista paikalla? :)

Shiret tekevät minuun vaikutuksen elegantilla olemuksellaan. Ne olivat myöskin kovin kuvauksellisia kun kävin niitä ensi kerran moikkaamassa tarhalla. Ratsastusnäytöksessä hämmästelimme niiden kepeää liikkumista. Pidin myöskin ratsukon yhteistyöstä, ratsastus näytti kauniilta harmooniselta. Sen nyt mitä ehdin seurata kuvaamisen välissä. Se huono puoli on katsoa asioita vain kameran etsimen takaa, että asioiden todellisuus menee herkästi ohi.

Laukka kuvien ottaminen epäonnistui enimmikseen. Se on asia, jota täytyy harjoitella tarkemmin ja löytää hyvä paikka, johon tarkentaa. 

En ole koskaan myöskään nähnyt westerniä livenä. Sain tästä kuitenkin omaan ratsastukseen paljon vinkkejä, joskaan siihen ei liity kankikuolaimet ja kannukset. Tietynlaista samaa kepeyttä ja helppoutta tahdon kuitenkin painottaa meidän treeniin.  

Tämä valjokko miellytti minua ehkä eniten koko messuilla. Hevosen työskentely oli pehmeää ja apujen käyttö hyvin hienovaraista. En ollut myöskään koskaan nähnyt valjakkoajoakaan livenä, se oli kuitenkin mielenkiintoista!

Tämä kaveri ajelutti ihmisiä helteisessä päivässä ja simple bootsit jalassa.

Laukkalähdöissä oli hurjan näköistä menoa ja meininkiä. Marian kanssa naureskeltiin, että eihän tälläiset issikkaratsastajat moiseen menoon edes uskaltaisi mukaan. :D

Laukka vs. ravi. Montekuski vei tämän lähdön.

Hevospallon innoittamana tilasimme Akillekselle uuden pallon kun sen edellinen suosikki joutui koirankynsien kaltoin kohtelemaksi. Tässä uusi treeni ja leikki lisää meidän treeneihin :)

Joskin täytyy kyllä sanoa, että itse en tätä lajia kuolaimet suussa ratsastaisi. Lajin kiihkeän luonteen vuoksi välillä näki aika rajujakin käden liikkeitä, jotka olisivat varmasti huomattavasti hevosystävällisemmät ilman kuolaimia..

Sitten meidän oman näytöksen antia:

ja lopuksi hämäräkuvauksen harjoituksiani kun kerrankin auringonlaskun aikaan pongasin pihatonsuojista laitumelle uskaltautuneen hevosen. Tämä auringonlasku oli aivan mielettömän kaunis <3

Palautetta saa kuvista antaa, se olisi tärkeää tälläiselle innostuneelle harjoittelijalle! :)

Minä ja hevoset osa 3: Hevoset meillä - anna hevosen olla hevonen

Edellisissä osissa on käyty läpi hevosten merkitys elämässäni sekä treenaaminen ja kilpaileminen. 

Tässä kirjoituksessa kerron hieman, miten hevoset meillä elävät. Miksi tähän on päädytty ja mitkä ovat meille arvoja, joita tahdomme noudattaa hevosten suhteen. Tapoja pitää hevosia on varmasti aivan yhtä monta kuin on hevosen pitäjiä, nämä ovat vain minun näkemyksiäni ja tapojani eivätkä tarkoitettu loukkaamaan ketään tai opettamaan mitään kenellekään. :)

Tämä teksti on enemmänkin sellainen pääntyhjennys postaus, pahoittelen, jos siinä ei vaikuta olevan päätä eikä häntää. 

Ihminen hevosen kanssa

Kuinka usein joutuukaan kuuleemaan kaikenlaista siitä, miten joku hevonen on taas omistajaansa vedättänyt "se pelleilee". No.. ei pelleile. Asioihin on aina jokin syy vaikkei se ihmisnäkökulmasta selkeä olekaan. Uskomatonta, mutta totta - postilaatikot voivat syödä hevosia ja ohi huristeleva auto käydä päälle. Ainakin hevoselta voi tuntua siltä - siitäkin huolimatta, että me tiedämme, etteivät postilaatikot ole toistaiseksi syöneet ketään ja autotkin enimmikseen ohittavat huomaavaisesti. Olen joskus itsekin ajatellut, että se pelleilee, testaa.. mitä näitä nyt onkaan. Kuitenkin mitä kauemmin olen ollut hevosten kanssa, sitä paremmin olen oppinut ymmärtämään, ettei näin ole. Vielä paremmin olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuinka usein jokin käytös on minun aiheuttamaani. Kaikesta vaan joutuu ja pitää oppia. Hevoselämän tärkein opetus - ole nöyrä näkemään virheesi ja tarkkaile toimintatapojasi jatkuvasti. Sitten kun hyväksymme sen, että katsomme maailmaa eri tavoin ja olemme kaksi eri lajia, voimme tulla toimeen. Tavoitteena löytää yhteinen kieli, jolla voimme viestiä toisillemme. Lopulta tulla ystäviksi ja luottaa toisiimme. Mutta miten sellaista lähteä tavoittelemaan?

