Kirjoittaja

Tätä blogia omaksi ilokseen kirjoittelee Ida, vuonna -89 syntynyt savolaistyttö. Kun ei enää pöytälaatikko päiväkirjat ole muodissa, piti pistää blogia pystyyn, että saa muistoja vuosien varrelta talteen. Kuten jo otsikkobannerista näkyy, tässä blogissa pääosaa tähdittävät pitkälti eläinlaumani (heistä lisää omilla sivuillaan). Karvakamujen lisäksi jaan asumusta avopuolisoni Jarnon kanssa. Asumme karjatilalla, jossa Jarno toimittaa "pehtoorin" virkaa, eli huolehtii tilasta ja siellä asuvista eläimistä.


Luonnollisesti oma arkeni menee pitkälti eläinlaumani kanssa touhutessa, mutta mahtuu elämään toki muutakin! Tämä blogi on omistettu hevoslaumallemme, mutta muuta arkista touhuani voi lukea Unelmia ja toteutushommia -blogissa. Muita harrastuksiani ovat tietenkin tämä bloggaus, liikunta eri muodoissaan sekä valokuvaus. Intohimoisimmin tykkään kuvata muotokuvia sekä tietenkin hevosia. 

Tällä hetkellä kuvauskalustonani toimii Nikon D7000 ja pääasiassa käytän Sigma 17-55mm / 2.8 ja Sigma 70-200 / 2.8 objektiiveja. Lisäksi kuvaan Olympus E-PL7 mikrojärjestelmä kameralla.

 

Blogin nimi "Turpaterapian tarpeessa" juontaa juurensa siihen että eläimet ovat aina olleet minulle kantava voima. Pienestä saakka turvauduin paljon eläimiin ja nautin tallilla olosta, siellä ei tarvinnut ottaa ulkonäköpaineista stressiä ja tunsi olevansa hyväksytty. Se talli maailmassa jaksaakin ihastuttaa yhä vain, että kaikki olemme samanlaisia heppahöperöitä eikä toveruuteen ja yhdessä harrastamiseen vaikuta ikä tai taustat. Sai vain olla ja nauttia maailman hienoimpien eläinten seurasta.

Jossain vaiheessa kuitenkin hevosharrastus jäi pitkälle tauolle ja ne vuodet olivatkin hyvin... noh, sekavia ja hukassa olevia. Voi sitä hullua nuoruutta.. 😅 

Kuitenkin aivan yllättäen, havahduin siihen, että kaipasin hevosten pariin aivan valtavasti. Vuosien tauon jälkeen hevosten pariin päästyäni ei ole tietä ollut takaisin, vaan harrastus vei mukanaan enemmän kuin koskaan. Yhtäkkiä melkein koko elämä oli yhtä hevosta! Ja paljon parempaa kuin koskaan. Tuntui, että suunta elämälle alkoi hahmottua ja oli ihanaa tuntea tekevänsä jotain täysillä ja innostuvansa koko ajan enemmän. Sittemmin olen työskennellyt useilla talleilla Suomessa ja käynyt kokeilemassa työelämää myös Ruotsissa sekä Islannissa (aiheesta pieni postaus täällä). 

Ja miksi juuri Islanninhevonen? En tiedä osaanko koskaan selittää sitä, miten nuo pienet hevoset varastivat sydämeni jo vuonna 1998. Useimmat, jotka pääsevät kokeilemaan laadukasta, hyvin ratsastettua islanninhevosta, ymmärtävät mistä tässä on kyse. Mutta ennen kaikkea se niiden luonne! Useimmat yksilöt ovat olleet kertakaikkiaan valloittavia. Toki pidän kaikista nelijalkaisista ja arvostan kaikkia hevosia, rodusta riippumatta. Eniten kotonani kuitenkin tunnen olevani islanninhevosen selässä ja niiden seurassa ylipäänsä. ❤

Tervetuloa mukaan meidän arkeen!