Tutustumassa Glján kanssa sen entisessä kodissa vuonna 2010.

Aloin tarkkailla omaa toimintaani hevosten kanssa entistä enemmän viime talvena ja miettimään ihan todella, millainen eläin se hevonen on. Muutakin kuin aroilta kotoisin oleva kaviokas heinän syöjä. Tärkeintä on muistaa "keep it simple" -asenne. Itse tälläisenä ylianalyyttisena ihmisenä, sorrun herkästi ajattelemaan liikaa ja teen kaikesta kamalan monimutkaista. Yksinkertaistamalla ajatusmaailmaansa ja jättämällä turha inhimillistäminen pois, onnistuu elämä hevosen kanssa huomattavasti paremmin. Vaikka hevoset ovat tärkeitä ja haluan ehdottomasti hyvän suhteen hevosiini, en ole koskaan tahtonut pitää hevosiani mamman mussukoina, joita paapotaan ja puetaan. Hevoset eivät ole lapsen korvikkeita, vaikkakin jokainen saakoot oikeuden hevostaan satunnaisen hellitellyn nimissä mammanmussutella. ;) Hevonen ei tule onnelliseksi pinkistä satulahuovasta ja ihanan räikeistä suojista. Hevonen tulee onnellisemmaksi siitä, että olet sille parempi ihminen ja tarjoat paremmat oltavat, annat sen olla hevonen. Asetat rajat, jotka hevosen on helppo ymmärtää. Se tekee hevosen kanssa olemisesta turvallisempaa ja taatusti myöskin mukavampaa. 

Itse tutustuin hevostaitoon ensimmäisen oman hevosen, vuonohevosruuna Mullen saavuttua taloon 2000-luvan alkupuolella. Mulle oli erityisen vaikea hevonen, joka romutti kaikki pienten tyttöjen pilvilinnat oman hevosen omistamisesta. Silloin olin harmissani, nyt ajattelen, että se oli sysäys oikealle polulle. Sen aikainen käsitys luonnollisesta hevostaidosta oli narun pyörittelyä ja join-up menetelmää. Nykyään en puhu oikeastaan lainkaan sellaisen puolesta, vaikka vielä viime vuoden lopulla yritin sillä menetelmällä lähteä hakemaan yhteyttä Akillekseen. Akilleksen juostessa hurjana, silmät selällään pyöröaitausta ympäri, tajusin, että tämä on hyvän suhteen alusta kaukana enkä tule saavuttamaan tällä mitään muuta kuin hikisen hevosen. Piti alkaa miettiä asioita aivan uudelleen. Sen jälkeen olen muodostanut mielipiteeni ja käsitykseni hevostaidosta on ihminen, joka toimii hevosen kanssa määrätietoisesti, mutta lempeästi sekä pitää asiat selkeinä ja yksinkertaisina. Mielestäni mitään suhdetta ei rakenneta viidessä minuutissa pyöröaitauksessa narua pyörittämällä. Ystävyys täytyy rakentaa ja kerrokset koostuvat päivittäisistä asioista. Asioiden pitäisi toimia kaikissa tilanteissa, ei vain pyöröaitauksessa. Toimimalla aina samalla tavalla, olemalla hevoselle selkeä ja reilu, ansaitset pikku hiljaa jotain merkittävää ystävyydelle. 

Tänään kävimme Marian kanssa kävelyllä ja pohdimme positiivisen vahvistamisen merkitystä, jonka käytöstä koulutuksessa kiinnostuin aiempaa huomattavasti enemmän viime talven aikana. En aiemmin ole kauheasti pohtinut kouluttamista, olen vain tasapainoillut tekemällä jotain ja joten kuten, enkä koskaan riittävästi ja riittävän selkeästi. Eri ihmiset ja ammattilaiset puhuvat eritekniikoiden puolesta ja omat tekemiset olivat sen vuoksi aiemmin aika ristiriitaiset ja hajanaiset. Kuitenkin tutustuttani temppukouluttamiseen, koko kouluttamisen maailma alkoi avautua aivan eri tavalla. Tajusimme, että Akilles, joka on toisinaan melkoinen jännittäjä, suorittaa moitteettomasti jalannoston melkein missä tahansa mielentilassa. Se kerää itsensä jännittävässä tilanteessa, koska se ymmärtää jalannoston erinomaisesti ja rahoittuu sillä tavalla kun tietää, mitä sen tulee tehdä ja mitä siitä seuraa. Tämä tuli testattua vahingossa kun Maria yritti eilen hätistellä hevosia laitumelta pihattoon - Gljá tulkitsi Marian paikallaan seisomisen raippaa huiskutellen temppuhetkeksi ja tuli Marian luokse esittelemään jalannostoaan. Akilles joka oli seurannut säikähtäneenä silmät selällään Marian omituista käytöstä, ymmärsi Glján aikeet, kokosi itsensä ja liittyi mukaan temppuiluun. Tilanne alkoi olla sellaisella tasolla, jonka seki saattoi tajuta. Ymmärsimme tästä keskustellessamme, miten tärkeää on panostaa selkeään kouluttamiseen, asioiden toistamiseen ja erityisesti siihen, että asiat pitää tehdä positiivisesti vahvistamalla. Sain tästä valtavan inspiraation ja motivaation jatkaa arjen asioiden kanssa touhuamista, niin ratsailla kuin maastakin luodakseni hevosilleni turvallisen olon kanssani ja tehdäkseni itsestäni ymmärrettävän ihmisen. Yleensä ristiriita tilanteet ovat vain puutteellista luottamusta ja koulutusta. Tälläisen pohtiminen aiheutti tietenkin myöskin ymmärryksen siitä, miten vähän taas tietää, miten vähän on tehnyt asioiden eteen ja miten paljon on vielä tehtävänä ja opittavana. Hevoselämä - loputon opinpolku. Onneksi joka päivä edellistä mielenkiintoisempi.

Pihattohevosen elämää

Se, mitä ihmisen ja hevosen välillä tapahtuu päivässä, on hevosen päivää hyvin pieni osa. Minulle on erityisen tärkeää, että sen loppu päivä on parasta mahdollista, mitä voin tarjota. On ruokaa, vettä, laumakavereita sekä tilaa liikkua - ympäri vuorokauden. Akilles vietti hetken viime vuonna tallissa, jossa oli päiväksi pieni tarha ilman kaveria ja yöt seisottiin jopa yli 12 tuntia karsinassa. Akilles oli valtavan stressaantunut. Kun lopulta siirsin kotiin pihattoon ja muutos teki tehtävänsä muutamassa viikossa, tajusin ensi kerran selkeämmin kuin koskaan, etten enää ikinä vie hevosiani täysipäiväisesti talliin asumaan. Niiden paikka ei kertakaikkiaan ole lukittuna pieneen koppiin. Valtaosa hevosista selviää ulko-olosuhteissa enemmän kuin hyvin kun niillä on käytössä asiallinen pihatto (sellainen, jolla ei ole mitään tekemistä kolmiseinäisen hökötyksen kanssa) sekä mahdollisuus tarpeen mukaan loimitukseen silloin kun sää niin vaatii. Sisätilat on hyvä olla olemassa sairaskarsinoineen ja hoitotiloineen. Hoitotilat sisätiloissa ovat ennemminkin sitä omaa mukavuutta, hevoset eivät niitä osaa kaivata. Tietenkin myös maalaisjärki mukana siinä, koska ne hevoset sinne pihattoon totutetaan. Jos hevonen paiskataan kesken vuotta talvella asumaan pihaton armoille, harvoin siitä mitään hyvää seuraa. 

 Meillä kaikki hevoset sopeutuvat pihattoon erinomaisesti. On kuitenkin fakta, ettei lämminverisen turkki ole samaa sarjaa islanninhevosten pörröisen karvakuorrutteen kanssa. Esimerkiksi Paavo tarvitsee muita useammin loimitusta ja se saa takin selkäänsä heti kun vähääkään vaikuttaa siltä, että sen sietokyky säätä vastaan alkaa olla heikoissa kantimissa. Tässä vaiheessa yleensä issikat myhäilevät partoihinsa, kääntävät pyllyn tuulta kohden ja nauttivat olostaan.  

Ruokaa meillä on tarjolla koko ajan verkoissa. Tavallaan ruoka on säännösteltyä, mutta siitä riittää pitkin päivää syömistä. Riittävä korsirehun saanti myös takaa lämpimänä pysymisen. Verkkojen lisäksi ruokaa jaetaan yön ajaksi myös hankeen pieninä annoksina, joita hevoset voivat sitten etsiskellä syötäväksi ja pysyvät lämpiminä liikkuessaan kevyesti ja syöden samalla vähän väliä. Verkko ei myöskään ole syömis asennoltaan se ihnateellisi ja sen vuoksi ruokaa on hyvä saada myös maan tasalta. 
Lisäksi hevoset saavat rehu-annokset iltaisin, yleensä jonkin ajan päästä liikutuksen jälkeen. Ehkä juuri yksilöllinen ruokinta on pihatossa vaikeinta ja aiheuttaa miettimistä, mutta toistaiseksi kaikki ongelmat on tehty ratkottaviksi. 

Minusta on upeaa, että nykyään pihatot alkavat yleistyä ja niitä arvostetaan ympäri maailmaa. Meillä pihatto on ollut 2000-luvun alulta saakka kun Mulle tuli meille. Tuohon aikaan pihatto oli vielä melko vieras käsite ja herkästi sellaisen pitoa katsottiin hieman paheksuen. Karsinatalli menetelmät alkavat jäädä taakse ja esimerkiksi euroopassa suurilla kilpatalleillakin ymmärretään, mikä tekijä pihatto-olosuhteissa asuminen on hevosen, niin psyykkiselle kuin fyysiselle terveydelle. Painottaen taas sitä, että tilojen tulee olla kunnolliset.. En tietenkään väitä, että karsinahevoset jotenkin kärsisivät, mutta aina voi tehdä paremmin ja tarjota parempaa, eikö? Koskaan ei pidä sanoa ei eikä tuomita mitään, jos ei ole kokeillut. 

Usein kuulee jostain syystä, että laiskat ihmiset pitävät pihattoa. Tyyppi, joka näin sanoo, ei ilmeisesti ole eläessään ainuttakaan pihattoa pitänyt eikä tietenkään oikeutettu tuollaisen asian julistamiseen. 
Pihatto vaatii työtä. On kausia, jolloin pääsee helpommalla, mutta sitten niitä ällöttäviä ja masentavia "sataa viisi viikkoa putkeen" -kausia, jolloin kaikki hevoset linnoittuvat sisälle ja patjaa saa olla siivoamassa ja kuivittamassa vähän väliä. Kevättalvella pihat on liukkaita, tarha on märkä eikä koko tontilla tunnu olevan kuivaa kohtaa.. Mutta sitten on niitä kausia kun saa katsoa hymyillen laiduntavaa tai leikkivää hevoslaumaa ja ymmärtää, miksi kaikki on sen arvoista. Kaiken lisäksi hevoset saavat elää omassa rytmissään, eikä niitä pidetä puolta vuorokautta erillään.

Varusteet säilyvät meillä sähköistetyssä työmaaparakissa, joka oli paitsi edullinen myös nopea keino saada säilytystila kun sen tarve tuli edellisen tilan jäädessä pois käytöstä. Meillä ei ollut mahdollista rakentaa vielä kiinteitä tiloja, koska hevoset ovat vanhempiemme luona ja luonnollisesti se on väliaikaista - joskin määrittelettömän ajan. Saa nähdä, mihin elämä meidät hevostemme kanssa vie. Luonnollisestikin muutto suunnitelmat sitten tulevaisuudessa tehdään hevosten mukaan. Niillehän on tarjottava sitten parasta mahdollista. ;)

Kirjoitan tätä töissä ja yritän välillä pomppia kassalle tarjoilemaan lauantai-illan viettäjille, kelle mitäkin. Nyt juuri tuntuu, ettei ajatusta kerta kaikkiaan irtoa enempää tekstiksi vaikka molemmat aiheet ovat todella laajoja eivätkä lainkaan yksiselitteisiä. Jos jokin jäi mietityttämään, laita kommenttia.

Kuinka hevoset asuvat teillä? Saa linkata talli- ja tilaesittelyjä tulemaan! :)

Minä ja hevoset osa 2: Näin meillä treenataan sekä kilpaileminen

Edellisessä postauksessa käytiin läpi lyhyesti hevosten merkitys elämässäni. Koen, että hevoset ovat elämän tapani ja ratsastus meidän yhteistä ajanvietettä ja harrastus. Tässä siis hieman tietoa siitä, miten meillä treenataan ja lisäksi yhdistin tähän aiemmasta aikomuksestani huolimatta myös kilpailemisen. Alunperin aioin tehdä kilpailemisesta ihan oman juttunsa, mutta minulle arvokkaampana asiana, tämän juttusarjan viimeinen osa omistetaankin meidän tavalle pitää hevosia. Nyt kuitenkin siihen treeniasiaan.

Jos treeneissä pitäisi noudattaa vain yhden sananmukaista ohjelmaa, minä valitsisin monipuolisuuden. ;) Meillä maastoillaan, jumpataan, hypätään, irtojuoksutetaan, temppuillaan.. Mitä vain satutaan keksimään. Kun treenaaminen on monipuolista, mieli pysyy virkeänä ja keho saa monenlaista ärsykettä kehittyäkseen. Tietenkin kehitys vaatii myös pitkäjänteistä ja rutiininomaista työtä, mutta yhtä tärkeää on pitää myös hauskaa ja keksiä treeniin vaihtelua.

Meidän laji ratsastuksessa on askellajit. Islanninhevosissa onkin oma haasteensa tavanomaista useamman askellajin vuoksi. Näiden kaikkien askellajien tasapainoinen kehitys on melko haastavaa ja välillä käykin niin, että kun yksi askellaji alkaa toimia, toisessa tulee vaikeuksia. Kuitenkin juuri tämä on se syy, miksi minusta juuri askellajiratsastus on äärettömän kiehtovaa. Haastetta piisaa ja minähän en sitä pelkää. Välillä toki tuntuu, että voisihan sitä päästä helpommallakin, mutta se unohtuu sillä hetkellä kun kauan odotettu onnistuminen tapahtuu. 

Gljá alkaa olla melko tasapainoinen kaikissa muissa askellajeissa paitsi töltissä. Myös laukassa se on tällä hetkellä melko jäykkä, mutta tämä on korjattavissa kun alamme taas syksyä kohden jumpata enemmän. Kesä kun on lähinnä mennyt maastoillessa kentän puutteesta johtuen. Toki jumpata voi muuallakin, mutta laukan parantamiseen kaipaisin toisenlaista työskentelyä. Ehkä voin hyödyntää siihen nyt peltoa kun heinät on puitu. Ainakin on laaja ja tasainen alue.
 Akilles puolestaan on vielä tasapainoton ja viisikäyntisenä toisinaan melko hukassa askellajeissaan. Se rikkoo laukan herkästi passiksi ja ravilta töltiksi. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut jatkuvasti ja kun talvella lähdettiin liikkeelle siitä, että ravia tuli siedettäviä askelia yksi tai kaksi, nyt sitä tulee jo pitkät pätkät. Töltti oli ajoittain melko passitahtista, mutta nyt nakutetaan menemään jo aivan puhtaasti. Laukassa on ollut peikkona ristilaukka, mutta tästä onneksi on päästy jännityksen lievennyttyä ja varmasti myös hieronnalla oli osuutensa asiaan.

Jotta tämä teksti olisi selkeä, käyn läpi kaikki askellajit kummankin hevosen kohdalta. Kerron mitä keinoja käytän sen tietyn askellajin parantamiseen ja tietenkin sen, mitä meidän lajissa halutaan nähdä kun kyseistä askellajia esitetään meidän kilparadalla eli baanalla. Huom, kriteerit ovat vain minun muististani  repäistyä pintaraapaisua. Tuskin siinä kaikki, mitä halutaan nähdä. :)

Lyhyenä tietoiskuna tietämättömille, että baana on ovaalinmuotoinen rata. Sen tarkoista mitoista en ole varma, mutta muistelisin että pitkäsivu on n. 100m.

Vielä sen verran treeneistä, että liikutan hevosia n. 3-4 krt viikossa. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Pidän periaatteena, että silloin jos menee oikein hyvin treeni on lyhyt ja silloin kun menee päin mäntyjä ja alkaa tunteet kuumeta, on parempi viedä hevonen takaisin tarhaan ja yrittää parempana päivänä uudelleen. Etenkin kenttätreenit yritän pitää mahdollisimman lyhyinä, mutta tehokkaina. Maastossa sitten kasvatetaan kilometreilla kuntoa ja kestävyyttä. Lisäksi minulle on tärkeää, että hevonen on rento ja positiivinen. Mitään liian vaikeaa ei saa vaatia vaan kuulostellaan, milloin on uuden asian oppimisen aika.

Käynti

Kilpailuissa halutaan nähdä rentoa käyntiä, jossa hevonen kulkee askeleessaan leväten ja hyvällä yliastunnalla. Pisteitä rokottavia tekijöitä voi esimerkiksi olla liian hätäinen tai passitahtinen käynti. Molemmilla hevosillani on onneksi luonnostaan hyvä käynti ja käynnin ratsastaminen on ollut minulle aina helppoa. Joku voi ajatella, että lastenleikkiähän köpötyksen ratsastus, mutta ei se sitä välttämättä ole. Pienilläkin tekijöillä voi olla iso merkitys. 

Ja näin sitä treenataan..

Käynnissä tehty työ on avain kaikkien muiden askellajien parempaan ratsastettavuuteen, mutta mielestäni myös käynnin itsensä ratsastamiseen tulee kiinnittää huomiota. Jumppaamalla ja puomeilla käyntiin haetaan lisää letkeyttä. Jumppaa on esimerkiksi ympyrätyöskentely, pohkeenväistöt, avo- ja sulkutaivutukset. Käyntiä ratsastaessa kiinnitän huomiota, että istun rauhassa - jäntevästi, mutta rennosti enkä anna istunnan lähteä liikaa työntämään hevosta. Tämä on yleisin virhe mitä näkee, että ratsastaja puskee hevosta käynnissä jatkuvasti istunnallaan. Lisäksi käynnissä pitää aina hakea hyvä mieliala puolin ja toisin. Kisasuorituksessani jätän käyntiosion aina viimeiseksi, koska tuolloin hevoselta on usein jo energiat vähissä ja se saa palkintonsa siirtymällä käyntiin. Voimme molemmat henkäistä pois kisasuorituksen paineet ja vain kävellä.

Ravi

Askellajikilpailuissa halutaan nähdä ravia, jossa on liitoa, hyvä tahti ja kaunis muoto. Mitään kouluponin sievää ravia ei radalla tahdota nähdä vaan liikettä, jossa on ponnua ja hevonen liikkui kuin tanssien. Glján askellajeista ravi on ehdottomasti paras ja mukavin ratsastettava vaikka se onkin taipuvainen jäämään herkästi etupainoiseksi. Itse olen myös aina tykännyt ravin ratsastamisesta. Silloin kun hevonen löytää ravissa täydellisen tasapainon ja oma istunta kestää kasassa, ravi on todella upea kokemus. Missään muussa askellajissa saan harvoin sellaisia euforiantunteita. Akilleksen ravi on vielä vaiheessa, mutta näytteitä on saatu jo erittäinkin kivasta ravista. Uskon, että tasapainon kehittyessä ja voiman kasvaessa sieltä tulee kelpoista ravia radallakin näytettäväksi. Tällä hetkellä suurin ongelma on ravin ratsastaminen ympyrällä, jossa Akilles usein rikkoo töltille. Tämä on siis varmasti suurin asia saada kuntoon ennen syyskuun starttia. Tosin eihän me siitä stressiä oteta, jos rikkoo kurvaan niin rikkoo, hällä väliä. :)

Ravin treenaaminen

 Kuten alla olevista kuvistakin huomaa, hyödynnän paljon puomeja sekä kavaletteja ravin treenaamiseen. Ylipäänsä puomit ovat erinomainen treenikeino tasapainon ja koordinaatiokyvyn kehittämiseen. Puomeja laitan myös niin, että vain puomin ulkopuoli on nostettu korokkeelle ja on hieman leveämmin ulospäin auki. Tämä auttaa sisäkylkeä taipumaan ja ulkokylkeä venymään paremmin mukaan. Kotona ratsastan vaihtelevasti matalammassa työskentelymuodossa ja aika ajoin sitten lähempänä sitä, mitä radalla näytetään. Mieluummin annan radalla hevosen liikkua vapaammin ja iloisesti, jotta vaikutelma jää positiivisemmaksi. Raviin on myös etenkin Glján kohdalla vaikuttanut paljon lapajumppa eli jalannostot espanjalaisen käynnin alkeita harjoitellessa.

Lisäksi ravissa käyttämiäni treenikeinoja ovat siirtymiset, temmon vaihtelut ja ympyrätyöskentely ja ylämäet. Hyvää tekee myös talvisin hankitreenit järkevissä määrin, olettaen, että sitä lunta on eikä se ole kivikovaa. Omaa istuntaa ravissa (kuten muissakin askellajeissa) kannattaa hioa ratsastamalla ajoittain ilman jalustimia. Itselle siitä on ainakin ollut valtavasti apua.

 Laukka

Askellajeista vaikein on minulle ollut aina laukka. Ehkä ratsastusharrastukseni alkutaipaleella tapahtunut täydestä vauhdista tippuminen jätti jälkensä sekä Akilleksen rajut ristilaukat, joiden seurauksena jään helposti könöttämään luodakseni illuusion siitä, etten tipu niin helposti ja takerrun hevoseen paremmin kiinni. Näinhän asia ei tietenkään ole. Kun vaan istun suorassa ja hevosta häiritsemättä, saadaan laukasta vasta jotain irti. 

Kisoissa tahdotaan nähdä laukkaa, joka kulkee kuin ylämäkeen, tahti on puhdasta ja laukka pyörii hyvin, muoto on kaunis eikä hevonen kiirehdi.

Ja näin sitä laukkaa harjoitellaan..

Ylämäet, pienet esteet, puomit, temmon vaihtelut ovat jotain niistä harjoitusmuodoista joita käytän. Myös jumppa laukan taustatyönä on erittäin tärkeää. Aloitellessa laukkatreenejä hevosen kanssa, tulee muistaa, että ei se määrä vain laatu. Kannattaa panostaa hyviin laukan nostoihin sen sijaan, että kaahottaa ympäriinsä. Pikku hiljaa nostoista siirrytään yhä pidempiin pätkiin kun tuntuu, ettei pakka enää leviä heti kun askeleita on muutamaa useampi. Erityisen tärkeää tämän kaltainen harjoittelu on ollut Akilleksen kanssa, jotta vältyttäisiin ristilaukalta. Jos nosto oli huono, Akilleksen tasapaino petti ja sen jälkeen koikkelehdittiin ristilaukkaa.

Töltti

Töltti on tietenkin yksi niistä syistä, miksi aikanaan ihastuin islanninhevosiin. Vetovoimaansa askellaji on kasvattanut, mitä syvemmälle sen saloihin on päässyt. Ravin lisäksi ehdottomasti lempi askellajini treenata vaikka haastavaa onkin. 

Kisoissa tahdotaan nähdä puhdasta, nelitahtista tölttiä. Hevosen tulisi liikkua itseään kauniisti kantaen, polkien hyvin alleen ja oikeassa temmossa. Miinusta voi tulla korkeasta muodosta, tahtirikoista (passi- ja ravitahtisuus). Tempoeroilla on iso merkitys kilpailuissa. Esimerkiksi jos työtöltti (hidas töltti) on liian kovaa, siitä rokotetaan pisteitä. Esimerkiksi töltti T1 luokassa esitetään hidasta tölttiä, temmon vaihtelut (työtöltti baanan lyhyillä sivuilla ja pitkillä lisättyä) ja kierros lisättyä tölttiä. 

Gljálla on hyvä, puhdas töltti. Vain pitkien treenitaukojen jälkeen ja jos ratsastaja on hieman epäaktiivinen, jää tamma ravitahtiseksi. Tölttiä pitää kuitenkin tällä tammalla tosissaan ratsastaa, ilmaiseksi sitä ei saa. Muoto ja tasapaino ovat aina olleet meille ne haastavimmat asiat töltissä. Silloin kuin Gljá oli takavuosina parhaassa kunnossaan, töltti alkoi olla jo hyvinkin helppoa. Nyt olemme hakemassa tätä kuntoa takaisin, mutta tahdon tehdä sen rauhassa ilman liikaa puskemista tai vippaskonsteja. Muoto tulee kyllä kun perustyö tehdään kunnolla. Akillekselle puolestaan töltti on huomattavasti helpompaa, poika kun liikkuu töltissä mielellään myös vapaana ollessaan ja lisäksi Aksulla on luonnostaan parempi ryhti. Akilles on ainoastaan hieman jäykkä ja sen vuoksi tasapainoinen liikkuminen on vielä haasteellista, mutta kaikki tämähän kehittyy treenin edetessä.

Tölttitreenin saloja..

Kuten kaikissa askellajeissa, töltitreenissä jumppa on erityisen tärkeää. Hevosen tulee olla pehmeä, notkea sekä ratsastettu hyvin avuille. Töltti paranee usein monen muun asian summana ja henkilökohtaisesti olen huomannut, että parempi laukka on usein yhtä kuin parempi töltti (tietenkin myös painoarvo sille käynnissä tehdylle pohjatyölle). Usein laukan jälkeen tulee tosi hyviä pätkiä tölttiä. Kuten ravissa ja laukassa, myös töltissä siirtymiset ovat tärkeät. Etenkin peruutuksesta suoraan tölttiin siirtyminen auttaa saamaan paremmin takajalat mukaan. Kun takajalat toimivat, selkä ja vatsalihakset aktivoituvat ja sitä kautta tulee sitten se muotokin paremmaksi. Myös temmon vaihtelut ovat hyvää treeniä. Esimerkiksi hitaasta töltistä noin 5-10 askeleeksi nopeampaan tempoon ja taas jarrutus takaisin hitaampaan. Tässä harjoituksessa istunta joutuu koville, että saa hidastettua hevosen pehmeästi.

Passi

Islannissa tätä on nimetetty kuninkuuslajiksikin. Minulle toistaiseksi vielä täysi mysteeri, mutta olen kovasti kiinnostunut oppimaan kun sen aika tulee. Olen päässyt muutamia kertoja kokeilemaan ja voi pojat mikä vauhdin hurma! Vaikka kaikki olivat vakuuttuneita, että Gljá on täysin puhdas nelikäynti löytyi tammalta kuitenkin passia kaksi talvea sitten. Tätä ei ainakaan toistaiseksi ole kaivettu sen enempää esille - joskus olen käyttänyt sitä töltin parantamiseen. Etenkin lisättyyn on saatu kivasti ponnua kun ensin on nostettu laukka, otettu pari askelta passia ja sieltä lisättyyn tölttiin. 
Mutta Akilles onkin ensimmäinen täysin viisikäyntinen hevoseni. Yhdessä olisi sitten tarkoitus lähteä oppimaan tästä vielä vieraasta askellajista enemmän kun sen aika tulee ja joskus sitten kilpaillakin tässä lajissa. Kilpailuissa passia kisataan sekä tyylipassi luokassa, että speedpassia, jossa nopein kellotettu aika voittaa.

Anteeksi kuvan surkea laatu..

Miksi kisaan?

Silloin kun kisasin Gljálla enemmän, alkoi homma mennä vähän överiksi. Laskeskelin vain pisteitä ja keski-arvoja, luin palautteita uudelleen ja uudelleen. Kävin kisa-ohjelmaa läpi usein, valmennuksissa ravattiin kahdestikin kuussa ja lopulta kaiken tämän hössötyksen keskellä koko hommasta alkoi mennä maku. En ole koskaan ollut erityisen kilpailuhenkinen, eikä moisen tunteen tunteminen tuonut mitään tyydytystä silläkään kertaa, ainoastaan stressiä. Aloin väsyä koko touhuun niin, että päätin aloittaa pitkän, määrittelettömän pituisen hengähdystauon ihan meidän molempien vuoksi. Blogissa olenkin usein tästä ohimennen maininnut. Hengähdystauko oli enemmän kuin hyvä päätös ja nyt tunnen olevani valmis kokeilemaan uudelleen, tuntematta heräävää kilpailuviettiä uhkana. 

Jonkinlaiset tavoitteet pitää mielenvirkeänä ja antaa aina uutta potkua treenaamiseen. Radalle mennessä pääsee testaamaan yhteistyötään hevosen kanssa sekä näkee kehityksen selkeästi pisteiden ja palautteiden avulla. Erityisen tyytyväinen olen sääntöuudistuksiin, jotka puhuvat aiempaa enemmän kauniin yhteistyön ja ratsastuksen puolesta. Enää ei katsota vaan sitä, kenen hevosella nousee kinttu korkeimmalle. En ainakaan tällä hetkellä kisaa kovin vakavamielisesti ja tuskin koskaan tahtoisin (jos jostain ihmeen syystä sellainen mahdollisuus tulisi eteen) lähteä reissaamaan kisoihin kauas kuten ulkomaille. Tosin, ei koskaan voi sanoa "ei koskaan". Kilpailut ovat usein tapahtumana todella ikimuistoisia, niissä on kiva fiilis ja kannustava ilmapiiri. Pääsee tapaamaan muita hevosihmisiä ja näkemään hienoja hevosia. Ylipäänsä kodin ulkopuolella käyminen pitää mielenvirkeänä. Tietenkin hevosista täytyy pitää hyvää huolta ja kuunnella kumppaneitaan. Kisamatkat eivät saa aiheuttaa tarpeetonta stressiä ja joskus voi jopa tulla tilanne, että h-hetkellä joutuu startin perumaan hevosen vuoksi. Sellaiseen riskiin pitäisi jokaisen varautua, joka lähtee hevosensa kanssa kilpailemaan.

Gljá on suhtautunut paria ensimmäistä kertaa lukuunottamatta kisareissuihin melko rennosti. Se ei stressaannu paikan vaihdosta vaan jatkaa eloaan missä vain melko normaalisti. Kerran se kisapaikalla otti jopa niin rennosti, että tavoistaan poiketen se ryhtyi yhtäkkiä piehtaroimaan riimussa kun seisoimme juttelemassa jonkun kanssa. Gljá joka ei hirveämmin tuolloin revitellyt, nautti tempauksestaan yhtä paljon kuin omistaja sellaisesta irroittelusta hämmentyi. Joskus Gljá on nuukahtanut radalle kun olen yrittänyt liikaa, mutta viimeiset kisat jotka kävimme ja joihin mennessä olin jo ottanut "dont worry, be happy" -asenteen, hevonen oli ihan mieletön. Saimme parhaat pisteet koskaan ja Gljá esiintyi tuomareille hyvin kepeästi ja iloisin mielin.

 Akilleksen suhtautuminen puolestaan hieman jännittää minua. Yritän kuitenkin suhtautua siihen mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja toivon, että se luottaisi minuun jo paremmin. Uskon myös, että Glján seura matkalle tarjoaa sille hieman turvaa uuden ja jännän edessä.

Näillä näkymin meidät näkee starttaamassa Pieksämäellä,Naarajärven raviradan baanalla 7.9. Saa tulla moikkaa, jos joku on tulossa! :)

Ohhoh.. tulipas tekstiä, tuskin edes kovin tyhjentävästi. Kysyttävää? :)

Seuraavaksi vuorossa tämän sarjan osa numero 3, jossa tutustutaan meidän tapoihin pitää hevosia eli toisinsanoen elinolosuhteet, arvot jne.